tuo palkankorotus revitään?
Sillä raha ei kasva puissa kuten TEHY luulee.
Sillä raha ei kasva puissa kuten TEHY luulee.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
siitä välittävät mistä raha tulee, pääasia että heille sitä jostain revitään,-mitä sitä muita ajattelemaan. Eiväthän he ajattele potilaitakaan, ovat valmiit jättämään potilaat hoidotta omien hullujen palkankorotus vaatimusten johdosta.
oma suu lähempänä kuin kontin suu
vois repiä vaikka siitä kuin 1,6 kertaisena revitään Ruotsin ja Tanskan hoitajillekin,
kun suomi on nyt niin mahdottoman rikas
kaikkein köyhimpien rahapussia se eniten koettelee.
täällä tyhjäpäät antaa yllämainitun kaltaisia vastauksia kun ei ole mitään käsitystä talousasioista eikä juurikaan mistään muistakaan asioista.
tämä on kaikkein pienempiä juttuja,
ja saat sen varsinkin jos olet köyhä myös takaisin.
maajusseilla maksetaan 33000 kotiin,
mitäs siitä talousmies ymmärtää,
silti maksat kalliimmin ruoasta kuin esim.
saksassa,
katsopa LIDL sivustoilta ruoan hintoja eri maassa.
ja saksassa lienee puhtaampaa tuokaa, kun kauemmin elävät kuin me suomalaiset.
Käytäiskö taas pienituloisten kansalaisten kukkarolla, kuten tehtiin laman aikana? Milläs ne pientä eläkettä saavat lakkoilisivat, joten heiltä on taas hyvä ottaa. Pienituloisten työläisten kukkaro on toinen vaihtoehto, heiltä kun loppuu leipä jos lakkoilevat. Kunhan eduskunnan herrat ja rouvat, "tasapuolisuuden" nimissä ensin nostavat roimasti omia tulojaan, sitten on työläisten vuoro saada pennosensa.
Korotukset revitään jo nyt heikommassa asemassa olevilta kuntalaisilta kuten vanhuksilta, päihde- ja mielenterveyskuntoutujilta sekä omaishoitajilta. Nämä ryhmät ovat tähtäimessä ensimmäisinä, kun kunta leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluja.