eivätkö hoitajat

Miksi hoitajat ovat yleensä hyväksyneet työsopimuksensa alunperin?. Kai siinä on kerrottu palkan suuruus ja työtehtävät. Nyt ihmetellään miksi palkka on niin "pieni" vielä ennätysmäisten 12,7% korotusten jälkeen. Olisin ymmmärtänyt kapinan jos palkkoja olisi laskettu 12,7%. Muistakaa lukea mihin laitatte allekirjoituksenne! Muistakaa myös että vaatimattomuus kaunistaa. Tosi naurettavaa lukea kommentteja,- olemme maailman tärkein ammattiryhmä ja teemme maailman arvokkainta työtä. Mitä me muut sitten teemme?
6254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Haluaisin vielä kysyä hoitajilta myös sitä, että mihin NYT on kadonnut halu ja tarve saada LISÄÄ henkilökuntaa, kun on niiiiiiiin kiire? Nythän kaikki vaan tahtoo lisää rahaa ja paljon ja mulle!

Olisin voinut pienen pienen sympatian antaa hoitajien korotusvaateille, JOS he olisivat alunperin puhuneet todellisista palkoistaan eikä niistä tehtäväkohtaisista peruspalkoista, joita todellisuudessa ei saa kukaan, kun ensimmäiset määrävuotiskorotuksetkin saa jo valmistuttuaan, ym veronalaiset lisät ovat PALKKAA. Mutta tässä tilanteessa, ei sympatiaa eikä tukea. Irtisanoutukaa vaan niin saadaan paikat täytettyä suhteellisuudentajuisilla ja kunnollisilla työntekijöillä.

Äänestä

Kyllä sairaanhoitajien palkoissa pitäsi olla
palkka työn vativuuden ja.fyysisen raskauden
mukaan.
Ei kai voi olla oikein että terveyskeskuksen lab-
rassa vernäyteitä ottavalle tai papereita pyörittävälle sairaanhoitajalle maksetaan yhtä suurta palkkaa kun tehohoidossa ,leikkaussalisa
työsketelevälle.

Äänestä
  • Olen erikoissairaanhoidossa labranäytteitä, muitakin kuin verinäytteitä siis, ottava sairaanhoitaja.

    Teen päivätyötä, omasta tahdostani, ja palkkani on alle 2000e. En ole valittamassa, enkä pyytämässä lisää, en kuulu edes tehyyn.
    Oma ja teholla työskentelevän kollegan tilinauhassa on ihan eri lukemat.

    Tehtävänkuvammekin on erilaiset. Vastuuta on minullakin,onhan laboratoriotoiminnat merkittävä osa potilaan hoidossa, mutta vastuuni on erilainen mitä teholla.

    Tärkeä olen minä labrassa, tärkeä hoitaja teholla, mutta yhteisössämme on muitakin tärkeitä. Sairaala-apulaisemme ovat todella tärkeitä, heidän vastuullaan on pitää tilat ja välineet siinä kunnossa, että me voimme tahollamme hoitaa hommamme. Niin teholla kuin labrassa loppuisi tekeminen hyvin pian, jos sairaala-apulainen ei tulisi rätteineen ja suihkepulloineen.

    Miten tehtäväkohtaisessa palkkauksessa määriteltäisiin palkan suuruus? Onko tehohoitajan työ tärkeämpää kuin labrahoitajan? Entä onko labrahoitajan työ tärkeämpää kuin röntgenhoitajan? Kaikkia tarvitaan, kaikkien panos on yhtä tärkeä.Se, kuinka pian jonkun ammattiryhmän puuttuminen näkyy, vaihtelee hieman.

    Jokainen on vain osanen kokonaisuudesta, ja jos tätä ei ymmärretä, ei homma toimi.



    En siis ymmärrä miten jotkut on yhteisössämme ylentäneet itsensä toisten yläpuolelle


    Lisät lasketaan palkaksi, koska ne ovat ihan käypää valuuttaa.

    Äänestä

aina kai viisas pyytää lisää liksaa,

vai etkö sinä pyydä lisää?

Äänestä

minäkin hyöksyin 2v takaperin kun koulusta pääsin aivan kaiken, meni Varamiespalvelun kautta töihin,
2200 € tuntui riittävän hyvin .

Mutta kun katselin,
puoli vuotta pyysin vähän lisää, sainkin,
nyt työnantaja nyt kun on 2v töissä,
on palkka 3200 € autoetu ja huomaa se on päivätyöllä, jossa 2 päivää voi tehdä viikossa kotona.

OLEKO sinä heti töihin mennessäsi saanut hyvän palkan, ettet ole koskaan lisää pyytänyt ?

Äänestä

kuinka muuten asioita hoidellaan,

eikös jokainen vuorollaan pyydä palkkaa lisää,
ja pyyntöhän on hyvin kohtuullinen.

Mitä sinä itse saat,
kuinka sinun palkaksi nousee ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


osaa lukea? kirjoitti:

Miksi hoitajat ovat yleensä hyväksyneet työsopimuksensa alunperin?. Kai siinä on kerrottu palkan suuruus ja työtehtävät. Nyt ihmetellään miksi palkka on niin "pieni" vielä ennätysmäisten 12,7% korotusten jälkeen. Olisin ymmmärtänyt kapinan jos palkkoja olisi laskettu 12,7%. Muistakaa lukea mihin laitatte allekirjoituksenne! Muistakaa myös että vaatimattomuus kaunistaa. Tosi naurettavaa lukea kommentteja,- olemme maailman tärkein ammattiryhmä ja teemme maailman arvokkainta työtä. Mitä me muut sitten teemme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu