Kaikkialla puhutaan terveydenhoito-alan lakosta, sen uhasta ja seurauksista mikäli lakkoon päädytään.
Meillä eläkeläisillä on nyt hyvä mahdollisuus osoittaa oman arvomaailmamme mukaan tukemme hoitohenkilökunnalle jota itsekin tulemme tarvitsemaan jossain vaiheessa elämäämme.
En ota kantaa palkkavaatimukseen, sitä on puitu joka puolella, mutta kuinka monella meistä olisikaan aikaa mennä sairaaloiden ja vanhainkotien osastoille tekemään sellaista työtä joka meille sallitaan ja jossa voimme olla avuksi yhä pienemmälle hoitaja määrälle.
Menemme syöttämään potilaita, olemaan seurana yksinäisille, kuuntelemaan ja istumaan vierellä.
Voin kokemuksestani sanoa että se on palkitsevaa ajankulua. Valitettavasti itsellänikin on taas ollut aika jolloin en ole ajatukseni mukaan toiminut, mutta on niin helppo sanoa, että minulla on ollut niin paljon muuta.
On ollutkin, mutta se ei ole puolustus.
Tiedän kokemuksesta kuinka terminaali potilaille on tärkeää kun on joku joka kuuntelee, joku joka pitää kädestä, mutta hoitajilla ei koskaan ole siihen tarpeeksi aikaa. Useimmat eivät tunne omaisiaankaan, joillakin sanatkin ovat kadonneet, mutta toisen ihmisen läheisyys vaikuttaa ihan jokaiseen. Ihminen kaipaa tukea silloinkin kun kaikki muut asiat ovat menettäneet merkityksensä. Muistan kuinka onnellisen hymyn näin monta kertaa tarttuessani osastolla makaavien vanhusten käteen. Tuntui kuin huone olisi täytynyt lempeällä ilmapiirillä jossa meillä kaikilla oli hyvä mieli.
Tehdään hyvä mieli monelle ja mennään tutustumaan omien paikkakuntiemme pitkäaikais osastoille. Ehkä voimme helpottaa hoitajien arkea.
Luvan kanssa tietysti.
ON AINA KESKUSTELTAVA ASIASTA, vaikkapa osastonhoitajan kanssa. Kenen tahansa ei toki saa salliakaan potilaiden huoneisiin päästä.
Meillä eläkeläisillä on nyt hyvä mahdollisuus osoittaa oman arvomaailmamme mukaan tukemme hoitohenkilökunnalle jota itsekin tulemme tarvitsemaan jossain vaiheessa elämäämme.
En ota kantaa palkkavaatimukseen, sitä on puitu joka puolella, mutta kuinka monella meistä olisikaan aikaa mennä sairaaloiden ja vanhainkotien osastoille tekemään sellaista työtä joka meille sallitaan ja jossa voimme olla avuksi yhä pienemmälle hoitaja määrälle.
Menemme syöttämään potilaita, olemaan seurana yksinäisille, kuuntelemaan ja istumaan vierellä.
Voin kokemuksestani sanoa että se on palkitsevaa ajankulua. Valitettavasti itsellänikin on taas ollut aika jolloin en ole ajatukseni mukaan toiminut, mutta on niin helppo sanoa, että minulla on ollut niin paljon muuta.
On ollutkin, mutta se ei ole puolustus.
Tiedän kokemuksesta kuinka terminaali potilaille on tärkeää kun on joku joka kuuntelee, joku joka pitää kädestä, mutta hoitajilla ei koskaan ole siihen tarpeeksi aikaa. Useimmat eivät tunne omaisiaankaan, joillakin sanatkin ovat kadonneet, mutta toisen ihmisen läheisyys vaikuttaa ihan jokaiseen. Ihminen kaipaa tukea silloinkin kun kaikki muut asiat ovat menettäneet merkityksensä. Muistan kuinka onnellisen hymyn näin monta kertaa tarttuessani osastolla makaavien vanhusten käteen. Tuntui kuin huone olisi täytynyt lempeällä ilmapiirillä jossa meillä kaikilla oli hyvä mieli.
Tehdään hyvä mieli monelle ja mennään tutustumaan omien paikkakuntiemme pitkäaikais osastoille. Ehkä voimme helpottaa hoitajien arkea.
Luvan kanssa tietysti.
ON AINA KESKUSTELTAVA ASIASTA, vaikkapa osastonhoitajan kanssa. Kenen tahansa ei toki saa salliakaan potilaiden huoneisiin päästä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
pitkään aikaan!
Saatamme itse olla yksin terminaalivaiheessa tai muuten pitkäaikaishoidossa ilman omaisia. Nälkäisenä, kun kukaan ei ehdi syöttää. Mykkänä, kun hoitaja ei ehdi puhua kanssamme.
Kiitos Tuoksuvattu ideasta.
olisikin mahdollista jatkaa sitä vapaaehtoistyötä.
Aloitin sen harrastuksen suurin toivein. Vuoden jaksoin. Oli todella antoisaa työtä. Sitten sairaus alkoi kiukuttelemaan niin paljon että oli pakko lopettaa. Sen jälkeen tuli uusi sairaus.
Näillä näkymin en uskalla aloittaa enää mitään säännöllistä hommaa. Katson aina aamulla mikä tilanne on. Teen sitten sen mukaan päiväohjelman.
Hyvä ajatus, mutta ei taida olla niin yksinkertaista. Minulla on käsitys, että pitää ensin kuulua johonkin järjestöön, esim. SPR jonka palvelua tähän tarkoitukseen on pyydetty kyseisestä sairaalasta tai vanhainkodista. Pitää olla kurssitettu ja jonkun järjestön kautta vakuutukset kunnossa.
Itse kävin SPR:n kurssin yli vuosi sitten ja kyselin tarvetta juuri tällaiseen apuun. Ei kuulemma ollut, erilaisia viihdyttäjiä, laulamaan ja leikkimään kaivattiin, ei potilaita syöttämään. Kun en ole lauluihmisiä jäi homma tähän.
ihmisiä alalle,jos totuteetaan päättäjät siihen,että asiat menee hyvin ilman rahaa
Enpä usko, että päättäjiä mitenkään hetkauttaa jos vanhukset kuolevat nälkään koska kukaan ei syötä eikä itse pysty. Kyllä heillä on oma suu lähinnä ja sinnehän kultalusikalla syötetään.
Vapaaehtoistyö on varmaan tullut jäädäkseen. Uudet suuret palkankorotukset tuovat mukanaan yhä vähemmän virkoja ja lisää tehovaatimuksia osastoille. Pitäisi vaan kehittää uusia keinoja millä tarjonta ja tarve kohtaavat.
Olen viettänyt paljon aikaa kroonikko osastoilla, äitini, isäni ja viimeksi mieheni kanssa. Jokapäiväinen näky oli vanhus joka oli istutettu tuoliin ruokalautanen edessä, mutta itse oli kyvytön saamaan ruokaa suuhunsa eikä henkilökunta ehtinyt.
Välillä syötin tällaista vanhusta oman läheiseni ohella. Ei sitäkään suopeasti joka paikassa katsottu.
Humaanisuus ja rakkaus ovat rahaa tärkeämpiä
Onko luetun ymmärtämisessä vaikeuksia?
Humaanisuus ja rakkaus ovat rahaa tärkeämpiä, varmasti on, olen samaa mieltä siinä kanssasi. Se ei vaan auta huonokuntoisia potilaita joita kenelläkään ei ole aikaa syöttää. Sen ja monen muun asian eteen pitäisi tehdä jotain konkreettista. Peräänkuulutin juuri parempaa mahdollisuutta vapaaehtoisavulle, jos teksti ei ollut ymmärrettävää, valitan. Tiedän, että moni haluaisi auttaa ja tulevaisuudessa avun tarve vain kasvaa. Vapaaehtoistyöllä en tarkoita kenenkään pakottamista, vaan ihan omasta itsestään lähtevää halua auttaa.
Vastaukseni oli tarkoitettu ketjussa sinua ennen
kirjoittaneelle, joka pelkäsi ettei palkankorotuksia ja uusia henkilöitä saada alalle.
Valitettavasti ketju toimii kuten toimii olipa
ymmärrykseni mikä tahansa.
Olen itse osallistunut vapaaehtoistyöhön vuosikymmeniä, myös ulkomailla.
8 euron päiväpalkalla. aivan kuin ei jo olisi nöytyytetty tarpeeksi työttömyydellä itsellään. arvoasteikossa olet nollan alapuolella. jokainen työtön ei ole juoppo luuseri toisten siivellä eläjä. ihminen ihmisten joukossa.
Työttömyys ei ole ilo, päinvastoin.
Työtön jää varmasti monta kertaa miettimään mitä ja missä yhteiskunta on tehnyt työllisyyden hyväksi. Syitäkin on monia, mutta suurin syy monen pienyrityksen kohdalla on raha.
Työn teettäminen on tehty kalliiksi. Kun se palkka ei ole ainoa kustannus jonka työnantaja pussistansa pulittaa, oheiskuluihin menee melkein se toinen palkka puolikas, kun maksaa verot, vakuutukset, sosiaalimenot ja eläkemaksut. Tiedän tuonkin puolen koska omakohtaista kokemusta on.
Kenenkään ei soisi joutuvan siihen 8 euron kurimukseen, se on todella ihmisen nöyryyttämistä.
Yhteiskunnassa olis monta korjaamista kaipaavaa epäkohtaa. Tuntuu että me täällä tavallisen kansalaisen osassa osaisimme tehdä viisaampia päätöksiä, mutta kukaan ei meitä kuuntele. Itse me olemme johtajamme valinneet. Paljon on kuitenkin rahaa valtion toimesta laitettu ihan vääriin, kannattamattomiin koulutuksiin ja kurssituksiin kun työtä ei kuitenkaan ole saatavilla.
Nyt tarkoitin toimintaa joka sopii työttömällekin ajan kuluksi. Kyynikkoja on aina ja jokaisessa asiassa, mutta ajattelen asiaa omaltakin kantiltani.
En haluaisi maata märissä vaipoissani, en kärsiä janoa ja nälkää kun en enää itse kykene mitään suuhuni laittamaan, enkä myöskään haluaisi katsella pelkkää loistelamppua vuoteeni yllä kun en itse jaksa nousta istumaan, tai liikkumaan....
Olisin kiitollinen jos olis edes yksi vapaaehtoinen joka kävisi syöttämässä, nostaisi istumaan, veisi ulos, juttelisi, kuuntelisi, tai edes kampaisi hiukseni kun koukistuneet sormeni eivät enää kampaa pitele. Kas silloin hoitajalla olisi aikaa nopeammin vaihtaa se märkä vaippa minulle ja monelle muulle samassa tilanteessa olevalle..... ja jos hän vielä saisi kunnon palkankin uurastuksestansa olis hänellä tarpeeksi työtovereitakin... eikä ainainen kiire kantapäiden alla.
Asialla on tavallisesti kaksi puolta, se hyvä ja se huono. Huono on se jos yksikin potilas jää ilman hoitoa, jos yksikin ihminen unohdetaan siihen sairaalan sänkyyn... odottamaan noutajaa.