Tabu

Jotenkin voisi ennustaa, että Jokelan tapauksen koulukiusaamis-asia tulee jäämään taka-alalle. Eihän kiusaamisesta voi puhua.

Kiusatut heitetään toiseen kouluun merkiksi siitä, että eivät sovellu nykyiseen kouluunsa. Kiusattu ohjataan myös terapiaan, sillä jotain vikaahan hänessä. on.

Mitä tapahtuu kiusaajalle?
1274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen entinen kiusattu oppilas. Ala-asteella minut olisi pitänyt ehdottomasti siirtää pienryhmään, jossa olisin saanut tarvitsemaani tukea oppimiseeni. En vain pärjännyt 32 oppilaan luokissa ala-asteikäisenä.
Kotonakaan ei juurikaan osattu tukea eikä seurata opintojani eikä edes paljoa huolestuttu huonosta menestyksestä. Herkkänä ja hiljaisena olin neljä vuotta yläasteella jatkuvan kiusaamisen kohde. Sain jatkuvia migreenikohtauksia. Se yläaste oli noin 800:n oppilaan mammuttikoulu, jossa kukaan ei nouse yksilönä esiin. Minulle siis täysin väärä paikka. Minähän en silloin sitä osannut arvioida.
Yhtäkään kertaa en muista kenenkään kysyneen minulta onko kaikki kunnossa. Se olisikin ollut tuollaisessa mammuttilaitoksessa mahdotonta.

Nykyisin työskentelen koululaitoksen palveluksessa Helsingissä ja näen näitä pienten yksiköiden lopettamisia ja jättikoulujen rakentamisia.

Näissä vastuuttoman suurissa koulutehtaissa näkyy nuorten levottomuus. Miten niihin voisikaan puuttua, kun luokkakoot ovat liian suuria ja opettajat ym henkilökunta eivät edes tunne oppilaitaan nimeltä?

Suomi on rikas maa. Sitä rikkautta vain ei ole poliitikkojemme mielestä jaettavaksi meidän tulevaisuudellemme eli nuorille ja lapsille.

Kaiken on oltava rahansäästön nimissä toivottoman "tehokasta" ja "tuottavaa".

Se poliitikkojen haluama "tuottavuus" näkyy nyt pahoinvointina.

Jatkuva, vuosikausien säästäminen ei sitten tuottanutkaan kuin järkyttävää henkistä pahoinvointia.

Mikä meidän poliitikkojamme oikein vaivaa? Miksi he eivät palvele kansaa suuntaamalla rahoja näihin tärkeisiin kohteisiin: avuttomiin lapsiin ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on tabu kirjoitti:

Jotenkin voisi ennustaa, että Jokelan tapauksen koulukiusaamis-asia tulee jäämään taka-alalle. Eihän kiusaamisesta voi puhua.

Kiusatut heitetään toiseen kouluun merkiksi siitä, että eivät sovellu nykyiseen kouluunsa. Kiusattu ohjataan myös terapiaan, sillä jotain vikaahan hänessä. on.

Mitä tapahtuu kiusaajalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu