Valtakirjan

Millaisia ajatuksia teillä on valtakirjasta? Miten määrittelisitte sen? Voisiko vaikka sanoa, että valtakirjalla kuolinpesän omistajat antavat toistaiseksi luvan yhdelle allekirjoittaa papereita ko. omistajankin nimissä, sen sijaan, että lähettäisi kunkin asiakirjan kullekin omistajalle arvioitavaksi ja allekirjoitettavaksi?

Valtakirjan voi tietysti perua, jos pesänhoitaja unohtaa asemansa, ja unohtaa, että muutkin perilliset ovat kuolinpesän omaisuuden omistajia. Jos muita aletaan kohdella kiusankappaleina, heitä nimitellään ja syytellään, eikä heille anneta edes kuittien kopioita, ei pesänhoitoa tehdä oikein.

Sitten täytyy asiat jättää ulkopuolisen hoitoon, ja maksaa siitä.
5829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuolinpesänhoitajalle joka on yhdessä valittu kuten meillä.
Annoin hänelle valtakirjalla valtuuden hoitaa asioitani ja luotan siihen että hän hoitaa ne.
Sen takia valtakirja annetaan ettei tarvitse joka asiassa esim 10 ihmisen hoidella ja jatkuvasti kierrättää papereita, Joku voi asua ulkomailla ja joku muuten vaan kadoksissa jäisi, asiat hoitamatta. Jos on tyytymätön asian hoitoon on kai se samalla tavalla purettavissa.
Rivien välistä lukien olet joutunut kiusankappaleeksi ainakin itse luulet niin.
Kun suvussa on pesänhoitaja omasta keskuudestaan yleensä ulkopuolisilla on käsitys että pesänhoitaja tyhjentää sen itselleen ja jos näin käy se lienee rikos.
Mutta täytyy myös antaa rauha pesänhoitajalle jos on sitä mieltä että hoitaa itse paremmin mikä estää? Eikä kaikkia kopioita ja kuitteja tarvitse koko ajan kierrättää. Kyllä niillekin on oma aikansa.

Äänestä
  • enkä edes kiusauksen kohteeksi, vaan minua kohdellaan ikääkuin en olisi yksi omistajista, vaan joku, jolta tarvitaan nimi paperiin silloin tällöin, ja jonka mielipidettä omaisuuden suhteen ei tarvitse kysyä. Sen sijaan, että kysyttäisiin, mitä kussakin tilanteessa haluan tehdä, minulle lähetetään tekstiviesti: "Laita valtakirja siihen ja siihen tarkoitukseen." Entä, jos pesää hoitava ei hoida pesää oikeudenmukaisesti? En toki automaattisesti mitään valtakirjoja jatkuvasti lähettele.

    Äänestä

  • kiusankappaleeksi kirjoitti:

    enkä edes kiusauksen kohteeksi, vaan minua kohdellaan ikääkuin en olisi yksi omistajista, vaan joku, jolta tarvitaan nimi paperiin silloin tällöin, ja jonka mielipidettä omaisuuden suhteen ei tarvitse kysyä. Sen sijaan, että kysyttäisiin, mitä kussakin tilanteessa haluan tehdä, minulle lähetetään tekstiviesti: "Laita valtakirja siihen ja siihen tarkoitukseen." Entä, jos pesää hoitava ei hoida pesää oikeudenmukaisesti? En toki automaattisesti mitään valtakirjoja jatkuvasti lähettele.

    Minuakin kohdellaan kuin en olisi olemassa, joku hoitaa, maalla

    Äänestä

Suku on rakas.
En enää koskaan tule antamaan valtakirjaa asioiden hoitoon vaan velvoitan saavani kaikesta tositteet. Omasta kuolinpesästämme katosi tädin hoidon aikana lähes koko omaisuus... No, oma syy kun emme aikanaan vaatineet säännöllistä raportointia. Käräjille vieminen olisi maksanut sen lopunkin, joten nuoltiin vain haavoja...

Joten ole tarkka mihin nimesi laitat !

Äänestä
  • Valtakirjan voi peruuttaa tai niin sanotusti mitätöidä. Itse jouduin sen tekemään. Valtakirjan annoin vain ja ainoastaan kuolinpesälle osoitettujen todellisten laskujen maksamiseen. Valtakirjan saaja ryhtyi jakamaan perinnönjättäjän rahavaroja ilman sopimusta tai jakokirjaa. Menin ao. pankkiin ja ilmoitin, että minun osaltani valtakirja mitätöidään. Ja näin tapahtui. Eihän valtakirjan saajan pidä toimia valtakirjan antajaa vastaan. Seurauksena oli kaikenlaisita vinoilua, mutta jakokirjakin valmistui. Asia meni niin sekaiseksi, että vaadin että jakokirjan tekee lakimies. Jakokirja näin tuli tehtyä ja pesäkin on jaettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koukerot kirjoitti:

Millaisia ajatuksia teillä on valtakirjasta? Miten määrittelisitte sen? Voisiko vaikka sanoa, että valtakirjalla kuolinpesän omistajat antavat toistaiseksi luvan yhdelle allekirjoittaa papereita ko. omistajankin nimissä, sen sijaan, että lähettäisi kunkin asiakirjan kullekin omistajalle arvioitavaksi ja allekirjoitettavaksi?

Valtakirjan voi tietysti perua, jos pesänhoitaja unohtaa asemansa, ja unohtaa, että muutkin perilliset ovat kuolinpesän omaisuuden omistajia. Jos muita aletaan kohdella kiusankappaleina, heitä nimitellään ja syytellään, eikä heille anneta edes kuittien kopioita, ei pesänhoitoa tehdä oikein.

Sitten täytyy asiat jättää ulkopuolisen hoitoon, ja maksaa siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu