tässä tietyssä hetkessä,
sateen hakkaava ropina
ikkunaa vasten.
tänä tiettynä aamuna,
kaikki minussa jähmettyy,
kaikki pysähtyy.
alkavan talven harmaa valo
valaisee räikeästi jokaisen unelmani,
pyyhkii niiltä siivet,
kuin sivellin
joka on kastettu
kylmään todellisuuteen.
kerään suruni,
sen mustan piikikkään pallon.
ja vaieten katson,
kuinka se haihtuu valon alla.
rapisee ilmaan,
marraskuisen tuulen viimaan,
haalistuneena ja kuivuneena,
kuin talven jäädyttämät kukat.
liian pitkään,
liian pitkään,
se on sisintäni kalvanut.
ei enää.
sateen hakkaava ropina
ikkunaa vasten.
tänä tiettynä aamuna,
kaikki minussa jähmettyy,
kaikki pysähtyy.
alkavan talven harmaa valo
valaisee räikeästi jokaisen unelmani,
pyyhkii niiltä siivet,
kuin sivellin
joka on kastettu
kylmään todellisuuteen.
kerään suruni,
sen mustan piikikkään pallon.
ja vaieten katson,
kuinka se haihtuu valon alla.
rapisee ilmaan,
marraskuisen tuulen viimaan,
haalistuneena ja kuivuneena,
kuin talven jäädyttämät kukat.
liian pitkään,
liian pitkään,
se on sisintäni kalvanut.
ei enää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tässä runossa on kaikki!