Palveleva puhelin yksinäisille?

onkohansellaista

Tiedättekö, onko olemassa palvelevaa (halpaa tai maksutonta) puhelinta, johon yksinäiseksi itsensä tunteva voisi soitella ajankulukseen?

Minulla on yksi tuttu, joka soittelee päivittäin ja jättää valittelevia soittopyyntöjä vastaajaan, kun en ole paikalla enkä aina ehdi soitella hänelle takaisin. Olisi kiva, jos jostain löytyisi yksinäiselle lähes ystävättömälle juttelukavereita. Kun television katseleminen, lukeminen tai käsityöt eivät onnistu, niin ymmärrän, että hän kaipaisi seuraa silloin kun on yksin kotonaan. Vapaa ehtoista ystäväpalvelua ei kuulemma ole saatavissa, kun ketään ei asu lähimaillakaan.

Mistä voisimme löytää ko. henkilölle viihdyketta?

6

465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HTZA

      Kyllä niitä löytyy, paljonkin.
      Ihan laillisia ja sitten niitä toisenlaisia.
      Minäkin voisin jutella, mutta en ihan tällaisen palstan kautta.
      Ja siksi toiseksi, minkäs ikäinen hän on?

      • löytyisiköhän

        hän joutuu olemaan pitkiä aikoja yksin kotonaan, vaikka kotipalvelu käy siellä ja miehensäkin hoitaa häntä, mutta mies joutuu olemaan joskus pitkäänkin töissä. Heidän asuntoalueellaan ei kuulemma ole vapaaehtoisia ystäväpalvelu-ihmisiä.
        Itse en tiedä sellaista normaalien ihmisten normaalilla puhelumaksulla toimivia puhelimia, joihin yksinäiset voisivat soitella, ellei ole jotain suurta katrastrofia tai akuuttia hatää tiedossa. Minusta sellainen keskustelupuhelimella voisi olla enemmänkin kysyntää. Ko. henkilö ei esim. pysty käyttämään nettiä ja tuskin hän ainoa sellainen tapaus on.

      • HTZA
        löytyisiköhän kirjoitti:

        Tiedän kyllä, minulla on yksi tuon tyyppinen, hauska, yhteys ihmiseen.
        Voisin kyllä ajatella toistakin, mutta minä kun olen enemmän netti-ihminen.
        Mutta miten vain, ei tämän palstan kautta, tällaiset palstat ovat vähän vaarallisia.
        Paikallinen sosiaalihuolto omaa tietoa ja yhteyksiä. Se on turvallinen.
        Ei pidä käsittää väärin, sosiaalihuolto auttaa kaikenlaisiin asioihin.

      • siinä käy,
        HTZA kirjoitti:

        kun pitäisi itse jotain tehdä.

    • skype hänen tietokoneelleen ja itsellesi myös. Webbikameran hommattuanne voit puuhata myös jotain samalla kun keskustelette. Skypen kautta puhelut ovat ilmaisia tietokoneiden välityksellä. Ohjelma on helppo asentaa.

      • löytyykönumeroita

        Ja miten kummassa minä sitten keskustelen skypessä, ellen ole kotona vastaamassa puhelimeenkaan?

        Pyysin yhteystietoja ja neuvoja, mistä hän löytäisi muuta normaalien ihmisten keskusteluseuraa PUHELIMELLA! Ellei kykene katselemaan kunnolla televisiota 100" näytöstä eikä käyttämään tietokonetta, mitä skype ihmiselle silloin tarjoisi? Sivumennen sanoen perheen tietokoneissa on skype.

        (Minulla on handsfree puhelimessa ja voin jo nyt tehdä muuta keskustellessani. Skypeä käyttäessäni istun pc:n ääressä ja kiroilen mielessäni, miksi ostin sisäänrakennetulla kuvayhteydellä varustetun läppärin - hieman ylempänä kuvakulma olisi parempi.)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      88
      6103
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      309
      5428
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      53
      3400
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      12
      3135
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      106
      2749
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      10
      1720
    7. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1650
    8. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      17
      1608
    9. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      33
      1477
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      184
      1152
    Aihe