Graceland

Hei!
Onko kenelläkään tietoa kyseisestä hotellista? Erityisesti kiinnostaa onko hotellissa oleva keilahalli maksullinen asukkaille. Millainen aamupala jne. Kiitos tiedoista!
3330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

menossa maaliskuussa...Kävitkö jo siellä? Oliko millainen?

Äänestä
  • Heippa!
    Viikko sitten palattiin reissulta... Matka oli oikein onnistunut ja hotelli tosi hyvä ja siisti, vaikkakin melko suuri. Uima-altaita 2 ja molemmissa useita porekylpyjä. Varsinkin alhaalla oleva isompi allas oli riittävän suuri myös oikeaan uimiseen eikä vaan vedessä lillutteluun. Keilahalli vastasi ihan meidän tasoa eikä hintakaan ollut paha (80bht kierros 30bht kengät 20bht sukat/hlö). Biljardipöytiä oli myös useita. Hotelli sijaitsi ihan rantatien varressa, joten rannalle oli vain tien ylitys.
    Meillä ei kuulunut matkaan muita ruokia kuin aamupala, joka sekin oli hyvä. Muuten ruoka hotellissa oli yleiseen tasoon nähden hieman hintavaa. Hyvää ja halpaa ruokaa sai kyllä ihan hotellin vierestä. Lähtekää vain kävelemään pääovelta vasemmalle suoraan portista eteenpäin n.20m ja siitä muutama porras alas vasemmalle. Ravintola näytti siltä kuin olisi ollut aina kiinni, mutta palvelu ystävällistä ja ruoka hyvää ja halpaa. Suosittelen!
    Meitä oli matkalla 2 aikuista ja 4 poikaa(20-12v.) kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että hotelli oli hyvä ja tekemistä riitti kaikille.
    Hauskaa ja onnistunutta reissua teille!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Heippa!

    Mukavaa, kun vastasit! Tuntuu paljon mukavammalta lähteä, kun on jotakin tietoa ennakkoon hotellista! Oliko teillä matka minkä matkatoimiston kautta? Meillä Deturin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maijuli kirjoitti:

Hei!
Onko kenelläkään tietoa kyseisestä hotellista? Erityisesti kiinnostaa onko hotellissa oleva keilahalli maksullinen asukkaille. Millainen aamupala jne. Kiitos tiedoista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu