Pihlan edustajan mukaan puu-alumiini-ikkunoista ei saa irti alumiiniprofiileja repimälläkään. Minusta ne ovat aika heppoista tekoa. Onko kenelläkään moisten ikkunoiden omistajilla alumiineja paikallaan?
Pihlan
muovipidikkeet
111742
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei ainakaan minulla ole mihinkään tippuneet ja pysyneet ovat eräällä tutullankin ihan hyvin kiinni.
Repimällä saa mistä hyvänsä ikkunasta alumiinit irti, kunhan voimaa käyttää tarpeeksi. En sitten tiedä, mikä olisi parempi materiaali ko. tarkoitukseen, alummiini on meaanisesti heikompaa kuin muovi, teräs ruostuu. Muovin etuna on valutekniikan helppous ja lämöönjohtokyky alhainen.
Sen tiedän, että Pihlan(ja myös Tiivin) alumiinien kiinnitystapa on oikea, ei pauku pakkasella eikä puuosat lahoa, kun on kunnon tuuletusväli.
kaasutäytteiset ikkunat olleet pari vuotta ja hyvät ovat.
Kuulostaa asiantuntevalta. heh
kuullostaa sairaalta, heh.
ja osaan psyykata sun pään sekaisin, jos jatkat turhanpäiväistä jankkaamista.
asiosta oikein perillä, muovikiinnike on mielestäni ainoa oikea tapa yhdistää alumiini ja puu. Näin opetetaan rak.mest. koulutuksessakin. Niitti tai muu vastaava kiinnitys on vihonviimeinen!
Olet varmaan Pihlan myyjä, kun osaat noin kehua. Pihla kuitenkin näytti niin heppoiselta tuotteelta, että päädyin Alavuden ikkunoihin. Kiitos kaikille kommenteista.
Provolta...
Kumpaakin merkkiä on tullut asenneltua vuosien saatossa ja edelleen laitetaan ja jos noita nyt vertaa, niin osuu kyllä tuo heppoisuus valitsemaasi merkkiin hieman enemmän, vaikka asiallisia kumpikin merkki.
Kuinka monta vuotta tämä kolmen aineen liitto kestää? Epäilen että kun 20 vuoden kuluttua asiaan palataan on aika monta muovikiinnikettä vaihdettu ja etsitty alumiinilistoja kaduilta ja kukkapenkeistä.
Pikkumersuissa on auton pohja käytännössä muovilla päälystetty ja annetaan autolle 30 vuoden takuu, kovan riskin on Mersedes ottanut, kun lunta,vettä, jäätä ja varsinkin suolaa saa nuo muovit kestää.
Kait ne on joidenkin metallien yhdistelmät(esimerkkinä vaikka teräs ja ruostumaton teräs), jotka muodostavat sähköparin ja syövyttävät toisiaan. Kyllä taatusti metallinen niitti tai naula alumiinin kiinnitykseen on vielä suurempi riski, kun samalla rakenne on sellainen, että siihen tulee lämpöjännityksiä eli sitä ikkunoiden paukkumista kun lämpötila vaihtelee.