ihmetystä

Olen yrittänyt tutustua romani-kulttuuriin tämän palstan kautta,mutta mitä enemmän tätä palstaa luen,sen sekavammalta kaikki tuntuu.On joku farkku-fanatikkojen ryhmä,sitten väistämistä puolustavat,ja kumoamista kannattavat.Vanhempia ihmisiä kunnioittavat,ja vähemmän kunnioittavat.Tämä tuntuu niin sekavalta,että tulee mieleen että nuorempi sukupolvi,kun ei ole enää taloudellisesti riippuvaisia vanhemmistaan,vaan ovat hakeutuneet kouluun,ja työelämään,niin tavat muuttuvat.Ja eihän mikään laki kiellä pitämästä farkkuja,se on nuorten oma asia.Kaiken lisäksi tuosta vanhempien kunnioittamisesta vielä.Jospa he eivät ansaitse kunnioitusta nuorten silmissä.Jos he eivät elä niin että heitä kunnioitettaisiin.Kunnioitus ansaitaan,ei peritä.
10692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jo pitkään, 70-luvulta saakka, romanipolitiikkaa ja -kulttuuria seuranneena "puolikkaana" (se tarkoittaa, että toinen vanhemmistani on romani) voin sanoa, että tämä vuosi on merkinnyt selkeää muutosta koko romanikulttuurissa. Salailusta on siirrytty avoimmuuteen. Kaikki eivät sitä vielä hyväksy, mutta mielestäni muutos on välttämätön, muuten romanit eivät koskaan voi integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan ja ovat tuomittuja elämään marginaaliryhmänä.

Farkkukysymys ei ole tärkeä. Sen ovat nostaneet esille tiukasti perinteisiin pitäytyvät romanit, jotka tällä nimikkeellä leimaavat kaikki muutoksen esitaistelijat, esim. muusikko Rainer Frimanin. Farkkuja romanit eivät perinteisesti käytä, ne koetaan sopimattomiksi, ja enkä tiedä montakaan, jotka niitä käyttäisivät. Erittäin epärelevantti kysymys.

Kyse on mielestäni tällä hetkellä nuorison "kapinasta" perinteistä tapakulttuuria vastaan ja muutoksenhausta. Sehän on täysin luonnollista nuorille. Ellei näin olisi, eläisimme taantumassa. Myös on kyse "täysveristen" taistelusta "puolikkaiden" ja "varttien" vaikutusta vastaan. Kuitenkin kaikki tutkimukset osoittavat, että pieni vähemmistö, joka pitäytyy pelkästään risteytykseen omiensa kanssa, kärsii joko älyllisestä tai fyysisestä vajavaisuudesta. Siispä puolikkaiden tai varttien tuoma panos romanikulttuuriin on pelkästään positiivista - se antaa monipuolisuutta ja älyllistä kapasiteettia punnita asioita muustakin, kuin erittäin kapeasta näkökulmasta.

"Tiukka" mustalaisuus tänä päivänä ei kykene vastaamaan yhteiskunnan antamiin haasteisiin. Sen vuoksi nuoret kapinoivat. Se on heidän oikeutensa, nuorten kuuluu kyseenalaistaa vanhempien arvomaailma. Mikäli perhesuhteet ovat kunnossa, nuoret palaavat aikanaan vanhempiensa arvoihin, mutta huomattavasti lievemmässä muodossa. Näin kehitys menee eteenpäin.

t. Mirkku

Äänestä
  • monta asiaa.Mutta kyllä tuo farkku-asia on monelle vanhemmalle romanille vaikea asia,se ainakin saa mielet kuohuksiin.Sitten tuosta puoliverisyydestä vielä sen verran,että ei siitä romani-verestä ainakaan mitään haittaa ole.Suomessa on paljon julkkiksia,jotka ovat romanitaustaisia.Olavi Virta Ilmen,Reijo Taipale,Paula Koivuniemi,Yrjö Tähtelä,Anneli Sauli,ja paljon muita.Ja onhan se niinkin että eipä taida Suomesta enää löytyä ihan puhdasta romania,kyllä sieltä jokaisen taustasta löytyy joku Aatami Ahvenainen,että silleen.Mitenkä olisi muuten selitettävissä nämä suomalaisia vaivaavat perinnölliset sairaudet,eli samat on geeni-perimät,farkuilla tai ilman.

    Äänestä

  • se valaisi kirjoitti:

    monta asiaa.Mutta kyllä tuo farkku-asia on monelle vanhemmalle romanille vaikea asia,se ainakin saa mielet kuohuksiin.Sitten tuosta puoliverisyydestä vielä sen verran,että ei siitä romani-verestä ainakaan mitään haittaa ole.Suomessa on paljon julkkiksia,jotka ovat romanitaustaisia.Olavi Virta Ilmen,Reijo Taipale,Paula Koivuniemi,Yrjö Tähtelä,Anneli Sauli,ja paljon muita.Ja onhan se niinkin että eipä taida Suomesta enää löytyä ihan puhdasta romania,kyllä sieltä jokaisen taustasta löytyy joku Aatami Ahvenainen,että silleen.Mitenkä olisi muuten selitettävissä nämä suomalaisia vaivaavat perinnölliset sairaudet,eli samat on geeni-perimät,farkuilla tai ilman.

    että kuka voi tänä päivänä kehua "täysverisyydellä"? Kun joka sakista löytyy aidan toisella puolella käyneitä? Ja sehän on ihan luonnollista ja suojaa loppujen lopuksi perimää. Myös kaikki "rotuhygienia" -käsitteet tulee hylätä, vaikka vain historiallisista syistä. Romani on romani, kun identiteeltiään ja perimältään tuntee olevansa romani - ei se osa ole helppo tässä maassa, ja vaikkei oliskaan hyleksitty omiensa puolelta.

    t. Mirkku

    Äänestä

  • Mankkaan Mirkku kirjoitti:

    sen verran.mulla on itsellänikin romanitaustaa,joku vaarin isä.Ja se romanius minuun tulee siitä että tiedostan sen itse,niinkuin sukuaan tutkimalla ihminen etsii juuriaan.Haluaa tietää kuka minä olen.On suorastaan vahingollista halveksia puoliverisiä,sehän alentaa ihmis-arvoa.Mutta on se kyllä ollut niinkin ettei se mustalaisuus ole mulle ollut mikään imagonkohotus juttu.Olen pitänyt sen salassa,yleensä.Olen hiuksiltani ihan vaalea,iholtani vähän kellertävä,semmoinen kuulas iho.Miten itselläsi.

    Äänestä

  • romaniudesta,eli mustalaisu... kirjoitti:

    sekä ulkonäöstä että luonteesta. Pikimusta tukka, tummanruskeat silmät, kasvonpiirteet, nenä. Iho on vaalea. Mutta ulkonäköä tärkeämpi on sisäinen identiteetti: olen aina tuntenut olevani romani, sitä ei osaa oikein selittää. Se on jotain sellaista, mitä ei saa pois vaikka "lyöntejä vaan satelisi", kuten eräässä vanhassa laulussa sanotaan.

    Ah mikä ihana pakkasilma ja -aurinko, nyt painun lenkille!
    Hyvät viikonloput ja viikonalut!
    terveisin
    Mirkku

    kauniinpi mustaa tukkaa, on kuparin sävynä
    lämpö ilta-auringon... sun huultesi syvyyttä seuraan; kun puheesi soljuu niin kuin puron-vesi.
    Ilman sinua maa jää jääähän, olen vailla kevään toivoa" olen vain eoudasta jäätyneenä lumen vankilassa.

    kauniinpi vilkasta nuoruutensa tuulta ,olet kypsynyt kuin tähkä tuiverruksesta ja tuiskusta , järven äänistä tunnistan sinut ja olet kuin lentävyt aura, kurjen parvessa, ja kanssani aina jos elät olen onnellisin maailman mies.

    rakkaalle syys aamun pakkasiin!
    "anne
    "

    Äänestä

  • Asiat EI MUUTU PUOLIKKAIDEN TOIVOSTA,

    ""kärsii joko älyllisestä tai fyysisestä vajavaisuudesta. Siispä puolikkaiden tai varttien tuoma panos romanikulttuuriin on pelkästään positiivista - se antaa monipuolisuutta ja älyllistä kapasiteettia punnita asioita muustakin, kuin erittäin kapeasta näkökulmasta.""

    VAI NIIN, ONKO TÄYSIVERISET ROMANIT älyllisestä tai fyysisestä vajavaisuudesta , OLLAANKO ME AIVOVAMMAISIA? NÄIN SINÄ ASIAN ILMAISIT. MIKÄHÄN MAHTAA OLLA SINUN ÄO? IQ (intelligence quotient) MENEEKÖ SINULLA ALLE?
    ”Gorillan älykkyysosamäärä 70–95” – tieteellinen myytti
    Lähinnä loogisen päättelykyvyn testeissä tarkistetaan se, että kyky on riittävä. Todella harvoin käy niin, että diplomi-insinööriksi on valmistunut ihminen, jolla ei ole riittäviä loogisen päättelykyvyn taitoja tehtävään."

    Älykkyystestien luotettavuudesta on taisteltu viimeiset kolme vuosikymmentä. Niiden on sanottu olevan kulttuurisidonnaisia, opeteltua älykkyyttä mittaavia.

    Länsimaalaiset älykkyystestit ovat todistaneet japanilaisten, kiinalaisten ja muiden aasialaisten ÄO:n olevan korkeampi kuin länsimaalaisten, joiden älykkyysosamäärä taas peittosi afrikkalaisten älykkyysosamäärän.

    Älykkyysosamäärä ei ole vain geeneissä. Tulokseen vaikuttaa monikin asia, esimerkiksi ravinto. Aliravitsemus alentaa väestön ÄO:ta, ihmisen ÄO on viimeisten seitsemän vuosikymmenen aikana noussut. Kehittyneissä maissa älykkyysosamäärä on noussut keskimäärin 0,3 pistettä vuodessa. Tähän on vaikuttanut parantunut ravinto. Myös ihmisten pituuskasvu lähti nousuun 1930-luvulla paremman ravinnon ansiosta. Ehkä Aasia, joka on tunnettu terveellisestä ruokavaliostaan, on doupannut väestönsä länsimaita terveemmäksi ja älykkäämmäksi. Ihmiskunnan älykkäimmäksi roduksi on todettu juutalaiset. Selityksiä on monenlaisia. Juutalaiset keksivät maailman ensimmäisen pelastususkonnon, sen että maailman ulkopuolella on joku toinen maailma. Tämä on edellyttänyt kykyä abstraktiin ajatteluun. On myös esitetty, että juutalaiset eivät ole alunperin olleet rotu, vaan uskonnon piiriin on tullut ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet pelastususkonnosta.

    SINÄPÄ SEN SANOIT, MUTTA SE ON AIVAN TOISINPÄIN. PUOLIVERISET OVAT ERIKOISIA, SIKSI KOSKA HE EIVÄT TIEDÄ KUMMALLA PUOLEN AITAA HE OVAT!
    VALKOLAISET EIVÄT HYVÄKSY HEIDÄ EIKÄ MYÖSKÄÄN AIDOT ROMANIT. TÄMÄ MANKAAN NAINEN LUULEE OLEVANSA ÄLYKÄS, MUTTA MUTTA- MÄRKIÄ ON PURUT AP.

    "että kuka voi tänä päivänä kehua "täysverisyydellä"? Kun joka sakista löytyy aidan toisella puolella käyneitä?"

    NYT HÄN SINÄ FITSIN MURJASIT, VOI SINUA RAUKKAA KUN SUU LÄPÄTTÄÄ , EIKÄ TULE MITÄÄN TODUUTTA.

    Äänestä

  • TÄYSIVERINEN kirjoitti:

    Asiat EI MUUTU PUOLIKKAIDEN TOIVOSTA,

    Se ei muutu puolikkaiden eikä täysveristen toiveiden mukaan, vaan yhteiskunnan yleisten lainalaisuuksien mukaan. Tuo, mitä sanoin pienten vähemmistöjen sisäisistä suhteista, pitää kyllä paikkansa. Vai etkö itse näe "toduutta" kaaleitten tämänhetkisen tilanteen pohjalta?

    Tiedän erittäin hyvin, mikä on älykkyysosamääräni, mutta sen kirjaaminen tähän olisi tarpeetonta itsekehua, eikä sellaiseen ole tarvetta. En todellakaan pidä ketään kehitysvammaisena, mutta onko mielestäsi tiukasti eristäytynyt romanikulttuuri kyennyt takaamaan jäsenilleen turvatun tulevaisuuden ja paikan yhteiskunnassa? Kuka hyvänsä voi vastata, että ei ole. Tuolla Kaalojuuli kyseli, että pitääkö sallia huumeet yms. nuorille - no, nehän käyttävät niitä, samoin alkoholia ja pameja sun muita, ilman sallimistakin. Ei ole hyvin asiat.

    Avoimen keskustelun kieltäminen ja sokeus muutoksenhaulle ovat tuhonneet suurempiakin kulttuureita ja valtioita.

    t. Mirkku

    Äänestä

  • taatekin taallaaja kyseinen mirkku olet ihmettelen kirjoitustasi suuresti.
    Joitakin olen joskus lukenut, mutta tää oli yliveto viisasta voi esittää ja varmaan sitä ootkin, mutta älä mee liian viisaaksi.
    Kiejoituksesi paljasti miten halveksit omia juuriasi, kun lajittelet " puoliveriseksi yms. hu hu vaan sääliksi käy...Itse olen ylpeä romanijuuristani siitä että olen saanut ja halunnut aina olla sitä mitä olen, ei ole ollut esteenä elämässäni ja työ elämässä.
    " täysiverisenä " vietän henkisesti ja fyysisesti rikasta elämää. eikä lapsenikaan kapinoi " tiukan mustalaisuuden takia " No mitä tätä jauhaa kun tuntuu niin naurettavalta muutenkin nää teijän tarinat että ei tänne enää viitsi tulla ees kattoo eikä oo aikaakaan " töissä " kirjotella.
    ei muuta kuin yrittäkää jo kasvaa kokonaiseksi vihdoin.

    Äänestä

  • mikäköhän kirjoitti:

    taatekin taallaaja kyseinen mirkku olet ihmettelen kirjoitustasi suuresti.
    Joitakin olen joskus lukenut, mutta tää oli yliveto viisasta voi esittää ja varmaan sitä ootkin, mutta älä mee liian viisaaksi.
    Kiejoituksesi paljasti miten halveksit omia juuriasi, kun lajittelet " puoliveriseksi yms. hu hu vaan sääliksi käy...Itse olen ylpeä romanijuuristani siitä että olen saanut ja halunnut aina olla sitä mitä olen, ei ole ollut esteenä elämässäni ja työ elämässä.
    " täysiverisenä " vietän henkisesti ja fyysisesti rikasta elämää. eikä lapsenikaan kapinoi " tiukan mustalaisuuden takia " No mitä tätä jauhaa kun tuntuu niin naurettavalta muutenkin nää teijän tarinat että ei tänne enää viitsi tulla ees kattoo eikä oo aikaakaan " töissä " kirjotella.
    ei muuta kuin yrittäkää jo kasvaa kokonaiseksi vihdoin.

    ja jos joku luokittelee puolikkaaksi halventavassa mielessä, se en totta vieköön ole minä. En myöskään halveksi romanijuuriani, miksi niitä muuten korostaisin?

    On paljon kaaleen perheitä, jotka elävät kaikin puolin rikasta ja tasapainoista elämää. Se on todellla hyvä asia. Kaikilla ei näin kuitenkaan ole, ja nuorison paha olo on nähtävissä selvästi. Yksi hyvä esimerkki oli dokumentti "Elää ja palaa", joka juuri esitettiin TV:ssä. Miksiköhän näin on? En voi olla näkemättä ristiriitaa nykyaikaisen yhteiskunnan vaatimusten ja tiukasti tapaperinteisen kulttuurin välillä, joka joiltakin osiltaan ei enää kykene antamaan valmiuksia pärjätä yhteiskunnassa.

    Olipa kulttuuri mikä tahansa, nuoriso vie sitä eteenpäin, koska se katsoo tai sen tulisi katsoa tulevaisuuteen eikä menneisyyteen. Mikäli valtaväestön nuoriso ei olisi kyseenalaistanut aikanaan vanhemman sukupolven arvoja ja maailmankatsomusta, eläisimme edelleen savupirttiaikaa. Mikään ei jää paikalleen, vaan selviytyäkseen on kehityksen edettävä.

    Kaikkea hyvää Sulle ja perheellesi.
    t. Mirkku

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

herättää kirjoitti:

Olen yrittänyt tutustua romani-kulttuuriin tämän palstan kautta,mutta mitä enemmän tätä palstaa luen,sen sekavammalta kaikki tuntuu.On joku farkku-fanatikkojen ryhmä,sitten väistämistä puolustavat,ja kumoamista kannattavat.Vanhempia ihmisiä kunnioittavat,ja vähemmän kunnioittavat.Tämä tuntuu niin sekavalta,että tulee mieleen että nuorempi sukupolvi,kun ei ole enää taloudellisesti riippuvaisia vanhemmistaan,vaan ovat hakeutuneet kouluun,ja työelämään,niin tavat muuttuvat.Ja eihän mikään laki kiellä pitämästä farkkuja,se on nuorten oma asia.Kaiken lisäksi tuosta vanhempien kunnioittamisesta vielä.Jospa he eivät ansaitse kunnioitusta nuorten silmissä.Jos he eivät elä niin että heitä kunnioitettaisiin.Kunnioitus ansaitaan,ei peritä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu