dementoitunut mummo

Asumme kerrostalossa, jossa asuu myös vanha mummo (yli 80v.). Hän sairastaa dementtiaa. Joka päivä vähintään hän pari kertaa soittamassa ovikelloa, ja olemme harvoin kotonaki. Aina hän kysyy, että eihän talossa ole mitään häiriötä. Nykyään emme avaa ovea tai käyn sanomassa hänelle, että SINÄ täällä häiritset. Mutta kohta hän on sen jo tietenki unohtanut.

Mitä tehdä, pitäisikö vain ruuvata ovikello pois? Miten voi sellainen asua yksin, hänhän voi polttaa koko talonkin, kun unohtaa vaikka levyn päälle....
5809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ota yhteys isännöitsijään, että selvittäisi asiaa. Voi olla mummon omankin hyvinvoinnin kannalta parasta. Ehkä hänellä ei ole sukulaisia jotka huolehtisivat, eikä tehty diagnoosia. Asia kannattaisi todella selvittää.

Äänestä
  • esimerkiksi kunnan sosiaalihuoltoon tai vanhustyöhön. Isännöitsijä tuskin piittaa asiasta.

    Mummo-rukalla ei todennäköisesti ole sukulaisia, jotka hänestä huolehtisivat.
    Mummo tuntee turvattomuutta ja siksi hyppää ovellasi. Ilmeisesti myös dementoitunut.

    Yksi soitto voi avittaa paljon. Dementoituneena hän voi vaikka polttaa itsensä tai käydä muuten köpelösti.

    Äänestä

Kutsu mummo sisään ja tarjoa esim. Jaloviinaa. Sitten on mummon muistamattomuudelle luonnollinen selitys.

Äänestä

jotka vahtii naapureita,eli miksi sellaiset ei harrasta muuta,eikä oikeastaan toisten elämään sais puuttua vahtimalla.

Äänestä
  • eikä voisi kyllä vähempää kiinnostaa nuo minun naapurit. Niin kauan kun saan olla heiltä rauhassa, että eivät häiritse elämääni, siihen saakka EVVK ja siinä se raja sitten kulkee. Tiedoksi häiriköille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ärsyyntynyt kirjoitti:

Asumme kerrostalossa, jossa asuu myös vanha mummo (yli 80v.). Hän sairastaa dementtiaa. Joka päivä vähintään hän pari kertaa soittamassa ovikelloa, ja olemme harvoin kotonaki. Aina hän kysyy, että eihän talossa ole mitään häiriötä. Nykyään emme avaa ovea tai käyn sanomassa hänelle, että SINÄ täällä häiritset. Mutta kohta hän on sen jo tietenki unohtanut.

Mitä tehdä, pitäisikö vain ruuvata ovikello pois? Miten voi sellainen asua yksin, hänhän voi polttaa koko talonkin, kun unohtaa vaikka levyn päälle....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu