Vuoden 2009

alussa minusta tulee taas kaupunkilainen, kun uusi suurkunta syntyy. Teiden ja katujen nimet uusitaan, jos samannimisiä on useampi. Saa nähdä muuttuuko osoitteeni. Olen jo kerran aikaisemmin muuttunut maalaisesta kaupunkilaiseksi, vaikka asuinpaikka ei ole muuttunut. Myös syntymäkuntani on nykyään kaupunki, vaikka en ole siellä asunut 45 vuoteen. Onko palstalaisissa paljon kaupunkilaisia? Asutaanko tiellä vai kadulla? Minä asun tiellä.
12619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Nykyisin olen "tiellä"!....:)

Äänestä

Oon siis katunainen, heh he hee. Mun tyttäret Helsingissä asuvat kaikki tiellä, ovat tienaisia. Poluilla ja kujillakin asutaan.

On hauskaa joskus maistella tätä suomenkin kieltä. "Oikeastihan" pitäisi sanoa: Asun sen tai sen kadun varrella. Nyt me asutaan katujen ja kujien päällä.

Äänestä

asun minäkin. Meidän kunnassa ei ole ensimmäistäkään katua. Teitä ja kujia vain. Niin ja jokunen polku.

Äänestä

Tielläpä hyvinkin vaikka kaupunki lähellä onkin.

Äänestä

Yli puolivuosisataa olen ollut kaupunkilainen. Samassa kaupungissa en toki ole asunut, mutta kaupungissa kuitenkin.
Silloin 53-vuotta sitten kun kyläni liitettiin kaupunkiin, tuli ensimmäiset kadunnimet, ne olivat tie päätteisiä. Nykyään asun kadulla, kyllä täällä teitäkin on, ei kuitenkaan tällä alueella.

Äänestä

olen asunut Helsingissä koko 60-vuotisen ikäni ja olen kolmannen polven helsinkiläinen. Toki välillä asuin "kadullakin", mutta 17 vuotta sitten muutin "kujalle" esikaupunkiin puutarhamaiseen maisemaan.

Äänestä

kadulla,kuitenkin kaupungin keskustassa, kerrostalossa.

Äänestä

asunkin raitilla!

Äänestä
  • muitakin kuin katu ja tie. Esiin on tullut polku, raitti ja kuja. En tullut ajatelleeksikaan tätä. Helsingissä on ainakin linjat ja Johanneksen rinne. Kuka heittää sekaan vielä erikoisempaa?

    Äänestä

  • ja kaupungin rajojen sisäpuolella. Olenkos siis raitonainen, raittinainen, raitisnainen, raittilainen, rationaalinen vai muuten vaan raidallinen?

    Äänestä

Ja sen huomaa,asumme Vaimon kanssa pinohimassa 3 kerroksessa. Laskin tässä kerran parkkipaikaltani katsoen asun 6 kerroksessa.
Kuntoa siinä nousussa tarvitaan työpäivän jälkeenkin. Hyvin osuva nimi tielle.

Äänestä

(Helsingissäkään), koska olen useimmiten ollut tien päällä.;))

Juuri nyt en ole kadulla enkä tiellä, en edes kujalla tai polulla - osoitteeni mukaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


1943 kirjoitti:

alussa minusta tulee taas kaupunkilainen, kun uusi suurkunta syntyy. Teiden ja katujen nimet uusitaan, jos samannimisiä on useampi. Saa nähdä muuttuuko osoitteeni. Olen jo kerran aikaisemmin muuttunut maalaisesta kaupunkilaiseksi, vaikka asuinpaikka ei ole muuttunut. Myös syntymäkuntani on nykyään kaupunki, vaikka en ole siellä asunut 45 vuoteen. Onko palstalaisissa paljon kaupunkilaisia? Asutaanko tiellä vai kadulla? Minä asun tiellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu