Onko sellaisia mihin himo kohdistuu?
Omat koirani ovat tässäkin suhteessa ihan erilaisia.
Vanhempi piehtaroi kaikissa mahdollisissa haisevissa läjissä, jos hiukankaan ehtii/pääsee ja inhoaa oravia yli kaiken.
Ruoka tai ylipäätään syöminen ei aiheuta äärireaktioita niinkuin nuoremmalla.
Se ei kertakaikkiaan kykene vastustamaan mitään minkä voi niellä :)
Nahkaiset tuotteet on ihan ykkösiä, samoin kaikki ihmisille tarkoitettu ruoka omien sapuskojen lisäksi. Vihannekset on poikkeus, ne rummutetaan pois suusta, niitä ei voi syödä, samoin nannat syljetään ulos suusta koemaistelun jälkeen.
Kissan pökäleet on suosikkilistan kärkikolmikossa molemmilla...ei juurikaan haittaa vaikka ne onkin kuorrutettu kissanhiekalla.
Sängyssä nukkuminen on ehdoton hyvinvoinnin edellytys...koirathan ei voi tietysti lepäillä saatikka nukkua kovalla lattialla...ehei, varsin vaivalloista puuhaa ainakin meidän koirilla. Limaiset raakaluutkin pitää mielellään saada kuskata vällyjen väliin myös. Kun asiasta tiukasti mainitsee, niin muisti on koiralla kovin lyhyt ja eikös vaan kohta luu ole jemmattu jonnekkin hyvin kiellettyyn paikkaan ;)
Koirienne "fetissit" ja "inhokit"?
5
374
Vastaukset
En ole vielä päässyt selville onko vieras laji himo vai inhokki Rouvalle. Kaikki kelpaa haukuttavaksi. Sissi taas inhoaa yli kaiken tumma ihoisia ihmisiä.
Jussi on city herra ja inhoaa kuraa ja märkää yli kaiken. Jussin suuri rakkaus ja himo on lelujen heittely porttien yli, tai tunkeminen portin välistä toiselle puolelle.
Vanhan herran himo on ruoka ja ehdottomasti oikeaan aikaan tarjottu sapuska. Inhon puolelle menee jos minuutinkin myöhästyy.
Fanny on tasainen luonne. Rakkaus pieniin lapsiin on hänen juttunsa.
Sitten hännän huippu Lilli-Putti. Lillin himo on kyörätä telkussa esiintyviä eläimiä ja jalkapallossa sen pallon saaminen pois pelaajilta.
Tytöt rakastavat ilman muuta sängyssä kanssamme nukkumista, pojille taas se oma paikka ja peti on se iso juttu.
Lilli Sissi, Rouva ja Fanny rakastavat halimista.
Rouvan ehdoton tapaus on ennen nukahtamista keskustella kanssani päivän tapahtumista. Ei uskoisi yhdestä koirasta voivan lähteä niin erilaisia ääniä. Huutaa silloin ei saa vaan kuiskata hiljaa. Ja mehän kuiskaamme.- Ri_ce
Meidän poitsun ehdoton himo on JUUSTO. Kaikki käy, mutta feta on ylitse muiden. Jos rapistelen keittiössä leipäpussia tai makkarapakettia, ei se saa aikaan mitään reaktiota, mutta kun käsi osuu vaikka vahingossa juustopaketin reunaan, juoksee poitsu neljä jalkaa ilmassa saalistamaan. Miten se voikin tunnistaa sen niin selvästi?? Kaikki vihannekset on ehdottomasti ällöjä, niiden nyppimiseen ruoan joukosta meneekin tovi jos toinen, mutta yhtään maissinjyvääkään ei kurkusta alas mene. Salaatinlehtikin nypätään näppärästi leivän ja juuston välistä. Paperi on myös himo, samoin vessapaperi hylsyt. Niitä kumpaakaan ei niinkään syödä, mutta ah sitä repimisen tuomaa mielihyvää. Kaikki kurakelit ja lätäköt on ehdottomasi out, mutta kunnon talvi kovine pakkasineen saa fifin juoksemaan kuin tuulispää ja tekemään lumisyöksyjä hankeen. Paljas lattia on myös ehdottoman ärsyttävä, matolla on mukava köllötellä, leikkiä ja sen päälle hakeudutaan myös silloin kun vatsa antaa merkin, että puklaus on tulossa. Suihku ja tassujen pesu on karmeaa, samoin se jos emäntä ei jätä illalla valoa eteiseen, ja joutuu jäämään yksin pimeään. Ulko-oven edessä istuminen ja rapun melskeen kuunteleminen on myös kivaa, mutta kun emäntä kielsi haukkumisen, niin siitäkin touhusta alkaa mennä maku.
- voi muka
olla fetissejä? Mietis ny vähän.
- Blöörpwqa
Ikäneitomme, 10v., ehdoton suosikki on mahansilitys, johon se pääsääntöisesti nukahtaa alta minuutin, ja suurin kauhistus on räntäsade. Räntäkelillä ulos ei lähde edes kiskomalla, vaan pidätyskykyä löytyy luultavasti Guinnesin Ennätystenkirjaan pääsemiseen asti.
Nuori herra, 1v., taas rakastaa namujen etsimisleikkejä lähes hysteerisesti ja INHOAA pesulle joutumista.
Ihan taviksia siis ovat :) nämä meidän parhaat kaverit. - Jaffas
Meidän raikulipojan susikkeja ovat ehdottomasti kaikki nelijalkaisten takapuolet, jotka on haisteltava perusteellisesti. Agitreeneissä, jos vaan yksikin typykkä on istunut maassa meidän pojalta katoaa korvat ja kaikki muu. Leuka väpättää ja silmät tuijottavat hurmiossa kaukaisuuteen. Myyränkolojen kaivaminen näin kurakeleillä on muka kivaa... ainakin koiran mielestä. Talitintit ja oravat saavat pään sekaisin ja tuo otus yrittää kiivetä puuhun... jonain päivänä löydän sen varmaan jonkin näreen oksalta istumasta ;). Ylipäätään kaiken liikkuvan takaa-ajaminen on pop, vaan ei omistajan mielestä.
RUOKA oma tai mamman, tai treenikavereitten makupalalat saavat koiran näyttämään siltä, ettei kukaan ole muka koskaan antanut mitään syömistä.
Ja sitten tuo ihana vinkuva pehmopallo!!!! Se menee jopa narttujen ohi. Vinkulelut ovat in, mutta yksi on ehdoton suosikki. Se otetaan autoon mukaan ja kotiintullessa autosta sisään. Sen eteen tehdään ihan mitä tahansa ja kun sen saa palkaksi juostaan pallo suussa nostamaan koipea puskan juureen.
Harjaamista se ei ymmärrä. Aito maalaispoika kun on ,ei käsitä miksi ei saa olla takussa ja kantaa metsästä risut ja männynkävyt ja pihalta hiekat turkissaan. Että osaa koira näyttää siltä, että häntä rääkätään ja pahoinpidellään harjan kanssa. Seistä pojottaa "halvaantuneena" paikallaan pää riipuksissa.
Eläinlääkäri on paikka, jossa "rääkätään". Osaa se raikulipoika tekeytyä pieneksi ja syliin olisi päästävä, vaikkei kotioloissa mikään sylikoira olekkaan.
Olisihan tuosta hurmurista kertomista, mutta tässä muutama.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1662991Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2962682Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751758Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e501663Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381530- 1221296
- 1041213
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee141174Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3751130Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041063