hiivan, kuukupin vai kuivuuden syy?

kaita

Hei!
Minulla on ollut jo jonkinaikaa ihmeellistä kutinaa alapäässäni, joka väliin on voimakasta ja väliin ei ole mitään. Epäilin, että minulla olisi ollut hiivatulehdus ja käytin Canesten lääkettä viikon ajan. Tämä mielestäni auttoi, mutta pientä kutinaa saattaa aina harvoin tulla vielä.
Tämän lisäksi minulla on alapää arka yhdynnän jälkeen. Epäilin myös, että emätin olisi liian kuiva ja ostin tätä varten tarkoitettua kosteuvoidetta. Tämä vei pois "hiekkaa vaginassa" tuntemuksen pois, mutta sinne jäi sellainen pieni kipu kuitenkin (ei kuitenkaan paha).
Lisäksi olen käyttänyt jo yli vuoden ajan Lunetten kuukuppia, josta minulla ei aikaisemmin ole ollut oireita, paitsi nyt joskus kun tyhjentämisen jälkeen kupin asettaa paikalleen(tai ottaa pois) se ei tapahdu mitenkään sujuvasti, vaan sattuu myös hieman. Voisiko tämä kaikki johtua siis siitä? Olisiko minulla ollut huono hygienia tätä kuppia käsitellessä? (kuppia en silti siteisiin halua vaihtaa, ehkä merkkiä jos se auttaa)

9

1794

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaita

      niin ja jos tästä on aspu niin syön tällä hetkellä Diane Nova e-pillereitä! (tarkoitettu pääasiassa hoitamaan ainiaisesti kiusaavaa akneani)

      • dgs

        E-pillerit voivat aiheuttaa limakalvojen kuivuutta.


    • onpi

      käytä yhdynnässä aina reippaasti vesiliukoista liukuvoidetta. Jää kirvelyt pois. Alapääsi on nyt arka ja kipeä joten tottakai kuukupin otto ja laitto tuntuu hyvin epämiellyttävältä. Jos alapääsi on kovin ärtynyt sisältä voivat limakalvot olla turvonneet ja myös haittaavat tätä kupittelua. Pidä nyt parin viikon tauko yhdynnöissä,huolehdi että peset alapääsi kahdesti päivässä huolellisesti vedellä. Juo paljon asidofilus piimää tai syö muita asidophilus tuotteita. Kun taas aloitat yhdynnät käytä sitä LIUKKARIA sitä ei tartte säännöstellä. Jos ei auta saattaa olla ihan joku toinen bakteeritulehdus kuin hiiva, ja se hoituu nopeasti lääkärin määräämillä lääkkeillä (emätinpuikkoja)

    • että johtuu

      niistä e-pillereistäsi. Juuri tuollaisia epämääräisiä arkuus- kuivuus- ja kutinaoireita ne tekevät. Sillä ei ole merkitystä, koska olet ne aloittanut, vaikka tietysti heti aloituksen jälkeen tulleet oireet olisi helpoin yhdistää niihin. Tuo on hormonaalista ja heijastelee sitä, että e-pilleriesi keinotekoiset hormonit eivät määrällisesti ja laadullisesti vastaa omiasi. E-pillerithän lopettavat manasarjojesi hormonitoiminnan ja korvaavat sen omilla hormonijohdannaisillaan. Apteekin reseptivapaa estrogeenirasva voi auttaa, mutta ei välttämättä.

      Kuukuppi on hyvin epätodennäköinen syy oireillesi. E-pillerien käyttäjilä ensimmäinen epäilty on noissa vaivoissa pillerit. Lääkäriltä muuten et välttämättä saa tätä tietoa. Moni on kärsinyt jopa vuosia vastaavasta, ennenkuin saivat lääkärin, joka tiesi tuosta erittäin yleisestä sivuoireesta. On mahdollista, että jokin muukin aiheuttaa ongelmasi, mutta todennäköisin aiheuttaja on hormonaalinen ehkäisy.

      • kaita

        kiitos vastauksista! olenkin kauan miettinyt, että voivatko nuo pillerit olla sy näihin, mutta lääkäreiden mielestä nuo pillerit eivät aiheuta mitään sivuvaikutuksia ;P
        käyn heti ostamassa sellaista voidetta, että taas luistaa xD


    • pillerit ja hiiva

      Pillerit aiheuttavat kuivuutta, ja kuivuus tuo hiivan. Hiiva kutinan ja kosketusarkuuden. Hiivaa voi olla myös ulkosynnyttimissä eli pelkkä emätinkapseli ei aina siksi auta, käytä myös voidetta.

      Itse en käytä hormoneja, ja alaosasto on kupin kanssa kosteampi kuin siteiden ja/tai tamponien kanssa. Mutta toimiakseen kuppi ymmärtääkseni tarvtsee myös kosteutta, sehän liikkuu emättimessä koko ajan. Liian kuivassa sen luulisi ärsyttävän.

      Jos haluaa emättimeen luonnollista tasapainoa, voisi kokeilla apteekista maitohappobakteerikapseleita. Kuitenkin niin kauan kun pillereitä käyttää, ei hirveästi niiden sivuvaikutuksille mitään voi..

      • että kyseessä on...

        ...hiiva.

        Vaikka sinä olisit hoitanut hiivan lääkkeillä pois, niin poikaystävältäsi se ei luultavasti ole kadonnut mihinkään, vaikkei hänellä oireita olisikaan. Ja hän sitten tartuttaa sen hiivan sinuun aina uudestaan. Eli miehelle myös hiivalääkkeet!

        Minulla oli ainakin juuri tuo ongelma poikaystäväni kanssa, ja hiivaa oli minulla jatkuvasti. Lopulta pakotin poikaystävänikin hoitelemaan itsensä puhtaaksi hiivasta (kun hänhän ei tietenkään sitä uskonut, että hiiva pesii siellä hänen vehkeissään), ja tilanne parani. Pari kertaa on tullut hiiva uudestaan, ja olen aina samalla laittanut miehenkin kuurille. Toimii.


      • Anonyymi
        että kyseessä on... kirjoitti:

        ...hiiva.

        Vaikka sinä olisit hoitanut hiivan lääkkeillä pois, niin poikaystävältäsi se ei luultavasti ole kadonnut mihinkään, vaikkei hänellä oireita olisikaan. Ja hän sitten tartuttaa sen hiivan sinuun aina uudestaan. Eli miehelle myös hiivalääkkeet!

        Minulla oli ainakin juuri tuo ongelma poikaystäväni kanssa, ja hiivaa oli minulla jatkuvasti. Lopulta pakotin poikaystävänikin hoitelemaan itsensä puhtaaksi hiivasta (kun hänhän ei tietenkään sitä uskonut, että hiiva pesii siellä hänen vehkeissään), ja tilanne parani. Pari kertaa on tullut hiiva uudestaan, ja olen aina samalla laittanut miehenkin kuurille. Toimii.

        Jokos sieltä on pullat uunista tullu kun hiivatkin jo oli valmiina??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokos sieltä on pullat uunista tullu kun hiivatkin jo oli valmiina??

        On


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      474
      1703
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1487
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1328
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1299
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      885
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      846
    7. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      726
    8. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      43
      724
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      712
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      691
    Aihe