Mietin tässä vain, että mulla on varmaan kauhean suuri empatian puute muihin verrattuna. Nyt kun ajatellaan eilisiä tapahtumiakin niin en tunne mitään surua kuolleita ja heidän omaisiaan kohtaan. Tai tsunamin uhreja kohtaan. Enkä ymmärrä miksi ihmeessä minun, juuri minun jolla ei ole edes hyvänpäivän tuttua ollut mukana kummassakaan tapauksessa pitäisi olla suruissaan? Muut haukkuvat kamalaksi ja tunteettomaksi ihmiseksi. Olen melko vakavasti miettinyt onko minulla vikaa päässä. Tai siis olen kuitenkin monella tapaa eri mieltä valtaväeston kanssa. Eläimet ja ihmiset ovat mielestäni samanarvoisia... Ihmisiä ovat typeriä elukoita jotka oikeastaan pitäisi hävittää. Siis kun ajattelee kuinka paljon luonto siitä hyötyisi. En tietenkään lähtisi tälläista projektia suorittamaan kuten eräät toiset pyssysankarit, mutta typeräksi ja sairaaksi minua silti on sanottu näiden mielipiteitteni takia. Eivät tietenkään kaikki. Toki minulla on kavereita ystäväkin, vaikkeivat he ehkä ymmärrä kaikkia aivoituksiani, tai edes tiedä niistä. Tosin en oikeastaan ole niistä perillä ihan itsekkään. Ja tämä huolestuttaa. Mutta taidan kaikesta huolimatta olla ihan normaali. Ihminen vain. Ajattelin vain että mullahan voisi olla vaikka joku persoonallisuushäiriö tai jotain? Vaikka toisaalta jos on jotan pientä ongelmaa pääkopan puolella, niin tuskin sitä ensimmäisenä ihan itse huomaa, tai ainakaan siitä huolestuu. Oikeastaan oli varmaan typerää kirjoittaa tänne, mutta kun on jo näin paljon tullut tekstiä niin antaa mennä vaan. Ja ps. en halua ruveta vänkäämään mielipiteistä nyt.
Sairasta(ko?)
minäpä vaan
81193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
olet ihan normaali. Eri ihmisillä on erilainen tapa reagoida asioihin ja toisiin ne vaikuttavat enemmän kuin toisiin. Ja kertoohan tuokin jotain että olet miettinyt tuota asiaa.
Nyt kun murhista on kulunut muutama päivä, on kahdenlaisia surijoita: niitä, jotka itse tai joiden läheiset olivat vaarassa tai kuolivat, ja niitä, jotka rakastavat tällaisilla asioilla mässäilyä. Onhan tämä hirveä tapaus, mutta on aivan naurettavaa perustaa kriisichatteja ja puhelinlinjoja TÄYSIN ULKOPUOLISILLE IHMISILLE. Jatkuva vatvominen vain repii uusia haavoja. Eikä se ole empatiaa, että halutaan rääpiä kaikki iljettävät yksityiskohdat auki, katsoa murhaajan videoita netistä tai kuulla naapurien mielipiteitä perheestä. Se on sairasta tirkistelynhalua.
Puhumattakaan siitä, kuinka sairasta on se, että ihmiset oikein imevät itseensä tietoa tapauksesta, joka pitäisi vain haudata. Tappaja halusi vain huomiota, ja sitähän nyt jaetaan. Jos se pikku paska olisi onnistuttu pitämään hengissä, oikeus olisi toteutunut - ainoa tarpeeksi julma kohtalo tappajalle olisi ollut maata seuraavat 50-60 vuotta tetraplegisena kaikkien vihaamana ja pystymättä edes itsemurhaan.
Mitä tulee ihmiskunnan ylisuuruuteen, lähes kaikkihan ovat sitä mieltä ettei planeetta kestä tällaista ihmismäärää, sairas ajatus on vasta silloin, kun joku kokee olevansa oikeutettu päättämään, ketkä ovat ylimääräisiä. (Tosin varsinkaan uskovaisille tätä ei kannata ääneen sanoa.)
Persoonallisuushäiriöstä: kaikissa meissähän on sairaita piirteitä, mielisairauden tekee näiden piirteiden voimakkuus.
Ja jos tämä vuodatus saa edes jonkun jättämään Iltalehden huomenna ostamatta, minun työni on tehty.
Eli yleensä kun jokin vaikka ydinpommi paukahtaa Las Vegasissa.Niin en välitä yhtään.Mutta sittenkun tulee jokin koskettava elokuva tai kuolema sukulaisia kohtaan.Niin itken seuraavat kaksi viikkoa!
tulet kyselleeksi itseltäsi, että onkohan ihan normaalia, niin aika normaalissa tilassa olet. Mielenhäiriöiden, erityisesti vakavien sellaisten merkki yleensä on, että ihminen uskoo omiin ajatuksiinsa järkähtämättä, ja kaikki jotka väittävät muuta ovat hänestä ahdistavia tai vaarallisia hulluja. Jokaisella ihmisellä on pientä ongelmaa jossain pääkoppansa sisällä; jos sinua huolestuttavat omasi, käy puhumassa kouluterkkarille tai kunnan mielenterveystoimistossa, tai soita auttavaan puhelimeen.
Kuten tuossa edelläkin joku sanoi,niin olet kyllä todella fiksu kun ajattelet asioita tavallasi.Sinussa ei ole mitään vikaa,päinvastoin.
Ei kaikkien tarvitse rypeä paatoksellisessa "byääbyää"-meiningissä..jokainen surkoon tavallaan,eikä se ole rikos jos ei halua surra lainkaan.
Uskoisin, että jokaiselle on henkilökohtaisesti määrätty tietty määrä surua elämänsä aikana.Siis jokainen surkoon silloin kun se itseään koskettaa.
Onhan tietysti ok surra muidenkin menetystä,tottakai,muttei siitä kannata ottaa itselleen paineita jos ei suretakaan.Jokainen taaplaa tavallaan ja suree tavallaan.
Ihmiset tuppaavat olemaan vain sellaisia että "pitäisi " surra tietyllä tavalla ja tiettyyn aikaan..Siitä ei kannata kuitenkaan välittää..kunhan muistaa sen että jos muut surevat,heille täytyy antaa tilaa siihen ,ja myöskin asiallisesti kunnioittaa heidän suruaan,eikä vähätellä sitä vaikka se voisikin tuntua välillä ylimitoitetultakin.
tsempit.
(Ei sinussa todellakaan ole mitään vikaa,oikeasti)
jokelan koulussa tapahtuneeseen.
Ei sureta uhrit ollenkaan, kun ei sattunu oleen ketää tuttua.
En ite tuntis mitää myötätuntoa jos jenkeissä tapettais miljoona syytöntä ihmistä.
Toiset tykkää surra muitten ongelmia.
"toiset tykkää surra muitten ongelmia" Ei se ole kuule valinta-asia onko empaattisuutta vai ei. Enkä oikein usko, että se opittukaan asia on. Jo lapsista näkee, että toisilla sitä on ja toisilla ei vaikka samanlailla kasvatettaisiin sisaruksiakin.
Minä en voinut nyt Jokelankaan jälkeen lukea lehtiä enkä katsoa uutisia. Koska liikutun jokaisesta haastattelusta, kynttilästä ja kuvasta. Mutta niin minä teen myös häissä ja muissa ilojuhlissa. Ei se aina ole niin mukavaa, se on välillä myös kiusallista. Ja luulisin kuitenkin, että vähemmän liikuttuneilta näyttävätkin varmaan jotain tuntevat. Toivon niin.
Ihmettelen vähän mistä alkuperäinen kirjoittaja sitten saa tai tuntee yhtään mitään. Onko ilojakaan. Millaista elämää mahtaa tuollainen olla.
Kuulehan "Myötäelijä" , eivät kaikki liikutu yhtä paljon kuin sinä. Minäkin olin jokelan iskujen aikaan samanlaisissa tunnelmissa kuin ap kirjoittaja. Siitä huolimatta minulla ON tunteita, ja hoitoalalla työskentelevänä voin sanoa että olen vielä aika kaukana persoonallisuushäiriösestä, tai vastaavasta.. tunnen iloa, surua, empatiaa... Mutta en jaksa näitä jokelan tapauksien ynnä muiden vatvomisia, niitä pitäisi sitten parkua vuosi.. Samaan aikaan joka sekuntti kuolee maailmassa lapsi nälkään, näitä lapsia olen itkenytkin joskus. Ovat minulle ja varmaan sinullekin ihan yhtä tuntemattomia kuin jokelan kouluammuskelun uhrit, mutta noita lapsia vain kuolee paljon enemmän ja suuremmin kärsimyksin..