oisin sellasta vaan kysellyt kun ois tarkotus ostaa kaupasta tänään poitsulle melkeen 7kk ekaa kertaa maissinaksuja ja nyt mietinkin sitä että annatteko vauvalle kokonaisen naksun käteen vai teettekö minkälaisia paloja niistä?
maissinaksu
kysymys??
71031
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
niin ja kuinka usein ja missä yhteydessä annatte naksuja?
Poika 6kk ja annoin kokonaisen naksun käteen ja hienosti hän sen söi, osittain imeskeli ja osittain puri!=) Ne käytännössä sulaa suuhun, joten mitään vaaraa ei varmaankaan ole. Siitä vaan kokeilemaan! Ite aattelin antaa 2 kertaa/pv silloin kun syödään/maistellaan muutakin ruokaa.
Annoin pari-kolme naksua kerralla kolmeen osaan pätkittynä tai myöhemmin kokonaisena. En antanut läheskään joka päivä. Tarjosin naksuja syöttötuolissaan istuvalle naperolle silloin, kun me vanhemmat söimme tai olimme vieraiden kanssa kahvipöydässä. Naksuja ei siis levitelty pitkin asuntoa. Ne ovat pahimmillaan inhottavaa liiskaa, joita ei huvita tekstiileistä hinkata. Ruoka-aikaan söimme pelkästään "oikeaa" ruokaa eli meillä naksut olivat tavallaan herkkuja.
Kertoisitteko tietämättömälle nuorikkoäidille?
Valmistaja on Laatupaakari, suomalaisia naksuja siis. Ei sisällä suolaa, lisäaineita eikä maidon ainesosia eivätkä ole valmistettu geenimuunnellusta maissista. Mukavaa sormisyötävää vauvoille/lapsille... Saa ihan perusmarketeista sipsihyllystä.
niitä vajaa puolivuotiaalle tytölle kokonaisena käteen. Oli aivan innoissaan kun sai itse laittaa ruokaa suuhun:)
Annan korkeintaan kerran päivässä 2-3 naksua. Ovat sellaista herkkua jota nautitaan esim.kun muut kahvipöydässä,on vieraita tms.
Vaikka sulavat suuhun ihan mukavasti,niin en jätä yksin syömään.
Moi!
Annoin itse ainakin 3kk ikäiselle vauvalleni puolikkaan käteen, sehän sitten liukenee sellaseks limamössöksi, ei ole vaaraa että tukehtuisi yms. Nää naksut on tosi hyvää pikkupuuhaa ja vauva tykkää. Eivät hajoa kädessä ja on ihan hyviäkin. Eikä ne sisällä lisä- tai muita aineita, ovat siis vauvoille "suunniteltuja". Harmi vaan että se pussi on niin iso että ehtivät mennä "kaapinmakuisiksi" kun eihän sellasta määrää vauva ehdi syömään. Korkeintaan 3 annan... Maistuu kylllä myös minullekin.