Miten kommentoida

Eli tälläistä kysymysty kun nämä tuoreet äidit yleensä kyselee että eikös meidän Taneli olekkin niin herttainen jne. Menin sitten sanomaan yhdelle tälläiselle kanaemolle, joka oli muuten raahannut sinappikoneensa oikein meille töihin arvosteltavaksi, että helvatan isot korvat näkyy ainakin olevan, niinkuin siipimutteri. Niin eikös tämä emo siitä suuttunut ja leikkinyt mykkäkoulua siitä asti, mitä helvekkoa tulee esittelemään E.T.:n näköistä jälkikasvuaan, jos ei halua kuulla rehellisiä mielipiteitä. Pitäköön vaikka perunakellarissa mukulansa mieluummin.
181981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tuossa tilanteessa fiksumpi olisi pitänyt ns. turpansa kiinni. Sulla on oikeus tuossa, kuten missä tahansa asiassa omaan mielipiteeseesi, mutta sivistynyt ihminen ei lähde laukomaan sitä päin näköä. Että sikäli.

Äänestä

on, että jos ei keksi mitään positiivista sanottavaa, voi aina pitää suunsa kiinni. Saitko itse hyvän mielen kommentistasi?

Äänestä

Pakkohan sitä on sanoa, jos toinen ei itse tajua! Taitaa olla joku tyhmä, se sinun työkaverisi?

On se noloa, jos ylpeenä esittelee muksuansa jonain ihmeenä vaikka totuus on vallan toinen. Kasvaessaan ja kuullessaan toistuvasti perusteetonta kehua ja ylistystä alkaa pian muksukin uskomaan tuohon valheeseen. Siinä oma- ja maailmankuva vääristyy pahasti. Pääsee vielä ylpistymään ja luulee olevansa enemmän kuin muut! Tiedä mitä siitä sitten seuraa? Kasvaako muksusta koulukiusaaja vai -kiusattu?

Äänestä
  • Eipä kannattaisi vastata, mutta menkööt..

    Miten ajattelit noin teoriassa, jos lapselle ladataan "sulla on et-korvat" -tyyliin totuuksia vaahtosammuttajan mittaisesta alkaen. Millaisella itsetunnolla ja -luottamuksella arvelet tämmösen skidin kasvavan? Ei tarvitse kehua, ellei ole kehuttavaa, mutta ei tarvitse survoa myöskään maan rakoon, koska siitä ei hyödy kukaan. Paitsi huonolla itsetunnolla varustettu "totuuden torvi", joka siirtää omaa pahaa oloaan itsensä ulkopuolelle.

    Lapsen kasvattamisessa aikuinen, edelleen puhutaan siis etiketin näkökulmasta, on paras esimerkki. Jos kotona ja tuttavapiirissä oppii huonoille tavoille, niitä on vähän hemmetin vaikea kitkeä pois myöhemmin. Hyvät käytöstavat opitaan ensisijaisesti omilta vanhemmilta koskien tapakulttuuria yleisesti, siis ruokaetiketti, käyttäytymis- ja pukeutumiskoodit.

    Kuten tuolla aiemmin jo sanoin, fiksu ihminen voi tilanteen vaatiessa olla hiljaa, ellei ole mitään rakentavaa tai vähintään neutraalia sanottavaa.

    Äänestä

Jos sinulla itsellä on sattumoisin omia lapsia, mitä haluaisit kuulla? Jokaiselle äidille on oma lapsi tärkeä, ehkä sinunkin Emolles aikoinaan. Mutta tuskin olisi sanoistasi ylpeä tällä hetkellä, Mene iso ihminen itseesi,JA SE IHANA SINAPPIKONE ON IHAN SULOINEN OLI SE KENEN TAHANSA .
Olen kahden lapsen äiti ja kolmen herttaisen
"tanelin" ja yhden "tyynen" alle 50:n reipas mummu.joka on pussannut joka varpaan vauvoina ollessaan ja sen pehmoisen pepun pöräyttänyt että pikkuinen kikattelee, mutta muutama hassu kuukausi, se on ohi. Olen enemmän kuin kiitollinen että lapsemme luottavat meihin omiin vanhempiinsa joskus tarpeessa ja joskus vain saadakseen omaa aikaa, mutta mummu ja pappa odottaa näitä entisiä sinappikoneita, jotka jo sanovat että mä osaan jo itse pyyhkiä...

Äänestä

erityistä tyydytystä mulkerona olemisesta?
Etkö ole huomannut, miten kaikki vähän fiksummat tuttavasi karttelevat sinua? Ainoat varsin harvalukuiset "ystäväsi" ovat samanlaisia kusipäitä kuin sinä. Siinäpähän juotte keppanaa ja syötte lenkkimakkaraa yhdessä röyhtäillen ja haisette hielle sekä pesemättömälle iholle parransängessänne krapulapäissänne.

Äänestä

On muuten älyttömän tyylitöntä ja ajattelematonta raahata noita huutavia, limaisia, ryppynaamaisia, punoittavia sinappikoneita työpaikoille!

Kaikkien pitäisi sinne mennä lällättelemään ja keskeyttään työnsä! Ei kiitos!

Äänestä
  • Pakkohan ne muksut on sinne töihin roudata, jotta tyhmimmätkin huomaa ja tajuaa antaa rahaa lahjakolehtiin!

    Äänestä

  • lahjalista kiertämään kirjoitti:

    Pakkohan ne muksut on sinne töihin roudata, jotta tyhmimmätkin huomaa ja tajuaa antaa rahaa lahjakolehtiin!

    tuttavalleen uutta perheenlisäystään onnellisena ja kysyi sitten muina miehinä, kumman näköinen? Johon tuttava "Niin minustakin".

    Äänestä

  • fanifani kirjoitti:

    tuttavalleen uutta perheenlisäystään onnellisena ja kysyi sitten muina miehinä, kumman näköinen? Johon tuttava "Niin minustakin".

    Kiitos!

    Äänestä

  • Monesti käy niin, että jää hommat tekemättä, kun joku pikkukersoineen ilmaantuu työpaikalle. Täytyy lässytellä ja kaffetella ja sitten saat jäädä ylitöihin!

    Äänestä

  • liitteenä riittää kirjoitti:

    Monesti käy niin, että jää hommat tekemättä, kun joku pikkukersoineen ilmaantuu työpaikalle. Täytyy lässytellä ja kaffetella ja sitten saat jäädä ylitöihin!

    kahvetteluihin niin ne kersat pitää yleensä sellaisen metelin ettei työn teosta tuu hevon v**tua.

    Äänestä

  • ei osallistuisi kirjoitti:

    kahvetteluihin niin ne kersat pitää yleensä sellaisen metelin ettei työn teosta tuu hevon v**tua.

    Niin, ja jos pysyt poissa kaffetelusta ja yrität tehdä hommia, niin tungetaan yleisen lässyttelyn jälkeen sun työhuoneeseen. Tullaan juttelemaan henk. koht., kun et kerran kaffelle kerennyt! Ja taas systeemit k*see!

    Äänestä

Sano vaan reilusti, ettei pysty. Alkaa tekemään huonoa!

Äänestä

Jokainen äitihän katsoo, että hänen lapsensa on viisaampi kuin kaikkien muiden työtovereiden lapset yhteensä.

Minä olen asian hyödyntänyt siten, että viime firman pikkujoulujuhlissa kuiskuttelin, että minä voin siittää vain viisaita lapsia ja arvatkaas oliko jatkoille tungosta luokseni työpaikan naisten keskuudesta ? Naaras tahtoo vain parasta ja varmuuden, että hänen lapsensa ovat parasta suvunjatkamisainesta; olipa sitten kyseessä susilaumasta tai vastaavasta ihmislaumasta. Pikkujouluthan ovat tyypillisiä syrjähyppyjen pohjia. Sana lähti sen verran kiertämään, että osastollamme oli sitten jokaisella naisella minulle asiaa seuraavalla viikolla ja sain jos jonkinlaisia ehdotuksia lähteä töiden jälkeen "lasilliselle". Jotta kaikki työpaikkani naiset nyt minut varmuudella tunnistaisivat, kerron, että minulla on lisäksi täysparta. Mutta tuskinpa tänä tunnistukseni häiritsee yleispukin mainettani, jonka nyt näköjään sain.

Äänestä
  • tosi pöljä

    Äänestä

  • raijala kirjoitti:

    tosi pöljä

    kiitos, merkitse tuo ansioluettelooni, mutta p*l**a oli tarjolla oikealta ja vasemmalta; eli ostajan markkinat.

    Äänestä

Ehkä tuo vanhempi oli ajattelematon kun kysyi mielipidettä. Yleensä ajatellaan että lapsia tuotaisiin vain ns. pakottavista syistä työpaikalle. Sellaista on itsekullekin sattunut kun naperot oli pieniä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toisten lapsia kirjoitti:

Eli tälläistä kysymysty kun nämä tuoreet äidit yleensä kyselee että eikös meidän Taneli olekkin niin herttainen jne. Menin sitten sanomaan yhdelle tälläiselle kanaemolle, joka oli muuten raahannut sinappikoneensa oikein meille töihin arvosteltavaksi, että helvatan isot korvat näkyy ainakin olevan, niinkuin siipimutteri. Niin eikös tämä emo siitä suuttunut ja leikkinyt mykkäkoulua siitä asti, mitä helvekkoa tulee esittelemään E.T.:n näköistä jälkikasvuaan, jos ei halua kuulla rehellisiä mielipiteitä. Pitäköön vaikka perunakellarissa mukulansa mieluummin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu