Ensokusetti

Taitaa kusetilla olla kusi sukassa, kun ei taida puunhinta propaganda oikein mennä läpi julkastujen tuontipuun hintojen tultua ilmi. Onko tyhmyydellä mitään rajaa tuontipuun suhteen. Ennenhän tuontipuulla varsinkin kuitupuun osalta pidettiin kotimaan kuitupuun hintaa alhaisena. Siinä vaiheessa kuin tuontipuu on tullut kalliimmaksi n. v.2003 on yhtiön controlleri ilmeisesti nukahtanut. Vai miten on selitettävissä tuonti kuusikuidun kaksinkertainen hinta vrt.kotimaiseen.Olisi ihan oikein,että metsänomistajat pidättäytyisivät myymästä puuta nykyisillä polkuhinnoilla.

On hyvä muistaa,että puuraaka-aineen osuus paperipuolen kustannuksista on vain 4,5%, kun esim. mekaanisessa sahateollisuudessa se on n. 70%. Sahalaitos on paljon halvempi investointi puuyhtiöille ja kustannusten nousu on helpommin siirrettävissä lopputuotteeseen. Sellulaitos taas on hyvin kallis investointi ja siten yhtiön täytyy olla korkeiden kiinteiden kustannusten takia todella pahassa jamassa lopettaessaan tuotannon osalla tehtaista.

Repikää siitä kutetit.
1744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Metsäyhtiöiden valitus kotimaisen puun kalleudesta on kaksijakoinen juttu niinkuin variksen keikkuminen tervalankulla. Silloin kun sahoilla menee hyvin, sahataan paljon saadaan sieltä saadaan halpaa selluainesta eikä ole tarvetta maksaa metsänomistajille sellupuusta asiallista hintaa. Nyt kun sahaus on hiipumassa lopputuotteiden kysynnän hiljentymisen ja kohonneiden hintojen takia niin sellupuustakin joutuvat maksamaan parempia hintoja.
Mutta itsepähän ovat soppansa keittäneet: ajoivat vuosia sitten ahtaalle yksityiset sahat maksamalla tukista kovaa hintaa eivätkä maksaneet näille sahoille selluraaka-aineesta kohtuullistakaan hintaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maajussi41 kirjoitti:

Taitaa kusetilla olla kusi sukassa, kun ei taida puunhinta propaganda oikein mennä läpi julkastujen tuontipuun hintojen tultua ilmi. Onko tyhmyydellä mitään rajaa tuontipuun suhteen. Ennenhän tuontipuulla varsinkin kuitupuun osalta pidettiin kotimaan kuitupuun hintaa alhaisena. Siinä vaiheessa kuin tuontipuu on tullut kalliimmaksi n. v.2003 on yhtiön controlleri ilmeisesti nukahtanut. Vai miten on selitettävissä tuonti kuusikuidun kaksinkertainen hinta vrt.kotimaiseen.Olisi ihan oikein,että metsänomistajat pidättäytyisivät myymästä puuta nykyisillä polkuhinnoilla.

On hyvä muistaa,että puuraaka-aineen osuus paperipuolen kustannuksista on vain 4,5%, kun esim. mekaanisessa sahateollisuudessa se on n. 70%. Sahalaitos on paljon halvempi investointi puuyhtiöille ja kustannusten nousu on helpommin siirrettävissä lopputuotteeseen. Sellulaitos taas on hyvin kallis investointi ja siten yhtiön täytyy olla korkeiden kiinteiden kustannusten takia todella pahassa jamassa lopettaessaan tuotannon osalla tehtaista.

Repikää siitä kutetit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu