Vai ei voi tapahtua myös Suomessakin

mitä suuressa lännessä tapahtuu, ammutaan syyttömiä ihmisä hengiltä noin huvin vuoksi kun ei ole muutakaan järkevää tekemistä.
Tänään oli se suomen musta keskiviikkopäivä!!!

38

1984

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyläpoliisi

      Katsoin noin kolme viikkoa sitten TV:stä amerikkalaista rikosdokumentointia. Silloin näkyi juuri tapahtuneen oloinen tapaus. Oppilas ampui pienikaliiperisella aseella koulun käytävillä ja lopulta luokkaan paenneita oppilaita. Koulun valvontakamera oli kuvannut tapauksen. Ihmettelin miksi sellaista väkivaltaa pitää "tuoda" USAsta Suomeen, jostakin se malli tulee.

      Toki idässä voi tapahtua jotakin mutta ei niitä meidän olohuoneisiimme tuoda, hyvä niin.

      • alkoi heti jälkiviisaitten parhaat selitykset päivän tapahtumista Jokelassa.


      • tursas.
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        alkoi heti jälkiviisaitten parhaat selitykset päivän tapahtumista Jokelassa.

        jälkiviisauksiaan kirjoittamaan,ota ensin asioista selvää ja kommentoi vasta sitten.Motiivia kun ei ole vielä edes julkisuuteen kerrottu.Tapaus on tosi järkyttävä,mieti mitä kirjoitat.


      • tursas. kirjoitti:

        jälkiviisauksiaan kirjoittamaan,ota ensin asioista selvää ja kommentoi vasta sitten.Motiivia kun ei ole vielä edes julkisuuteen kerrottu.Tapaus on tosi järkyttävä,mieti mitä kirjoitat.

        nyt, ettei mitään vastaisuudessakaan ole tehtävissä jos vastaavaa pääsi vielä tapahtumaan, kaikki vain tapahtuu. Kaikilla asiantuntijoillakin on silloin selittelyyn valmiit vastaukset, jotka eivät milloinkaan tule kohtaamaan oikeata todellisuutta.


      • tursas. kirjoitti:

        jälkiviisauksiaan kirjoittamaan,ota ensin asioista selvää ja kommentoi vasta sitten.Motiivia kun ei ole vielä edes julkisuuteen kerrottu.Tapaus on tosi järkyttävä,mieti mitä kirjoitat.

        Ampuja oli Pekka Auvinen.


      • joutoneuvos
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        Ampuja oli Pekka Auvinen.

        taas näläkälakkoon tai vielähi parempi:kirjotuslakkoon !


      • joutoneuvos kirjoitti:

        taas näläkälakkoon tai vielähi parempi:kirjotuslakkoon !

        käsitellä myös Suomussalmelaistenkin kesken, joten en tule vaikenemaan nyt auttaa puhuminen ja kirjoittaminen aiheesta.


      • juoruilu
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        käsitellä myös Suomussalmelaistenkin kesken, joten en tule vaikenemaan nyt auttaa puhuminen ja kirjoittaminen aiheesta.

        ja itsensä korostaminen muka tietävänä ja asiantuntevana ilman ainuttakaan empaattista ajatusta aiheuttavat vain lisää tuskaa ; lopeta jo!


      • juoruilu kirjoitti:

        ja itsensä korostaminen muka tietävänä ja asiantuntevana ilman ainuttakaan empaattista ajatusta aiheuttavat vain lisää tuskaa ; lopeta jo!

        tulee herätellä jatkuvasti, jotka ovat mykkiä ja avuttomia omissa ympyröissään yhä edelleen.


      • nyt hiljaa
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        tulee herätellä jatkuvasti, jotka ovat mykkiä ja avuttomia omissa ympyröissään yhä edelleen.

        ja hiljenny!


      • nyt hiljaa kirjoitti:

        ja hiljenny!

        asiallisesti, toisten mielipiteitä kunniottaen.


      • pystyisit;;
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        asiallisesti, toisten mielipiteitä kunniottaen.

        ihme olisi.


      • pystyisit;; kirjoitti:

        ihme olisi.

        jos minulta kysytään, mutta ne kysyvätkin kaiken avuttomilta ammattiautajilta.


      • nyt niitä
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        jos minulta kysytään, mutta ne kysyvätkin kaiken avuttomilta ammattiautajilta.

        omaisia ja muita kärsiviä, äläkä urputa tyhjää; tie vaekka joku lakko...


      • nyt niitä kirjoitti:

        omaisia ja muita kärsiviä, äläkä urputa tyhjää; tie vaekka joku lakko...

        huomisesta alkaen, joten terve mieheen.


      • jo jäähä
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        huomisesta alkaen, joten terve mieheen.

        eläkä enneä pölijäele...


      • rainyman

        Kyllä sä "kyttis" oot oikeassa, että idässä päin on yleisin harrastus teloittaa ihminen niskalaukauksella.Ja eiköhän se ole vieläkin voimassa.


      • Ampuja oli Pekka Auvinen.


      • sitä nimmeä
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        Ampuja oli Pekka Auvinen.

        julistat ;ommaiset vain kärsii...


      • sitä nimmeä kirjoitti:

        julistat ;ommaiset vain kärsii...

        yhteiskunnan häpeä tämä päivä, josta me saamme nyt vapaasti keskustella.


      • vapaasti
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        yhteiskunnan häpeä tämä päivä, josta me saamme nyt vapaasti keskustella.

        muttei pöljästi surevien ihmisten tunteita kunnioittaen...


    • päivä tänään

      tänään.
      Mutta pikku Eero. Tuki suusi palstoilla, jottet provosoi muita vastaaviin tekoihin.

      Hiljennyn ja syvennyn menehtyneitten sekä heidän omaistensa kunniaksi. Samoin kaikkien niitten traumoja saaneitten puolesta.

      Täällä ei koskaan saa tapahtua vastaavaa, huolehtikaa koulukuraattorit ongelmatilanteet ajoissa hoitoon tai ainakin irti ongelmistaan.

      • pieni kirjoittaja

        pieni on aivoituksesi kommentoida aloittanutta.


      • ettei olisi tälläistä päässyt tapahtumaan tänään.
        Turha luulla ammattiauttajan apuun, koska ei niillä ole sitä ammattiosaamista.
        Kaikki paha kerkiä tapahtua sitä ennen kuitenkin.


      • pieni kirjoittaja kirjoitti:

        pieni on aivoituksesi kommentoida aloittanutta.

        ymmärrä sinua väärin.


      • ei nuin
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        ettei olisi tälläistä päässyt tapahtumaan tänään.
        Turha luulla ammattiauttajan apuun, koska ei niillä ole sitä ammattiosaamista.
        Kaikki paha kerkiä tapahtua sitä ennen kuitenkin.

        pöljie voe kirjottaa kun tuhannen pierun rantsu ; ei ällyö eikä muuta kun moettimista ja vielä pöljästi...


      • ei nuin kirjoitti:

        pöljie voe kirjottaa kun tuhannen pierun rantsu ; ei ällyö eikä muuta kun moettimista ja vielä pöljästi...

        kun on jo tuota kokemustakin tästä ajasta.


      • kirjottamata
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        ymmärrä sinua väärin.

        toevoo tuhannet, paa vaikka kilipaelu...


      • olla muuta
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        kun on jo tuota kokemustakin tästä ajasta.

        kokemusta kun olematon näläkälakko ja naapurin katiskot...


      • olla muuta kirjoitti:

        kokemusta kun olematon näläkälakko ja naapurin katiskot...

        ja aamulla herää jo ennen neljää ja kokemusta on luve vaikka koko elämänkertani ja käy kotisivuillani
        www.rantaneuvos.com


      • kirjottamata kirjoitti:

        toevoo tuhannet, paa vaikka kilipaelu...

        aloitettunakin.


      • olla jo
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        aloitettunakin.

        rantsunkin vetelemässä kuorsuupierujaan...


      • oamuneljältä
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        ja aamulla herää jo ennen neljää ja kokemusta on luve vaikka koko elämänkertani ja käy kotisivuillani
        www.rantaneuvos.com

        kokemaan ne naapurin katiskot riitteen alta...


      • olla jo kirjoitti:

        rantsunkin vetelemässä kuorsuupierujaan...

        joten maaten pitää mennä, eikä ajatella huomista synkkänä, koska kuolema meidät korjaa aikanaan.


      • rantsunävös
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        joten maaten pitää mennä, eikä ajatella huomista synkkänä, koska kuolema meidät korjaa aikanaan.

        vähejää , kun äskösen kirjotti, ei päätä eikä...


    • tähän keskusteluun, olipahan Keskiviikko 07.11.2007

      • sen niinnii

        sannoa, van ei sinun ansiostasi, onneksi ei toimestasi...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      42
      2770
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe