Onko lukiolla oikeus tiedottaa täysi-ikäisen, vielä kotona asuvan opiskelijan vanhemmille opiskelijan koulumenestykseen liittyvistä asioista? Meillä meinaan soitti rehtori vanhemmille, mikä nosti täällä kotona melkoisen sodan.
Täysi-ikäisen opiskelijan tietosuoja
abiturientti
3336
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minun lasteni koulussa täysi-ikäisen opiskelijan tuli antaa koululle kirjallinen lupa omien asioidensa tiedottamiseen vanhemmille.
Miksi et haluaisi koulun olevan yhteydessaä vanhempiisi? Kaikenlainen salailu ja totuuden vierestä puhuminen tulee kuitenkin lopulta julki. Ja sitäpaitsi, vanhempasi kai kuitenkin kustantavat koulunkäyntisi, eikö? Kai heilläkin tulee olla jonkinlainen "kuluttajansuoja"?
Laissa lukee, että ihminen on täysi-ikäinen täytettyään 18 vuotta, jolloin hän on holhouksesta vapaa tietyin edellytyksin.
Itse pääsin aikoinaan kirjoittamaan poissaololapun ihan itse ja olin siitä ylpeä. Mutta silti silloinen luokanvalvojani otti yhteyttä äippään, vastoin lakia. Syyllistyikö hän rikokseen vuonna -85.
Vaikka tarkoitus on hyvä, laki on laki. Ja vitutus on vielä siitä, että lakia ei noudateta.
Rehtorisi on syyllistynyt RL 42 §:n tarkoitamaan virkarikokseen. Tee kirjallinen rikosilmoitus jossa vaadit rangaistusta ja vahingonkorvausta henkisistä kärsimyksistä kihlakuntasi poliisilaitokselle. Jos kyseessä on kunnallinen oppilaitos tee kantelu kaupunkisi opetuslautakunnalle ja kaupunginhallitukselle. Lisäksi tee kantelu myös läänisi lääninhallitukselle, joka on valvova viranomainen.
Eiköhän tämän "myllytyksen" jälkeen reksi harkitse kahteen kertaan minne soittelee.
On vielä toivoa , että hänestä tulee lainkuulijainen kansalainen.