Millä perusteella voidaan kotilomalle laittaa valvoja mukaan?
Kotiloma
Rrauha
191760
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
että se on sijoituspaikan käytäntö. Ilmeiseti menossa ns. fleksihoito, eli lapsesi käy niin sanottua koirakoulua ja silloin hän ei saa poistua työntekijän näkyvyysalueelta.
Sitä perustellaan myös nuoren riskistä retkahtaa päihteisiin (päihdehoitotyö).
Tai lapsen käytöshäiriöllä, jolloin lapsi ei noudattaisi vanhempansa kieltoja.
jos sijoittajataho pelkää, että biovanhemmat hyökkäävät lapsensa kimppuun ja pahoinpitelevät hänet. Tällöin on syytä ottaa gorilla matkaan. Muuta syytä ei voi olla, kuin lapsen turvamiehenä toimiminen.
Ilman "gorilloja" biot saattaisvat vaikka, varsinkin jos ei armaaseen isänmaahan suurempia siteitä, napata lapsen kainaloon, ja ottaa ensimmäisen lennon vaikka timpuktuun. Minulla nimittäin on usein tällainen mieli-ala. On vain niin hyvä sukulais verkosto, etten halua heitä jättää. Mutta jos olisin yksin, niin...
Mutta mielikuvitusta riittää vastauksissa.
Minkä takia nuori laskettais lomalle, jos on pelkoa päihteidenkäytöstä? Tuo on toisaalta juuri niitä syitä, että sijaishuolto voi vedota tuollaiseen IHAN minkä toimien suhteen tahansa.
Esim. huone- tai taskutarkastuksen saa lain mukaan tehdä, jos epäillään, että nuorella on päihteitä tai aseita. Mutta miksi tarkastus tehdään alle 10-vuotiaalle, joka ei KOSKAAN ole osoittanut mitään mielenkiintoa päihteisiin tai väkivaltaan?
Mitä muuten äidin pitää tehdä mukana tulevalle gorillalle? Toimia eläintenkesyttäjänä vai? Vaikka en muuten tarvitsisi, niin anoisin sossulta ruokarahaa, että saisin tilattua K-marketista laatikon reilunkaupan banaaneja.
Tokihan päihdehoitotyö on pitkäjänteistä ja nuori voisi lomilla retkahtaa, silloin saattaja on nuoren tuki.
Mikäli lapsella ei ole ollut päihteidenkäyttöä niin todennäköistä on käytöshäiriö, jolloin saattaja (yleensä lapsen omahoitaja) vastaa lapsen turvallisuudeta ja laittaa ne rajat.
"Mitä muuten äidin pitää tehdä mukana tulevalle gorillalle?"
Ei mitään, kyllä hän itsensä hoitaa ja totuttaa lastasi sijoituspaikan ulkopuoliseen elämään.
että joku muu TOTUTTAISI lastani yleensäkään tähän elämään muut kuin omat vanhemmat...
Ja onko tuollaisesta päihteiden käyttäjällekään hyötyä muuta kuin sen hetken? Ohessa annettava terapia laitoksessa pitäisi olla niin kerta kaikkiaan korkea luokkaisia, että tuskin sijaishuollossa sellaisia kustannetaan...
Yleisin syy miksi valvoja on nuoren mukana lomilla on se, ettei vanhempien tarvitsisi ensimmäisellä lomalla toimia kuskina ( uskon että mielellään). Ensimmäinen loma on yleensä päiväloma.
Toinen syy on monasti se, että vanhemmat toivovat valvojaa mukaan.(pelko karkaamisesta,väkivallasta tjms)
Jos pelkona olisi vanhempien väkivaltaisuus, nuori tapaisi varmaankin alkuun vanhempiaan sijoituspaikassa.
Eihän sijoituspaikassa voida heti alkuun tuntea nuorta ja hänen perhettään, joten toisaalta hyvä tapa tehdä näinkinpäin tuttavuutta!
Tuskin valvoja on pahaa tarkoittavassa mielessä mukana..
Pitää sossun, joka nämä asiat ratkaisee, perutella ratkaisunsa. Sijaispaikka ei ole noin kertomasi mukaisen omavaltainen. Sossu tekee päätökset tutustuttuaan ensin perheen tilanteeseen. Jos sossu ei ole tarpeeksi perillä perheen tilanteesta, on huostaanotto ollut kenties jopa aiheeton ja hätiköity. Siinä vaiheessa, kun on jo huostaanotettu, on turha enää tutkia olisko ollut aihetta vai ei ja minkäköhänlainen se perhe nyt mahtaa ollakkaan.
lapseni sijoituksen aikana, että laitos voi olla aivan uskomattoman omavaltainen! Ja sossut eivät pystyneet heidän omavaltaisuuteensa vaikuttamaan.
Siellä rikottiin sumeilematta jopa lakia vedoten siihen, että ne olivat laitoksen vuosikymmeniä vanhoja käytäntöjä.
Esim:
Odotimme sossujen kanssa heitä huostapapereiden allekirjoitustilaisuuteen, lain mukaan pelkästään huoltosuunnitelman laatimisessa pitää olla kaikki osapuolet paikalla. Laitoksesta ei kukaan vaivautunut paikalle, mikä selitettiin jälkeen päin sillä, että se ei kuulu heidän käytäntöihin, vaan "asiat sovitaan kuitenkin meillä täällä sitten ajallaan".
Laitoksen henkilökunta ei KERTAAKAAN liikahtanut mihinkään sossujen pyynnöstä, EIKÄ sossuja kutsuttu laitoksen yhteenkään palaveriin, vaikka he lukemattomia kertoja esittivät toiveensa tulla sinne.
Kaiken kaikkiaan sossut suhtautuivat ihan kuin vähän arkaillen intes.hoidon johtajaan (mitä en toisaalta ihmettele), mutta silti rohkenivat purkaa huostaanoton, vaikka minua laitoksesta aivan asiattomasta uhkailtiinkin "heidän kalliin hoitonsa kesken jäämisen" takia.
Sossuilla on oikeus ja velvollisuus marssia hostaanottamansa lapsen asumisosot tsekkaamaan omasta aloitteestaan, ilman mitään kutsumisia tai anteeksipyytelyjä. Arkalasta kotoisin ne teidänkin sossut, ja ihmekkös se sitten on, että puretaan sitä pelkuruutta sitten urakalla kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin kun ei muuta uskalleta.
Kyseessä on 9 vuotias poika.Päihteitä ei käytä vanhemmat eikä poika.Pojalla on lääkitys ollut kuukauden ja on toiminut hyvin.Vanhemmat on käyneet perhekodissa tapaamassa monta kertaa.
Liekö vanhemmuuden arvioinnin tekeminen samalla taka-ajatuksena tällä valvojalla?
Jahas,jos kuitenkin varulta niitä banaaneja ett se pysyy hyvällä tuulella jos sen joutuu mukaan ottamaan.
syiden vuoksi?
Valvojan täytyykin olla sitten vähintäänkin sairaanhoitaja tai erik.sairaanhoitaja, jotta valvojasta on lapselle kotioloissa hyötyä....
outoa.
Eikö lastensuojeluviranomaiset ole perustelleet millään tavoin tämän valvojan mukaantuloa?
Ei ole perusteltu.Lapsi otettu huostaan hoidon turvaamiseksi.Äiti ei suostunut siihen,että lapsi olisi ollut osastohoidossa 2 vuotta.Nyt on sijoitettu perhekotiin ja välillä on psykiatrisella osastolla.
Äiti itse alunperin haki apua lapsen koska lapsi oli levoton koulussa.
ei tule moisen suhteen mieleen muuta kuin väkivaltainen päihteitä käyttävä nuori, mutta että 9-v!
Mitenkähän aavistin tämän ja siksi tuli mieleen tuolla edellä jo ne meidän 9-v:n huonetarkastukset...
Minun lapseni ei ollut koulussa levoton, mutta opettajien silmätikku siksi, koska hän tuli heti eka luokalle mukanaan psykiatrin lausunto, että häntä ei saa pakottaa edes maistamaan eri ruokia ruokailussa, siis takana oli jo 2-vuotinen terapia, josta ei ollut mitään apua, mutta lääkärit eivät olleet koskaan uskoneet syömisongelman vakavuutta minun puheideni perusteella, koska lapsi kasvoi fyysisesti hyvin. Ei varmaan olisi kasvanut, jos en olisi hankkinut hänelle oma-aloitteisesti lisäravinteita, mutta ei siitä tässä yhteydessä enempää. Diagnoosina hänellä oli siinä vaiheessa uhmakkuushäiriö.
Eka luokan jälkeen kesälomalla lapsen tilanne huononi perheen ulkopuolisista tapahtumista johtuen, siis valtavan herkkä lapsi, joka reagoi voimakkaasti kaikkeen uuteen, muutoksiin jne, huolissani otin tietty yhteyttä psykan klinikkaan, jossa olimme avopotilaana sillä hetkellä ja lapsi otettiin parin kk:n tutkimukseen sisään sairaalaan. Pyysin lähetettä neurologian puolelle, mutta sitä ei pidetty missään tapauksessa tarpeellisena. Sieltä hänet lähetettiin huostaanotettavaksi lastenkotiin 2-vuotiseen hoitoon ja lyhyesti sanottuna paikka oli täysin epäonnistunut jatkohoitoa ajatellen.
Lapselle oli siis jo aiemmin määrätty Lastenklinikan pediatrin toimesta esim. erilaisia maitohappobakteeria sisältäviä juomia ja lisäravinteita johtuen suppeasta ruokavaliosta, mitä lapsi pystyy syömään. Lisäksi hänen tulee juoda erilaisia nesteitä runsaammin kuin tavanomaista ruokavaliota syövän lapsen. Mutta omahoitaja ei pitänyt koskaan tarpeellisena tilata laitokseen lapsen tarvitsemia elintarvikkeita, lisäravinteet ostin laitokseen itse ja niitä annettiin, jos hoitaja sattui muistamaan. Edes vesikannua lapsi ei saanut pitää huoneessaan, se ei kuulema kuulunut laitoksen käytäntöihin.
Aloin viemään tapaamisissa lapselle pieniä lactaphilus-maitohappobakt. sisältäviä juomapulloja, joita lapsi ei olisi uskaltanut juoda, ettei vain hoitaja suutu siitäkin. Sanoin vastaavani hoitajalle, jos siitä tulee sanomista. Sanomista ei minulle tullut, mutta yllätyksekseni sain kuulla erään vanhemman lapsen kertomana, että jokaisen lähtöni jälkeen hoitaja tonki roskiksesta tyhjät juomapullot PLUS teki täydellisen huonetarkastuksen tytön huoneeseen!
Suomen sijaishuolto voi nöyryyttää lasta siis senkin takia, että äiti hoitaa häntä oikein ja he itse kieltäytyvät noudattamasta lääkärin antamia ohjeita lapsen hoidossa!
Lain mukaan tarkastuksen voi tehdä, jos epäillään lapsella olevan päihteitä tai aseita, mutta miksi ihmeessä se tehtiin 9-vuotiaan huoneeseen! Patjan aluset, vaatekaapit, leluhyllyt ja kaikki oli käännetty ympäri. Mielestäni samaa käsittämätöntä ajattelutapaa edustaa tuo valvojan laittaminen 9-v:lle mukaan kotilomille! Sille on vaikea löytää mitään järkevää perustelua.
Kahden vuoden sijasta lapsi joutui olemaan huostaanotettuna vain 16.1. - 28.4. välisen ajan, jolloin en palauttanut häntä enää kotilomalta laitokseen. En kehota ketään kylmiltään ryhtymään tähän, siitä voi tulla vain lisäongelmia, mutta laitoksessa tapahtui niin paljon muutakin selaista, mitä sossutkaan eivät voineet hyväksyä. Myöhemmin hän sai Asperger-diagnoosin, mikä selittää syömis-, kaverisuhde- ynnä muita ongelmia, eikä hän olisi ollut psykiatrinen potilas siis ollenkaan.
Mutta edes psykiatrien väittämästä uhmakkuushäiriöstä huolimatta hänelle ei koskaan kuitenkaan tarjottu valvojaa mukaan lomille. Tuli vain mieleen, koska AS-lapsen omaehtoisuus nähdään laitoksessa vain huonon ja rajattoman kasvatuksen tuloksena, mistä ei välttämättä ole kyse ollenkaan. Ja olisivat tietysti voineet väännellä asian niinkin, että sääntöjen noudattamisen turvaamiseksi tarvitaan hoitaja mukaan. Pointti on vain siinä, että nämä lapset tarvitsevat kieltämättä tiukat rajat, mutta hieman eri tavalla asetettuna ja toteutettuna kuin tavallinen lapsi, eikä tätä asiaa ymmärretä sijaishuollossa ollenkaan.
Jotenkin vain tulee mieleen aina kun kuulee tällaisista käsittämättömistä jutuista, että jotain perustavaa laatua juttua on pielessä lapseen suhtautumisessa... Koululevottomuuden takia vartija - lyhyesti sanottuna, en ymmärrä.
toimii niin, että apina tuo joka tapaamiskerralla itse banaanit tullessaan. Kehuu oikein, että ovat reilun kaupan banaaneja. Kyllä otin hyvät naurut lukiessani tätä ketjua. Ja nyt asiaa tarkemmin ajatteltuani huomaankin, niin ei paljon apinasta ulkomuodollisestikaan poikkea hän. Nyt selvisi minulle tuo yletön banaanien rahtaaminen terttukaupalla tapaamisiin ja mitä ehdin jo ihmetelläkin ääneen.
käynyt turva-alan koulutuksen meidän hirveiden huostaanottovanhempien takia...
Kun sossut vahvistivat purkavansa huostaanoton kesken sopimuskauden, menin tuttavani kanssa tyhjentämään lapsen huoneen laitoksessa - siis laitoksessa ei siinä vaiheessa vielä uskottu, että lapsi kotiutuu lopullisesti. Lapset olivat koulussa ja yksi naapuriosaston hoitaja seuraili toimiamme, kun kysyin häneltä, missä lapseni omahoitaja sattuu sillä hetkellä olemaan. Vastaus kuului, että turva-alan koulutuksessa kuulema :(
Olisi tehnyt mieli sanoa, että sen laitoksen lapset turva-alan koulutusta enemmän tarvitsisivat hoitajia vastaan, kuin hoitajat vanhempia, mutta pidin suuni kiinni kuten yleensä aina muutoinkin. Ja huom! Lapsen lelut ja vaatteet EIVÄT olleet vielä kotona, mikä oli tärkein syy vaikenemiseen.
Jos sitä kerberosta, jota pienen tyttöni omahoitajaksi tituleerattiin, olisi tarjottu meille yöksi, olisi ensireaktioni varmasti ollut, että yhtään ketaletta en sijaishuollosta kotiini ota! Asenteeseeni oli kyllä perusteensa, ei se tyhjästä johtuvaa ennakkoluuloisuutta ollut missään nimessä. Jos sen hintana olisi ollut lapsen kotiloma, olisi pitkiä neuvotteluja tarvittu henkilökunnan kanssa, sillä sossusta retkun meillä yöpymistä ei olisi ideoitu missään nimessä.
Ehdotus ei olisi ollut järkevä, koska tyttö pelkäsi gorillaansa, mutta huostaanotto oli niin täynnä pelkkiä järkyttäviä ja käsittämättömiä asioita, että olisin ottanut sen varmaan vain jatkumona kaikkien älyttömyyksien ketjussa. Muut vartijavaihtoehdot osastolla olivat samaa tasoa, yksi suurin ja ilmeisesti pieniaivoisin kääntyi selin aina, jos joku vanhempi tuli paikalle. Ei ollut oppinut tervehtimään edes ja silti oli kasvattamassa toisten jälkeläisiä...
Tämä vartijajuttu kuvaa niin, niin hyvin sitä putkiaivoista tapaa, miten kaikkiin huostaanotettuihin lapsiin ja heidän vanhempiinsa suhtaudutaan, että en voi olla revittelemättä vähän. Luolamiehen työkokemus oli kuulema 10 v ja ilmeisesti hänen aivoihinsa saatiin yksi uusi ajatus aina 10:ssä vuodessa mahtumaan. Joten kun sossu selitti, että kotona ei ole huostaanottoperusteita, heistä pitkäkarvaisin kaiveli housujensa etumusta, suurin seisoi jo selin ja oma kerberoksemme töllisteli haavi auki vieressä, peukalot vyön alle työnnettynä.
Viime mainittua pidetään psykologian elekielessä paritteluvalmiutta kuvaavana eleenä, joten aika ja paikka olivat väärin valitut, jos se ei sitten suuntautunut hänen omiin lajikumppaneihinsa. Eniten gorilloja otti pannuun se, että meihin pienikokoisiin naisihmisiin - sossuihin ja minuun - ei heidän uhittelueleillään ollut mitään vaikutusta.
Esim. tyhmän ämmän olisi varmaan pitänyt tajuta olla kääntymättä sellaiselle käytävälle, jonka kerberos oli tukkinut, eikä mikään sekoittanut alkukantaisia aivoja niin kuin ystävällinen pieni hymy ja 'anteeksi'-sana ohi pääsemiseksi. Eikä gorillan primitiivinen karjunta sekoittanut minun pasmojani missään tilanteessa mitenkään...
Koko ilmapiiri oli niin läpimätä kuin olla voi! Alle 12-vuotiaiden osastolla siis tuollainen turvakoulutuksen saanut gorillalauma kohtelemassa lapsia ihan sen mukaan, miten milloinkin sattui päässä pälkähtämään. Ja erityisesti yhtä poikaa kannettiin rauhoittumishuoneeseen vähän väliä, vaikka muut lapset eivät olleet mitään riehumista tai räiskettä kuulleet ennen sitä! Mutta kaikkihan on mahdollista sen jälkeen kun paperit on allekirjoitettu, silloin huostaanotto on muodollisesti pätevä ja oikeuttaa millaiseen luolamiehen mielivaltaan tahansa.
uhittelueleitä käyttävät myymälävartijat keski-ikäisiä naisia kohtaan kaupoissa ja tavarataloissa.
Keski-ikäiset ja vanhentuvat naiset ovat yhtä puolustuskyvyttömiä yhteiskunnassa kuin lapsetkin.
Ensin naiset kasvattivat nämä pojat pulskiksi, terveiksi miehiksi ja nyt nämä miehet kyttäävät samoja, mutta vanhentuneita naisia uhittelevin elkein ja ylimielisin halveksuvin katsein kaupoissa. Olen nähnyt yhden näitä miesvartijoita matkivan nuoren naisvartijankin. Mihin heiltä jäi aivot ja sivistys. Miksi he ottavat Hitleristä mallia?
on tarkoitus varmistaa, että lapsi palaa huostapaikkaansa, eikä jää kotiin ja että kiintymyssuhde huostapaikkaan ei katkea.
Tai, ettei lapsi pääse kertomaan asioitaan?
kun joku kyylä laitetaan mukaan lapsi pitää suunsa kiinni.