kummittelua...

Olen jo pienestä pitäen kuullut "tarinoita" siitä kuinka sukulaisiemme talossa kummitteli. Minulla ei ole syytä epäillä niitä vain tarinoiksi, koska kertojina ovat kaksi sellaista ihmistä jotka eivät usko kummitusjuttuihin, eivät vaikka niitä ovat itse kokeneetkin. Talo sijaitsi Huutokoskella (nimi pelkästään jo kuulostaa pahaenteiseltä :( ). Olen nähnyt kuvia talosta, ihan normaalin näköinen vanha puutalo. Piha ympäristö oli kuulemma aika karu. Mummoni ja äitini ovat kertoneet tuossa talossa itse kokemiaan asioita. Osan jutuista olen jo unohtanut, pitää kysellä mummolta niitä lisää. Mutta tässä muutamia:
Talossa tapahtui ovien avautumisia, joku kulki ulkoeteisen ja huoneiden välejä. Ovet kuulemma avautuivat itsestään vaikkei ketään tullut sisälle. Kerran olivat mummoni ja talon emäntä istuneet keittiössä kahvilla kun ulko-ovi oli käynyt ja väliovi avautunut (talon miehet olivat olleet läheisellä järvellä kalassa ja lapsia talossa ei ollut). Mummoni oli kysynyt emännältä että; jokos miehet nyt jo saapuivat kalasta. Johon emäntä vastasi, että tuollahan nuo näkyvät olevan edelleen järvellä. Tätä mummoni kovasti ihmetteli ja kävi jopa tarkistamassa huoneet, muttei siellä ketään ollut. Emäntä suhtautui asiaan täysin tyynesti, oli jo niin tottunut outoihin ilmiöihin. Ulkohuussi oli kuulemma inhottava paikka käydä pimeällä (varsinkin talvella), askeleiden ääni seurasi perässä eikä ketään näkynyt. Kerran talon isäntä kuulemma kimpaantuikin äänistä ja oli kirves kädessä lähdössä etsimään ”syyllistä”. Mutta kappas kummaa, lumihangessa ei näkynyt kuin isännän jalanjäljet (vaikka toiset askeleet olivatkin kuuluneet perässä), eikä syyllistä löytynyt. Äitini mukaan pelottavin kokemus oli, kun oli mennyt pihalla sijaitsevaan leikkimökkiin katselemaan leluja. Äitini oli nähnyt kuinka ikkunan ohi oli vilahtanut tumma hahmo ja oven haka oli mennyt lukkoon ulkopuolelta. Siellä äitini oli hädissään sitten kolkutellut ovea niin kauan kunnes talon isäntä oli tajunnut tilanteen. Syyllistä tähänkään tapahtumaan ei löytynyt, eikä minkäänlaista selitystä.
Se oli aika hauska yhteensattuma, että naapurissa asui vanha mummo joka puheidensa mukaan näki enneunia (tai jotain vastaavia). Mummo oli käskenyt perhettä purkamaan talon lasikuistin, sen alta olisi kuulemma löytyy jotain... Lasikuistia ei koskaan purettu ja jäi selvittämättä mitä kuistin alta olisi löytynyt. Osasyynä asiaan oli varmaan se, ettei perhe uskonut tapahtuneisiin asioihin millään lailla. Talon kohtalosta en tänä päivänä tiedä, lieneekö enää edes pystyssä. Joskus jopa suunnittelin että olisin lähtenyt käymään talolla.. mutta luulen että olisin kuitenkin liian heikkohermoinen siihen. Varmaan näkisin outoja jo pelkän mielikuvituksen avulla :D.
Tekstistä tuli hieman sekava,yrittäkää saada selvää… :)
4667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se lasikuisti! ;) Itse en kyllä uskaltaisi mennä tonkimaan.

Äänestä

millään olla tutkimatta asiaa :) Ehdottomasti ota selvää onko talo vielä olemassa ja yksin kertaisesti ajat sinne pihaan ja kysy asukkailta että tapahtuuko taalä kummia? Sitten vihjaat siihen lasikuistiin ja naapurin mummoon.

Äänestä
  • Pitäisi mummolta kysellä tietääkö,onko talo vielä pystyssä. Luulen kyllä että en itse uskaltaisi sinne lähteä katselemaan :(..

    Äänestä

  • kertoja... kirjoitti:

    Pitäisi mummolta kysellä tietääkö,onko talo vielä pystyssä. Luulen kyllä että en itse uskaltaisi sinne lähteä katselemaan :(..

    mä voin tulla sun kans xd oon kyyllä tosi epäonninen kummitusten suhteen on oo vile nähny yhtään sellast vaikka oon yöpyny autiotalossa etc.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertoja.. kirjoitti:

Olen jo pienestä pitäen kuullut "tarinoita" siitä kuinka sukulaisiemme talossa kummitteli. Minulla ei ole syytä epäillä niitä vain tarinoiksi, koska kertojina ovat kaksi sellaista ihmistä jotka eivät usko kummitusjuttuihin, eivät vaikka niitä ovat itse kokeneetkin. Talo sijaitsi Huutokoskella (nimi pelkästään jo kuulostaa pahaenteiseltä :( ). Olen nähnyt kuvia talosta, ihan normaalin näköinen vanha puutalo. Piha ympäristö oli kuulemma aika karu. Mummoni ja äitini ovat kertoneet tuossa talossa itse kokemiaan asioita. Osan jutuista olen jo unohtanut, pitää kysellä mummolta niitä lisää. Mutta tässä muutamia:
Talossa tapahtui ovien avautumisia, joku kulki ulkoeteisen ja huoneiden välejä. Ovet kuulemma avautuivat itsestään vaikkei ketään tullut sisälle. Kerran olivat mummoni ja talon emäntä istuneet keittiössä kahvilla kun ulko-ovi oli käynyt ja väliovi avautunut (talon miehet olivat olleet läheisellä järvellä kalassa ja lapsia talossa ei ollut). Mummoni oli kysynyt emännältä että; jokos miehet nyt jo saapuivat kalasta. Johon emäntä vastasi, että tuollahan nuo näkyvät olevan edelleen järvellä. Tätä mummoni kovasti ihmetteli ja kävi jopa tarkistamassa huoneet, muttei siellä ketään ollut. Emäntä suhtautui asiaan täysin tyynesti, oli jo niin tottunut outoihin ilmiöihin. Ulkohuussi oli kuulemma inhottava paikka käydä pimeällä (varsinkin talvella), askeleiden ääni seurasi perässä eikä ketään näkynyt. Kerran talon isäntä kuulemma kimpaantuikin äänistä ja oli kirves kädessä lähdössä etsimään ”syyllistä”. Mutta kappas kummaa, lumihangessa ei näkynyt kuin isännän jalanjäljet (vaikka toiset askeleet olivatkin kuuluneet perässä), eikä syyllistä löytynyt. Äitini mukaan pelottavin kokemus oli, kun oli mennyt pihalla sijaitsevaan leikkimökkiin katselemaan leluja. Äitini oli nähnyt kuinka ikkunan ohi oli vilahtanut tumma hahmo ja oven haka oli mennyt lukkoon ulkopuolelta. Siellä äitini oli hädissään sitten kolkutellut ovea niin kauan kunnes talon isäntä oli tajunnut tilanteen. Syyllistä tähänkään tapahtumaan ei löytynyt, eikä minkäänlaista selitystä.
Se oli aika hauska yhteensattuma, että naapurissa asui vanha mummo joka puheidensa mukaan näki enneunia (tai jotain vastaavia). Mummo oli käskenyt perhettä purkamaan talon lasikuistin, sen alta olisi kuulemma löytyy jotain... Lasikuistia ei koskaan purettu ja jäi selvittämättä mitä kuistin alta olisi löytynyt. Osasyynä asiaan oli varmaan se, ettei perhe uskonut tapahtuneisiin asioihin millään lailla. Talon kohtalosta en tänä päivänä tiedä, lieneekö enää edes pystyssä. Joskus jopa suunnittelin että olisin lähtenyt käymään talolla.. mutta luulen että olisin kuitenkin liian heikkohermoinen siihen. Varmaan näkisin outoja jo pelkän mielikuvituksen avulla :D.
Tekstistä tuli hieman sekava,yrittäkää saada selvää… :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu