varokaa Tuomoa

Poika tuli eilen koulusta korva ja poski turvoksissa. Oli menneyt väliin kun yläastelainen Tuomo oli kurittanut toista poikaoppilasta, pojan kaveria, taas kerran. Tuomo löi poikaani
nyrkillä päähän ja potkaisi.

Lähes viikottain koulusta kuuluu Tuomon väkivallasta tarinoita. Koulusta vastaus on vain. Olkaa varovaisia Tuomon kanssa.

Keinot vähissä ???? Kenellä vastuu?? Kuka puuttuu kun koulussa ei tehdä mitään ? Häirikkö on perhehoitokotiin sijoitettu huostaanotettu lapsi.
4882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

käymään kyseisessä koulussa.. Eikun nyrkkiä pöytään rehtorille, siis noin kuvainnollisesti. Jos ei muu auta niin poliisi asiaksi. Eihän tuollaiseen ainakaan alistua kannata. Kannattaa kysyä haluavatko tuon Tuusulan tapauksen omaan kouluunsa? En sano sillä että katsoisin teon oikeutetuksi.Älkää antako periksi vaikka siellä koulussa nyt sanottaisiin että se on voi voi..Ja auttaa tietysti jos on muitakin vanhempia samalla asialla. Pakottakaa ne toimimaan.

Äänestä

perhehoitokodissa saamaansa kohtelua. Sijoitettuja hakataan niissä sellaisestakin, ellei toteuta jotakin sijaisvanhempien keksimää toivetta. Ota yhteyttä lääninhallitukseen, kerro lapsen sijoituspaikka ja lapsen käytös. Lapsen käytös nimittäin kertoo suoraan kotioloista ja koska hän on sijoittettu, kanteluosoite on lääninhallitus.

Äänestä

jos koulu ei ota asioita tosissaan niin veisin asian pidemmälle. Ensin rikosilmoitus pahoinpitelystä. Ei aikuisetkaan saa toisiaan päähän potkia ja pienemmästäkin tehty rikosilmoitus. Asia tapahtunut koulussa joten rikosilmoitus vaikka kunnan / kaupunginjohtajalle ja siitä eteenpäin miksi ei mitään tehdä.

Viime kädessä löytyy sitten jokaiselle se esimies jos ei muualta niin opetusministerille kirje niin luulisi että asioihin pistetään potkua.

Äänestä

Kirjoitit tärkeästä asiasta eli näistä nykyajan tuomoista tai vaikka sepoista tai tuijista. Kyseessä on hirvittävä ilmiö, jonka ratkaisemiseksi ei auta mikään pikku juttu.

Lapsella ja nuorella on oikeus väkivallattomaan kouluympäristöön. Näin valehdellaan. Kuitenkin monet oppilaat - ja uskokaa tai älkää, myös opettajat - joutuvat elää jatkuvan pelon vallassa. Kouluissa käy päivittäin häiriköimässä, ei suinkaan opiskelemassa, sellaisia nuoria, joiden kohdalla peli on niin sanotusti menetetty. Tälle nuorten kasvavalle joukolle ei ole sijoituspaikkaa, ja se on ongelma.

Olen varma, että opettajat haluaisivat, että nämä häiriköt, väkivaltaiset, agressiiviset ja arvaamattomat oppilaat siirrettäisiin mahdollisimman nopeasta johonkin tällaisille oppilaille sopivaan paikkaan, koska nämä nuoret eivä todellakaan kuulu tavalliseen peruskouluun. Vaan kun ei. Sellaista sijoituspaikkaa ei monestakaan kunnasta löydy. Jos oppilas lähetetään johonkin muuhun kuntaan käymään erityisoppilaiden koulua, tämä tulee maksamaan kunnalle valtavasti. Siksi siirtoja ei tehdä, vaan annetaan oppilaiden ja koko koulun henkilökunnan kärsiä näistä häiriköistä vuodesta vuoteen. Kaikki odotetaan, että näiden tyyppejen oppivelvollisuus olisi ohi. Raha ratkaisee.

Opettajat eivät voi kuin levitellä käsiään ja olla pahoillaan. Opettajilla ei ole mahdollisuuksia saada näitä kieroon kasvaneita tyyppejä pois koulusta. Opettaja ei saa yllyttää vanhempia, että lähtekää te ajamaan asiaa, että saadaan se ja se oppilas pois koulusta, koska opettajalla on vaitiolovelvollisuus, eikä hän siis saa keskustella oppilaan asioista ulkopuolisten kanssa. Opettaja on siis ajettu nurkkaan, eikä hänelle jää muita mahdollisuuksia kuin sanoa oppilas-raukoille ja heidän vanhemmilleen, että "olkaa varovaisia tuomon kanssa" ja pitää häiriköitä erityisesti silmällä. Tämä on hyvin surullista, mutta osa nykyaikaa. Tähän ollaan tultu.

Te vanhemmat, jotka tiedätte, että lapsenne tai nuorenne koulussa on jatkuvaa pelkoa aiheuttava oppilas, olkaa te yhteydessä kunnan päättäjiin. Aloittakaa asian ajaminen koulun rehtorista. Ottakaa häneen yhteyttä. Kertokaa rehtorille (asiallisesti ja yhteistyöhaluisesti tietenkin, vaikka kuinka sapettaa! agressiivinen tyyli antaa teistä vain typerän ja epäasiallisen kuvan) että viette asiaa eteenpäin sivistyslautakuntaan/koululautakuntaan, jossa asia on käsiteltävä. Olkaa aktiivisa, jos asia on pahassa mallissa! Monet opettajat kiittäisivät teitä tästä työstä, jos he vain vaitiolovelvollisuutensa puitteissa pystyisivät tähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


13 vuotiaan iskä kirjoitti:

Poika tuli eilen koulusta korva ja poski turvoksissa. Oli menneyt väliin kun yläastelainen Tuomo oli kurittanut toista poikaoppilasta, pojan kaveria, taas kerran. Tuomo löi poikaani
nyrkillä päähän ja potkaisi.

Lähes viikottain koulusta kuuluu Tuomon väkivallasta tarinoita. Koulusta vastaus on vain. Olkaa varovaisia Tuomon kanssa.

Keinot vähissä ???? Kenellä vastuu?? Kuka puuttuu kun koulussa ei tehdä mitään ? Häirikkö on perhehoitokotiin sijoitettu huostaanotettu lapsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu