Latosaaressa

Ensivierailu Latosaareen Lapualle. PAikkahan näytti mukavalta ja viihtyisältä. Oli vain joitain hämmästyksiä joista ei ollut etukäteistietoa.

Eli bändeinä oli kaksi huippubändiä Souvarit ja Finlanders ja liput 15 € ja tietty aivan valtava tungos. Eli tanssiminen lähes mahdotonta.

Molemmat bändit vetää (ehkä latosaarikin paikkana) väkeä ja sitten myös omanlaistaan mutta kun kaksi oli samaan aikaan sekä että korkeilla lipunhinnoilla jotenkin ihmetytti. Samaan aikaan on jo sulkeutuneet kesälavat joten ei ihme että tungos oli suuri.

Tanssinautinto jäi oikeasti kokematta ja myös hienosta musiikista huolimatta "paha maku".

Myös se ettei tämä ollut etukäteen tiedossa netissä tai muualla oli jotenkin outoa.

Mukavia ja onnistuneita tanssijais järjestelyjä jatkossa. Valintoja on tehtä pitkien matkojen takaa.
81886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuo tungos on mielenkiintoinen asia.
Monet tanssipaikat suorastaan elvistelevät tuolla tungoksella.
Kun katselee vaikkapa Suukosken lavan nettikuvia niin kuvissa on pirunmoinen tungos, väkeä jopa ikkunat täynnä.
Ei tuollaisia kuvia olisi laitettu ellei niillä olisi jotain kaupallista arvoa.

Ilmeisesti ainakin Suukosken osalta on pääteltävä että suurin osa ihmisistä pitää tungoksesta ja siitä että tanssimaan ei pysty muuta kuin kapakkihyppelyä.

Itse olen oppinut välttelmään tanssipaikkoja joissa soittaa joku hyvä ja kuuluisuutta saavuttanut bändi, en tee tätä huvin vuoksi vaan murtunein sydämin, sen vuoksi että en lainkaan nauti kapakkihyppelystä, suorastaan vihaan sitä.

Ilmeisesti tässä on itsekullakin vähän eri jutskat kyseessä, toislla seurankaipuu ja toisilla tanssinautinto tai molemmat yhdessä.

Jotenkin uskon että seurankaipuuta hakevat ihmiset nauttivat tungoksesta ja siitä että tanssitettavia ja hakijoita on runsaasti, kun taas vakiparin kanssa tanssista nautiskelijat ajautuvat väljemmille vesille.

Tiedä häntä, voin olla väärässäkin.

Äänestä
  • Ruuhkassa tanssiessa joutuu luopumaan niin paljosta suhteessa tanssiNAUTINTOON! Nautinnosta ei voi puhuakaan kun ruuhka ja törmäilevät ihmiset määräävät 99%:sti kulkusuunnan, tehtävät liikkeet ja musiikintulkinnan (ruuhkantulkinta).

    Ruuhkassa tanssimisesta pitävät yleensä tanssitaidottomat ihmiset jotka tuntevat että heidän tanssitaidottomuutensa ei tule niin hyvin näkyviin tungoksen keskellä! Ruuhkissa ei voi edes puhua tanssimisesta vaan se on suomeksi sanottuna hytkymistä ruuhkan mukaan.

    usko nettä myös monet parittomat nauttisivat enemmän tanssitilasta, ainakin sellaiset jotka osaavat jotain! heille ruuhka on vain välttämätön pakko koska väljemmissä tansseissa ei ole hakijoita ja haettavia. Ruuhkassa tanssiminen taannuttaa tanssitaitoa sillä ruuhkan keskellä joutuu sopeuttamaan tanssitasonsa jopa alkeistasoa alemmalle tasolle!

    Niinpä ruuhkissa mm. KIV:ssä näkyykin enimmäkseen olkihattupäisiä, pullukoita ja punaposkisia käsilaukkutätejä ja ylipainoisia lippalakkipäisiä miehen-juntturoita joille yhdistävä tekijä on kameralle vilkuttelu, tanssisuunnista piittaamattomuus, röyhkeys ja osaamattomuudesta johtuva epämääräisen näköinen hytkyttely sekä alkoholin tuoma teennäinen riehakkuus ja mielikuva itsestä parkettien partaveitsenä.

    Äänestä

...on syytä ottaa aisoista selvää, niin ei tule ainakaan hirveitä ylläreitä.

Tämä auttaa kummasti: http://tanssi.net/keskustelu/minne.html

P.S. Yhdistelmä Finlanders-Souvarit on melkein yhtä hirveä kuin Finlanders-Elonkerjuu. Nuo kun yhdistetään samalle lavalle, kummankaan kohderyhmä ei voi kunnolla illasta nauttia, olipa paikka mikä tahansa (kokemusta on).

Äänestä
  • Millaista Elonkerjuun keikalla oli, jos olet käynyt? Kuuntelin radiosta ja yllätyin miten musiikillisesti hyvää ja vauhdikasta heidän musansa oli.

    Oliko vika sama kuin Yölinnulla eli tungos ja fanitus kaiken maailman savukoneet? Tanssittiinko Elonkerjuun esiintyessä kuitenkin vai oliko tunnelma enemmän kesäfestarityyppinen (=kännisiä teinejä räkä poskella)? Musiikki itsessään tuntuisi soveltuvan aika hyvin nopeaan foksiin/fuskuun, rummun lyönnit ja tahti selkeitä.

    Äänestä

  • utelias123456 kirjoitti:

    Millaista Elonkerjuun keikalla oli, jos olet käynyt? Kuuntelin radiosta ja yllätyin miten musiikillisesti hyvää ja vauhdikasta heidän musansa oli.

    Oliko vika sama kuin Yölinnulla eli tungos ja fanitus kaiken maailman savukoneet? Tanssittiinko Elonkerjuun esiintyessä kuitenkin vai oliko tunnelma enemmän kesäfestarityyppinen (=kännisiä teinejä räkä poskella)? Musiikki itsessään tuntuisi soveltuvan aika hyvin nopeaan foksiin/fuskuun, rummun lyönnit ja tahti selkeitä.

    ...on ihan hyvä jätkä, ja Elonkerjuukin menettelee -kuunneltuna.

    Sensijaan tanssipaikalle (siis lavoille) eivät istu ainakaan normaaleina tanssi-iltoina.

    Todellakin kova meteli, välkkyvät valot ja savu eivät lavatanssifiilistä luo.

    Esiintymässä nuo ovatkin siellä lauteilla eivätkä tanssimusiikkia soittamassa. Valtavaa ääntä ja vauhdikasta loikkimista se meininki on.

    Jo sen metelin ja myös savun vuoksi oli poistuttava viime kesänä, kun Finladers lopetti, ja Elonkerjuu aloitti.

    Tanssiväkeähän sinne ei juuri jäänytkään, joten kenenpä kanssa sitten olisi tanssinutkaan. Fanittajat olivat suurelta osin alle viisitoistavuotiaita.

    En ainakaan niiden neljän biisin aikana tanssikipinää saanut, joiden ajan jaksoin heppujen (ja viulistitytön) koikkelehtimista katsella -korvat lukossa jo silloin.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    Kiitoksia tiedoista, harmi sinänsä, musiikilla olisi jopa ollut mahdollisuuksia pärjätä ihan tanssittavanakin jos volyymit ja yleisö olisi ollut oikeanlainen.

    Äänestä

  • "Tämä auttaa kummasti: http://tanssi.net/keskustelu/minne.html "

    Nimenomaan tuolla tanssinetin listoilla ei Finkuista eikä korotetuista hinnoista latosaaren kohdalla ollut mitään mainintaa. Vain paikallislehtiä lukevat tiesivät että siellä on Souvarit JA Finlanders...

    Latosaari ei ole yhteistyö- ja palveluhaluinen tanssinetin/tanssijoiden kanssa, koska ei toimita tietoja esiintyjistä. Muutenkin vetäjällä tuntuu päätarkoituksena olevan rahantulo, mahdollisimman suurien massojen sisäänvetäminen - tanssimisella ja tanssijoiden viihtymisellä ei ole mitään arvoa. Ei yhtään auta kun itse vetäjä käyttäytyy tanssilattialla kuin muita ei olisi olemassakaan. Tanssii surutta kädenalitanssijoiden seassa kiinteässä otteessa... hah kerrankin voi sanoa: kuin omistaisi paikan :)

    Äänestä

Latosaaren omilta nettisivuilta (latosaari.net) kyllä löytyy aina tieto, kuka esiintyy ja paljonko on pääsymaksu. Niin löytyi myös viime viikonlopun esiintyjistä ja nyt löytyy tulevan viikonlopun esiintyjät. Ja onneksi en eksynyt Latosaareen viime viikonloppuna....enkä taida eksyä tänäkään viikonloppuna...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

outoa kirjoitti:

Ensivierailu Latosaareen Lapualle. PAikkahan näytti mukavalta ja viihtyisältä. Oli vain joitain hämmästyksiä joista ei ollut etukäteistietoa.

Eli bändeinä oli kaksi huippubändiä Souvarit ja Finlanders ja liput 15 € ja tietty aivan valtava tungos. Eli tanssiminen lähes mahdotonta.

Molemmat bändit vetää (ehkä latosaarikin paikkana) väkeä ja sitten myös omanlaistaan mutta kun kaksi oli samaan aikaan sekä että korkeilla lipunhinnoilla jotenkin ihmetytti. Samaan aikaan on jo sulkeutuneet kesälavat joten ei ihme että tungos oli suuri.

Tanssinautinto jäi oikeasti kokematta ja myös hienosta musiikista huolimatta "paha maku".

Myös se ettei tämä ollut etukäteen tiedossa netissä tai muualla oli jotenkin outoa.

Mukavia ja onnistuneita tanssijais järjestelyjä jatkossa. Valintoja on tehtä pitkien matkojen takaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu