Haussa on suksi, joka toimii niin lyhyessä kuin pitkässäkin leikkaavassa käännöksessä jäällä ja kevätsohjossa, etelän pikkumäistä pohjoisen rinteisiin. Pääasiassa lasken leikaten, mutta edessä on juniorin ”opettaminen” eli hidastakin luisuttelua tulee eteen. Toisin sanoen trendikäs yleissuksi on haussa : ). Painoa on rapiat 80kg ja pituutta n.170cm ja kokemusta alamäestä parikymmentä vuotta. Pidän itseäni hyvätasoisena lakkijana, en kuitenkaan ihan experttinä. Muutamaan otteeseen olen testannut puikkareita (esim Völkl racetiger SL), mutta kapean uuman vuoksi sohjolasku ei kovin viihdyttävää ole, muuten kyllä tykkäsin. Kaipaisin teiltä käyttökokemuksia varsinkin Stöcklin Rotoreista, kotimaisten julkaisujen hyvien arvioiden vuoksi, ja muista em. käyttöön sopivista sivakoista.
Stöckli Rotor
7
8317
Vastaukset
- Völkl?
Itselläni samanlainen tilanne (pituus, paino ja suksen käyttötapa). Nykyisin lasken Salomon x-screamilla ja paremmat - eli jäällä paremmin pitävät pitäisi saada. Stöcklin rotor kiinnostaa ja toisena vaihtoehtona olen pitänyt Völkl AC 30 Unlimitedia. Hintaluokka suunilleen sama ja molemmat nähtävästi hyviä. Aikasemmin laskin Välklin kisapuikkareilla ja niissä ei ominaisuudet päässeet loppumaan.
Missä noita Stöcklejä muuten myydään??- Yleissukset
Mulla on mielessä myös Nordica Dobermann Spitfiret ja Head iSUPERSHAPE MAGNUMit. Viime keväänä testasin Elan speedwave 14 suksea, eikä sekään hullumpi ollut. Lahdessa Stöckliä kuulemma myy Timanttikantti. Suksien hinnat, kun on mitä on niin itse ainakin yritän päästä testaamaan suksia ennen ostopäätöstä.
- manmanman
Stöcklin Rotor on ylivoimaisen hyvä monitoimipuikkari.
Eli sitecut/pituus muistuttaa puikkaria mutta leveämpi uuma tuo kantavuutta offareilla, vaikka ei varsinainen umpilumisuksi olekkaan. Lisäksi voileipärakenne, joka muuten on kaikissa Stcklin tekemissä suksissa, tuo mahtavan kiertojäykkyyden joka antaa ylivoimaisen pidon jäällä. Jos viihdyt kovemmassa vauhdissa, mikä toisaalta on suomen rinteissä melko turhauttavaa, on hyvä vaihtoehto Stöcklin Stormraider, josta löytyy pari eri luonteista versiota. Itse ole laskenut molemmilla mutta enimmäkseen ulkomailla, etenkin Stormraider vaatii rinteiltä pituutta ja vertikaalidroppia. Nykyisen "tyydyn" Stöckli LaserSL kisapuikkariin, ei tarvitse enää mennä niin reikäpäänä täysillä.
Stöcklejä saa maahantuojan liikkeestä Laajavuoresta tai ehkäpä sopimalla suksien lunastuspaikka hankinta onnistuu muuallakin.
- Cervinia
Ostin Ski Shop Laajavuoresta vuosi sitten Stöcklin Rotor 74:set, enkä ole katunut. Olen 85kg ja 183cm, suksien mitaksi valitsin 169cm. Toimi aivan loistavasti Cervinian kilometrien pituisilla ja leveillä laskuilla sekä Lapin lyhyissä ja jäisissä rinteissä. 74mm leveytenä on todella hyvä eri rinnepohjiin (loskasta jäähän) ellet ihan uppohankeen ole suunnitellut meneväsi. Pienellä painopisteen muutoksella leikkaus on helppoa muuttaa nautiskelusta agressiivisemmaksi runttaukseksi. Sukset suorastaan kerjäävät vauhtia vaikka toisaalta leikkaavat käännökset onnistuvat muitta mutkitta Sappeen sinisissäkin.
- Sstöckli
Ski Shop Laajavuoresta saa kyllä sukset Matkahuollon kautta kauemmaskin. Itselläni alla enimmäkseen Spirit Globet :)
- Spirit Globe
Sstöckli kirjoitti:
Ski Shop Laajavuoresta saa kyllä sukset Matkahuollon kautta kauemmaskin. Itselläni alla enimmäkseen Spirit Globet :)
Spirit Globet todella loistavat yleissukset.....
- nordica firearrow 74
Spirit Globe kirjoitti:
Spirit Globet todella loistavat yleissukset.....
onko näistä nordican suksista mitään tietoa 164 ja 174 cm?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110954
- 525240
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452443- 302143
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131711Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421554Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301241Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351176Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892