Katteettomilla lupauksilla vallankahvaan noussut oikeistopuolue kokee jatkossa pitkän oppositiokauden. Kyllä kansa (hoitajat) muistaa. Yllättävän monet tehyläiset tuntevat kuuluvansa puheenjohtaja Pesolan tavoin oikeistoon (kannattaa katsoa tilinauhaa). Lipposen demarit eivät aikanaan paljon sairaanhoitajista kiinnostuneet, tosin eivät mitään luvanneetkaan.
Kokoomus on hyvä köyhälle, muttei anna mitään.
Kokoomus on hyvä köyhälle, muttei anna mitään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä muiden muassa äänestin kokoomusta. HYVÄ KOKOOMUS LUKEKAA TÄMÄ. Taisin olla väärässä, ensi vaaleissa harkitsen todella tarkkaan, taitaapa minun puolesta ainakin joutaa äänestäjien PAKKOTOIMEN aiheutamana PITKÄÄN PIIKÄÄN oppositiokauteen, sillä tätä ei unohdeta hevillä.
luulen että kokoomus joutuu vastaamaan historiallisen vaalivoittonsa tuloksesta vielä useaan kertaan,
kun nyt katsotaan vuosikin eteenpäin.
jhl:n hoitsu sai jo sopimuksen allekirjoittamisen myötä hyvän korotuksen palkkaansa plus joulurahat. tehy neuvottelee vielä lisää palkkaa. vasemmistolaisesti ajatteleva ja suuntautunut hoitaja siis on todellinen nettohyötyjä tässä pelissä. lisäksi jhl sai imagovoiton, kun oli vähään tyytyväinen alkuunsa.
näin siis pienikin voi voittaa, kun osaa pelata kortit oikein.
Demarit eivät luvanneet mitään, eivätkä antaneet mitään. Hoitajat eivät vaatineet lisää.
Kokoomus lupasi lisää ja antoi myös lisää. Hoitajat vaativat vain enemmän.
Mitä tästä opimme? Älä lupaa ikinä mitään hyvää, koska annettuasi sen oletkin paska petturi joka ei anna tarpeeksi. Kiittämättömyys on maailman palkka.
paloasi.
vaikka voissa paistaisi.itse en äänestä kokoomusta. suomessa täytyisi näköjään olla oma puolue pienipalkkaisille naisille.sitä äänestäisin.