Ei ymmärrä

Järjetöntä, että ampuma-aseita pitää hankkia ja niillä muka jotain harrastaa. Ymärrän, että liian isot haitaksi asti kasvaneet esim. hirvimäärät täytyy ampua, mutta miksi muuten pitää harrastuksenaan ampua. ihan järjetöntä ja julmaa, miten se voi olla mukava harrastus. Metsästäjätkin sanovat itseään luonnonystäviksi. menisivät harrastamaan jotain hyödyllistä, vaikka tekemään niitä tekemättömiä töitä tässä yhteiskunnassa, mitä kyllä piisaa, eikä ainakaan aseiden kanssa askartelemaan. niillä saa halutessaan tuhoisaa jälkeä. Mitä hemmetin ajatusta on antaa 18-vuotiaalle ase? Mitin ajatellaan hänen sitä tarvitsevan. Ja kukaan muukaan. Typerää. Ja sitten ihmetellään silmät pyöreinä, että miten tässä nyt näin pääsi käymään.
7341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

virkansa puolesta.Armeija perustuu aseisiin.Eihän kaikki voi olla sivareita.Kilpa ampujat,ampumahiihtäjät käyttävät aseita.Ilmapistooli kait olisi vähemmän vaarallinen mutta en oikein osaa kuvitella armeijan ja poliisi käyttävän ilma asetta.

Äänestä
  • miten ampumahiihdossa voi jäädä toiseksi, kaveri hiihtää edellä ja itsellä on kivääri.

    Äänestä

Suurin osa pahoinpitelyistä ja tapoista sattuu kotona. Miksei ihmisten koteihin laiteta valvontakameroita jotta asioihin voitaisiin ajoissa puuttua.

Äänestä

Kannattaisi ohjata ihminen muihin harrastuksiin kuin ampumiseen, jos hän siihen on suuntautumassa. Ja jos tuo meinaa, ettei hänellä muita harrastuksia ole, tai muut ei kiinnosta niin pitäs jo hälytyskellojen soida. mitä hyvää ja kiinnostavaa on ampumisessa ja tuhoamisessa?

Äänestä

useammalle "annetaan" auto alle tuon ikäisenä. Hemmetin paljon useampi nuori tappaa toisia autolla, kuin aseilla. Autoilla saadaan vuositasolla helvetinpaljon pahempaa jälkeä, kuin ampuma-aseilla konsanaan.

Pitää nyt muistaa eräs perusasia: Sen enempää auto, kuin asekkaan ei itsestään vahingoita ketään.

Harrastuksena ampuminen= julmaa??????

Äänestä

ETTÄ niillä tapetaan toinene ihminen.
Aseteollisuutta ei ylläpidä metsästys. Ihmisten tappaminen on aseiden olemassaolon syy. Ei metsästys.

Äänestä
  • tapauksessa on kyllä vanhemmilla peiliin katsomisen paikka.
    Ei normaalien ihmisten kasvattamat kakarat tee tuollaisia hirmutekoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aa-ro- kirjoitti:

Järjetöntä, että ampuma-aseita pitää hankkia ja niillä muka jotain harrastaa. Ymärrän, että liian isot haitaksi asti kasvaneet esim. hirvimäärät täytyy ampua, mutta miksi muuten pitää harrastuksenaan ampua. ihan järjetöntä ja julmaa, miten se voi olla mukava harrastus. Metsästäjätkin sanovat itseään luonnonystäviksi. menisivät harrastamaan jotain hyödyllistä, vaikka tekemään niitä tekemättömiä töitä tässä yhteiskunnassa, mitä kyllä piisaa, eikä ainakaan aseiden kanssa askartelemaan. niillä saa halutessaan tuhoisaa jälkeä. Mitä hemmetin ajatusta on antaa 18-vuotiaalle ase? Mitin ajatellaan hänen sitä tarvitsevan. Ja kukaan muukaan. Typerää. Ja sitten ihmetellään silmät pyöreinä, että miten tässä nyt näin pääsi käymään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu