Vauvan 9kk

Meillä kun 9kk ikäisen vauvan saan heijaten yöunille nukkumaan, on melkeinpä vakio että puolen tunnin- 45 min. jälkeen herää. Yleensä istuu silloin puoliunessa ja huutaa sängyssään.
Sitten vain laitan hänet takaisin nukkumaan tutin suuhun, peiton paremmin tai silitän päätä. Niinpä jatkaa heti tyytyväisenä uniaan.

Tätä on jatkunut niin kauan kuin muistan. Varmaankin 4-5kk eteenpäin.

Onko tämä nyt vaan joku tapa, vai säikähtääkö vauva jotakin? Ei kyllä pitäisi olla sitäkään että heräisi eri paikasta, kuin missä nukahti koska usein raottaa silmiään kun jo laitan sänkyyn jatkaen sitten untaan.

Onko muiden vauvoilla ollut tällaista?
3275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moikka!
Meidän poika on myös saman ikäinen ja tekee aivan samalla tavalla!! On tosin aloittanut myöhemmin joskaan ei koskaan ole ollut mikään "unelmanukkuja". Muutenkin nukkuu taas melko rauhattomasti ja herää viideltä kuten on koko pienen ikänsä tehnyt. Parempikin jakso on ollut, joten vielä jaksan uskoa parempaa olevan tulossa, mutta kieltämättä voimille käy!
En myöskään ole kyennyt selvittämään heräämiseen syytä, koska usein kuitenkin menee tyytyväisenä nukkumaan, sylistä myös useimmiten. Jos sitten vaan siinä vaiheessa nukkuu niin herkkää unta että haluaa vielä tarkistaa äidin olevan paikalla tms. päivisin ei juuri metriä kauemmas minua päästä paitsi jos unohtaa hetkeksi tai isä on kotona...mites teillä muuteen menee? Meillä myös tuo ruokailu on aikamoista showta, pitäisi olla hirveästi leluja ja pelleilyä ja taas kun unohtaa että pitää syödä niin ihan hienosti maistuu. Tilanne paheni erityisesti karkeampien ruokien aloituksen jälkeen. Voimia sinulle

Äänestä
  • On kuin lukisi tekstiä meijän tytöstä...Aivan samanlaista meininkiä...

    Äänestä

  • Hei!

    Niin, se unenlaatu saattaa tuossa kohtaa olla niin herkkää että herää ja täytyy sitten tarkistaa onko äiti paikalla... Muutenkaan meillä ei loppuyötä hyvin nukuta, vaan poika herättää yössä vähintään sen 2-3 tunnin välein. Ottaahan se voimille :( Päivisin on kyllä yleensä hyväntuulinen ja hymyileväinen kaveri. Vaatii kuitenkin myös paljon huomiota, jos esim. välillä siivoan tms.

    Ruokailut teillä kuulostaa, kuin omasta olis lukenut! Suurinpiirtein päällä saisi seistä ja esittää kaikki mahdolliset sirkustemput että poika unohtais olevansa syömässä :) Leluja on myös syömingeissä ja vispilää sun muuta jännää aina katseltavaksi. Kai tämä on vaan vaihe, joka menee ohi toivottavasti pian.

    Voimia myös sinulle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yöhuuto kirjoitti:

Meillä kun 9kk ikäisen vauvan saan heijaten yöunille nukkumaan, on melkeinpä vakio että puolen tunnin- 45 min. jälkeen herää. Yleensä istuu silloin puoliunessa ja huutaa sängyssään.
Sitten vain laitan hänet takaisin nukkumaan tutin suuhun, peiton paremmin tai silitän päätä. Niinpä jatkaa heti tyytyväisenä uniaan.

Tätä on jatkunut niin kauan kuin muistan. Varmaankin 4-5kk eteenpäin.

Onko tämä nyt vaan joku tapa, vai säikähtääkö vauva jotakin? Ei kyllä pitäisi olla sitäkään että heräisi eri paikasta, kuin missä nukahti koska usein raottaa silmiään kun jo laitan sänkyyn jatkaen sitten untaan.

Onko muiden vauvoilla ollut tällaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu