Otin löytöeläinkodista kissan, joka ei voi sietää toisia kissoja. Minulle sanottiin, että kissan tulee päästä ainoaksi kissaksi.
Mielessä pyörii tuon tuosta ajatus toisen kissan ottamisesta. Olisi niin mukavaa ottaa kissalle kaveri, mutta mietin, että jospa kissani tosiaan ei koskaan sopeutuisikaan kaveriin. Lisäksi mietin onko minun nyt noudatettava luovuttavan yhdistyksen mainintaa siitä, että kissan pitää saada olla ainoa kissa.
Kissani on aikuinen leikattu tyttö. Jos joskus ottaisin toisen kissan, niin sopeutuisikohan kissani paremmin, jos toinen kissa olisi pentu? Vai aikuinen? Kumpaan sukupuoleen kissani suhtautuisi paremmin, mitä luulette?
Olen tutustuttanut kissaani toisiin kissoihin ja kissani ei voi toisia kissoja sietää. Se alkaa sähistä, murista, muuttuu apaattiseksi ja tassu ja kynnet viuhuvat ja karvat nousevat pystyyn. Olen kuullut monta tarinaa siitä miten kissa on loppujen lopuksi tottunut kaveriinsa, mutta ei kai sentäs aina ole niin, että kissa lopulta tottuu? Voinko pilata kissani loppuelämän ottamalla sille kisukaverin?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt on taas aivan pakko pyörittää päätään.
a) sinulle on yksiselitteisesti sanottu ENNEN KUIN KISSAN OTIT, että se ei voi sietää toisia kissoja, ja että sen täytyy saada olla ainoa kissa.
b) siitä huolimatta olet vielä asiaa testaillut (hei haloo!) ja olet, kas kummaa, havainnut että "kissani ei voi toisia kissoja sietää. Se alkaa sähistä, murista, muuttuu apaattiseksi ja tassu ja kynnet viuhuvat ja karvat nousevat pystyyn".
Ja nyt sitten tosissasi edes mietit, että jos kuitenkin ottaisit toisen kissan!
MIKSI?
Sinulla oli vapaus päättää haluatko sitoutua siihen, että sinulla on tämän kissan elinajan vain yksi kissa. Kukaan ei sinua siihen pakottanut.
Nyt sitten vakavissasi mietit että aiot vaarantaa et ainoastaan tämän olemassa olevan kissasi onnen ja tyytyväisyyden, vaan myös potentiaalisen pennun terveyden ja hengen (kun aikuinen kissa tosiaan hyökkää pennun kimpuun, niin siinä voi helposti mennä pennulta henki).
Miksi ihmeessä yleensä tuhlaat aikaa tuollaisen pohtimiseen? Vastauksen pitäisi olla jokaiselle aivot omaavalle täysin selvä!
Kiitos vastauksesta! Sain juuri sen mitä halusin - vakuutteluja sille, etten voi eikä minun tarvitse ottaa toista kissaa. Kirjoitin viestin tuossa muodossa testatakseni että saanko kannustusta sille, että yrittäisin ottaa kissalleni kaverin. Olen potenut huonoa omaatuntoa kissani yksinäisyydestä poissaollessani tytöpäivien ajan, mutta nyt sain juuri kannustusta siihen, että kissani voi todellakin olla ainoa kissa eikä minun tarvitse tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Kiitos hyvästä vastauksesta!
Minulla on 13v tyttökisu, eikä alkuunkaan siedä muita eläimiä reviirillään. Paitsi harakkaperhe, joka on asustellut kuusiaidassamme jo vuosia (sietäminen on molemminpuolista). Ei edes harakan poikasia ole jahdattu. Ainoat riidat tulee Kissan metsästyssaaliista. Kerran hämmästyin, kun meille oli ilmestynyt kissanpoikanen olohuoneen matolle (makailivat vierekkäin). Kun kissapoika alkoi varttua, välit viilenivät ja lopulta pojalla ei ollut asiaa meidän pihalle. Ei tullut kunnon tappelua, kun poika antoi sovinnolla periksi.
Samoin kävi tyttäreni koiranpennun kassa. Pentuna siedettiin, mutta isona ei ollut tulemista meille.
Siitä olen päätellyt, että Kissa tunnistaa pennut ja on vähän kuin emo. Tyttökissa on tarkempi reviiristään.
Tottakai voi kisullesi ottaa kaverin!
Meille tuli leikattu narttukissa vuosi siten, huomasin itse että kissa ei voi sietää muita kissaja ja on olevinaan kunnon kuningatar muita kissajo kohtaan, sukupuolesta välittämättä, kuitenkin pelastimme myrkytykseltä toisenkin kissan joka on myös narttu leikkaamaton n. 1 -2v ikäinen, aluksi vanhempi kissa ei tykännyt (mikä on täysin normaalia aluksi kissojen välillä) mutta ihan normaalisti annoimme uuden kissan seikkailla talossa ja tutustua paikkoihin ( ei mitään huoneeseen telkeämistä!!) vältimme vain nesimmäisen viikon kissojen yhdessäoloa ilman meidän silmiä) ja nyt ovat kuukauden jälkeen kuin parhaimmatkin kaverit!!
Ihan ok, hus pois muitten (eläimistä mitään tietämättömien ihmisten mielipiteet) ja toinen kissa vain taloon!
Mau!