Ajattelin kirjoitella oman tarinani unihäiriöiden parissa. Jospa vaikka löytyis minullekkin kohtalontovereita ja sais uutta näkökulmaa tähän asiaan muilta samanmoisilta.
Olen 26-vee kaikinpuolin normaali nainen, mitä nyt kova jännittäjä olen ollu aina. Mulla kaikki sai alkunsa ikävässä työpaikassa n. vuosi sitten. Ressasin töihin menoa ja mulla oli silloin eka täysin uneton yö. Pelästyin tietty kamalasti, olinhan aina ollu ihan supernukkuja ja nyt ajattelin että olin vähintään sekoomassa tai jotain. No työpaikat vaihtui ja vaiva uusi aina uudessa paikassa ja ressaavassa tilanteessa. Määrättiin nukahtamislääke joita vähän käytinkin. Olin ihan ymmälläni miksi kroppa reagoi näin ja siitä ahdistui entistä enemmän. Joutuminen syömään lääkkeitä tipautti itsetunnon aika alas, se oli mulle kova pala. Vanha tuttu jännitysvatsanikin meni ihan mahdottomaksi ja vatta oli kokoajan krampissa. Määrättiin libraxia. Välillä oli hyviä aikoja ja välillä huonompia. Työpaikkojen välissä ollut työttömuuskuukausi oli aivan ihana, ei mitään ongelmia. Sitten taas uuteen paikkaan ja sama ruljanssi alkaa. Nukahtamisongelmat muuttuu varhaisiksi aamuheräämisiksi. Käyn lekurilla ja homeopaatilla, toinen määrää lääkettä ja toinen sanoo että älä vaan tuommoisia syö. Mulla on kuulemma valmistumiskriisi menossa, no siinä saattaa olla perääkin. Uusi elämäntilanne ja siirtyminen opiskelijasta työläiseksi kieltämättä pisti maailman vähän sekaisin. Samoin alati vaihtuvat työpaikat ressas tosi paljon. Nukkumaanmenosta kehittyi pelko mulle, ja lääkkeiden otto otti entistä enemmän päähän kun tiesi vaivan olevan kiinni vaan pelosta. Avuttomuuden ja epäonnistumisen tunne on kokoajan läsnä kun ei pysty itse vaikuttamaan tilanteeseen pahemmin.
Että näin. Tällä hetkellä kokeilen homeopaattisia tippoja. Yleisesti ottaen on menny ihan hyvin, mutta tämän jutun mut sai kirjottamaan viime yön unettomuus. Tänään kokeilen melatoniinia, vaikka uni tuleekin nyt varmaan hyvin kun niin iso vaje päällä viime yöstä. Nykysin ehkä noin kerran viikossa tulee ongelmayö, jolloin valvon ja koetan ties mitä mietiskelyä ja rauhoitusmenetelmiä. Kolmen maissa otan masentuneena uninapin joka ei joskus auta kuin pariksi tunniksi. Koko homma menee jotenkin ihan pipariksi kun on kolmekin tuntia valvonut, ja lääke on enää ainoa mikä auttaa. Näin se useimmiten menee.
Mun oma arvio tästä ongelmasta on se, että ainakin mulla sen saa aikaan pelko. Nukkumiskyvyissäni ei oo mitään ongelmaa muuten, sen osoittaa jo sekin että vapaalla kaikki on ookoo. Mitä mä sitten pelkään siinä unettomuudessa? Lähinnä sitä tuskasta yötä, seuraavaa surkeaa työpäivää kun saa väkisin koettaa jaksaa, että tästä tulee joku vakituinen vika mulle loppuelämäksi, että joutuu ottamaan taas lääkkeitä. Mä tiedän että kun mä selvitän nämä pelot pois niin olen taas astetta vapaampi. Se ei vaan ole niin helppoa.
Uskaltaisin väittää että jollei johdu mistään sairaudesta, niin uniongelma on vain korvien välissä; kykenemättömyys rentoutua, pelko, ahdistus, ajatukset seilaavat mielessä. Tämä on toisaalta helpottavaa tietää, toisaalta hemmetin vaikeaa korjata asia omin kyvyin. Ehkä tämä on se mun kriisini josta selviydyttyäni voittajana pääsen myös tästä ongelmasta.
Kirjotelkaa ihmiset omia tarinoitanne. Pelkkä ongelman kertominenkin voi auttaa ja saada aikaan uusia oivalluksia :)
Olen 26-vee kaikinpuolin normaali nainen, mitä nyt kova jännittäjä olen ollu aina. Mulla kaikki sai alkunsa ikävässä työpaikassa n. vuosi sitten. Ressasin töihin menoa ja mulla oli silloin eka täysin uneton yö. Pelästyin tietty kamalasti, olinhan aina ollu ihan supernukkuja ja nyt ajattelin että olin vähintään sekoomassa tai jotain. No työpaikat vaihtui ja vaiva uusi aina uudessa paikassa ja ressaavassa tilanteessa. Määrättiin nukahtamislääke joita vähän käytinkin. Olin ihan ymmälläni miksi kroppa reagoi näin ja siitä ahdistui entistä enemmän. Joutuminen syömään lääkkeitä tipautti itsetunnon aika alas, se oli mulle kova pala. Vanha tuttu jännitysvatsanikin meni ihan mahdottomaksi ja vatta oli kokoajan krampissa. Määrättiin libraxia. Välillä oli hyviä aikoja ja välillä huonompia. Työpaikkojen välissä ollut työttömuuskuukausi oli aivan ihana, ei mitään ongelmia. Sitten taas uuteen paikkaan ja sama ruljanssi alkaa. Nukahtamisongelmat muuttuu varhaisiksi aamuheräämisiksi. Käyn lekurilla ja homeopaatilla, toinen määrää lääkettä ja toinen sanoo että älä vaan tuommoisia syö. Mulla on kuulemma valmistumiskriisi menossa, no siinä saattaa olla perääkin. Uusi elämäntilanne ja siirtyminen opiskelijasta työläiseksi kieltämättä pisti maailman vähän sekaisin. Samoin alati vaihtuvat työpaikat ressas tosi paljon. Nukkumaanmenosta kehittyi pelko mulle, ja lääkkeiden otto otti entistä enemmän päähän kun tiesi vaivan olevan kiinni vaan pelosta. Avuttomuuden ja epäonnistumisen tunne on kokoajan läsnä kun ei pysty itse vaikuttamaan tilanteeseen pahemmin.
Että näin. Tällä hetkellä kokeilen homeopaattisia tippoja. Yleisesti ottaen on menny ihan hyvin, mutta tämän jutun mut sai kirjottamaan viime yön unettomuus. Tänään kokeilen melatoniinia, vaikka uni tuleekin nyt varmaan hyvin kun niin iso vaje päällä viime yöstä. Nykysin ehkä noin kerran viikossa tulee ongelmayö, jolloin valvon ja koetan ties mitä mietiskelyä ja rauhoitusmenetelmiä. Kolmen maissa otan masentuneena uninapin joka ei joskus auta kuin pariksi tunniksi. Koko homma menee jotenkin ihan pipariksi kun on kolmekin tuntia valvonut, ja lääke on enää ainoa mikä auttaa. Näin se useimmiten menee.
Mun oma arvio tästä ongelmasta on se, että ainakin mulla sen saa aikaan pelko. Nukkumiskyvyissäni ei oo mitään ongelmaa muuten, sen osoittaa jo sekin että vapaalla kaikki on ookoo. Mitä mä sitten pelkään siinä unettomuudessa? Lähinnä sitä tuskasta yötä, seuraavaa surkeaa työpäivää kun saa väkisin koettaa jaksaa, että tästä tulee joku vakituinen vika mulle loppuelämäksi, että joutuu ottamaan taas lääkkeitä. Mä tiedän että kun mä selvitän nämä pelot pois niin olen taas astetta vapaampi. Se ei vaan ole niin helppoa.
Uskaltaisin väittää että jollei johdu mistään sairaudesta, niin uniongelma on vain korvien välissä; kykenemättömyys rentoutua, pelko, ahdistus, ajatukset seilaavat mielessä. Tämä on toisaalta helpottavaa tietää, toisaalta hemmetin vaikeaa korjata asia omin kyvyin. Ehkä tämä on se mun kriisini josta selviydyttyäni voittajana pääsen myös tästä ongelmasta.
Kirjotelkaa ihmiset omia tarinoitanne. Pelkkä ongelman kertominenkin voi auttaa ja saada aikaan uusia oivalluksia :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun luin juttuasi, niin ajattelin että olet oikeassa. Minunkin mielestäni uniongelma on jossain siellä kytemässä, minne me emme pääse käsiksi. Minulle tapahtui puoli vuotta sitten vakava onnettomus johon liittyi rikos, joka kohdistui minuun. Tapahtuneen jälkeen en ole kertaakaan nukkunut ilman lääkettä. Ja olen hyvin onnellinen jos nukun edes 6 tuntia lääkkeen kanssa. Nukkumaan meno pelottaa, ja asiat pyörivät päässä illalla. Olen käynyt psykiatrilla, lääkärillä (olin sairaala hoidossa puoli vuotta leikkausten takia) jne, mutta
ei tunnu mikään auttavan. Mitä sitten, entä jos käy niin, että lääkekkään ei enää auta? sitä pelkään.
Kiitos kommenteistasi ja osanottoni ikävän tapahtuman johdosta. Varmasti joku tuommoinen tapahtuma on omiaan viemään yöunet. Siitä alkaakin helposti pelkokierre (kuten itselläkin vähän lievempänä). Tuskin kannattaa pelätä sitä ettei lääkkeet jossain vaiheessa enää auttaisi, sitä on niin tujuja droppeja nykysin olemassa että varmasti niillä nukkuu, monet käyttävät kuulemma vuosiakin.
Mistä sulla johtuu se ettet saa unta? Pystytkö rentoutumaan, koetko jonkin pelkotilan vai ei vaan väsytä? Oletko ollut aina huono nukkumaan? Ehkäpä sua voisi auttaa jokin mieto rauhoittava illalla mieluummin kuin nukahtamislääke, taikka pelkkä melatoniini? Itse käytän nyt niitä homeopaattisia tippoja ja melatoniinia vähän illalla, olen nukkunut ihan ookoo. Nämä on hyvin yksilöllisiä juttuja. Pelosta eroon pääsy on tuskin koskaan helppoa.
Mietiskely, itsensä tutkiskelu ja rentoutuminen auttaa tähän ongelmaan paremmin kuin mikään, uskaltaisin väittää. On tärkeää antaa itselleen anteeksi se, että nyt on elämässä vähän vaikea tilanne meneillään. On myös hyvä pitää mielessä, että siitä kyllä selviää kunhan jaksaa sen asian selvittää itselleen ja tämän jälkeen on taas hiukan vahvempi ihmisenä. Pikkuhiljaa kun työstät sitä asiaa mielessäsi varmasti huomaat että se alkaa selvitä. Ota myös realistinen ote koko ongelmaan; tämä tilanne ei kestä ikuisesti, siitä pääsee eroon, se vaan kestää sen ajan kuin oma psyyke vaatii. joku kaunis kerta säkin huomaat menneesi nukkumaan ilman lääkettä ;)
Muista että keho ottaa kyllä unensa jossain vaiheessa väkisinkin jos tarpeeksi valvoo. Ei ihminen yksinkertaisesti pysty valvomaan kovin kauaan putkeen, ellei ole oikein sairautta jonka takia nukkumis-systeemit eivät toimi. Ihmisellä on olemassa monia biologisia suojamekanismeja jotka turvaavat yksilön selviytymisen vaikeassa tilanteessa. Realistinen tieto asiasta on ainakin itsellä hälventänyt nukkumispelkoja.