Aina kun olemme lähdössä ulos koiran kanssa, niin koira on todella innoissaan kun sanotaan, että mennään pihalle! MUTTA sitten kun pitäisi laittaa kaulapanta niin joutuu taistelemaan joskus jopa 20 minuuttia kun koira juoksee karkuun ja "perääntyy" aina kun sitä yrittää laittaa. Sitten kun vaan sanoo että mennään nyt pihalle ni se heiluttaa häntää ja tulee lähemmäs, mutta sitten taas perääntyy ja menee poispäin, karkuun. Tämä on todella rasittavaa varsinkin aamuisin jos on kiire töihin eikä kertakaikkiaan jaksaisi taistella puolta tuntia. Kyllä se remmi sitten lopulta aina saadaan laitettuajos ei luovuta. Oon miettiny et jos soittais johonki eläinkasvattajalle ym mut enpä oo saanu vielä aikaseks! :)
Mistä Voisi Johtua??
5
255
Vastaukset
- joskus.
Jätäs joskus tuo ulos menemisestä jutteleminen eli koiran innostaminen pois ja pistä panta eleettömästi koiran sitä odottamatta koiralle kun koira on vielä rauhallinen. Koiran voi palkita, mutta tärkeää on olla innostamatta koiraa. Tuo pannan välttely voi olla koiralle vain leikkiä tai tapa purkaa ulos lähtemiseen liittyvää innostumista ja koira voi liittää "komennon" juuri kaikkeen tuohon.
- joskus.
Ennen omaa pukeutumista mieluiten koska sekin voi innostaa koiran leikkimään tai saada purkamaan innostustaan.
Rauhoita nyt alkuun se ulosmeno. Koirasi kokee sen hauskaksi leikiksi. Lakkaa jahtaamasta koiraa, koska jahtaaminen kertoo koiralle, että sinä osallistut sen leikkiin ja että on ok riehua. Jos koira luikkii pois tai riehuu, laita ulkoiluvälineet pois ja mene muihin touhuihin. Yritä vartin kuluttua uudelleen, edelleen rauhassa.
Voit opettaa koiralle toisen "leikin" nimeltä pujota pää pantaan. Aloita "leikki" jossain muussa yhteydessä, vaikkapa juuri ennen koiran ruoka-aikaa. Tuire Kaimion kirjassa Pennun kasvatus on ohjeet tähän "leikkiin". Eli opetat koiran työntämään itse päänsä kaulapantaan. Sitten jatkat opettamalla sen seisomaan paikallaan, kunnes olet kiristänyt pannan. Etene pienissä askelissa. Palkitse makupalalla ja rauhallisilla kehuilla. Kun koira osaa pujottaa päänsä pantaan käskystä luotettavasti, voit käyttää sitä myös ulkoilemaan lähdettäessä.- chihu-
Vinkeistä!! Täytyy alkaa harjoittamaan niitä!
- käytettiin
chihu- kirjoitti:
Vinkeistä!! Täytyy alkaa harjoittamaan niitä!
Neetan kertomaa opetusmallia vastaavassa tilanteessa ja se toimi. Nyt ei ole enää mitään ongelmia, koira odottaa kiltisti eteisessä kaula pitkänä milloin hihna laitetaan päälle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981