Hei, tässä vinkki sellaisille omaishoitajille jotka hoitavat vaikeavammaista kotona. Eli tämä ohje ei sovi mikäli hoidat vanhusta, samoin en osaa sanoa kehitysvammaisista. Kannattaa jatkaa lukemista mikäli siis kyse vaikeavammaisesta henkilöstä.
Itse hoidin vaikeavammaista lastani aikoinaan omaishoidon tuella joka oli siihen aikaan 1600mk - verot. Koulutustani vastaavassa työssä olisin hankkinut vähän reilu kymppitonnin kuussa, mutta kuten kaikki varmaan ymmärrätte, sattuneesta syystä valitsin omaishoidon tuen.
Nyt asiaan,
Hain soskulta palveluasumista toteutettuna kotona, henkilökohtaisen avustajan turvin. Lapseni oli silloin 14-vuotias. Ja voitte arvata mitä siitä seurasi. Sosku syyllisti minut. Eihän äiti voi noin toimia ja päläpälä. Tietty tuli kielteinen päätös. Valitin asiasta lautakuntaan ja sieltäkin tuli kielteinen päätös. Valitin hallinto-oikeuteen ja sieltä tuli myönteinen päätös. Vaikka tuommoinen prosessointi on raskasta puuhaa niin kokemuksesta voin lämpimästi suositella. Lapseni alkoi itsenäistyä huomattavasti kun hänellä oli avustajia joiden kanssa kävi kaupungilla elokuvissa yms harrastuksissa. Sitäpaitsi lain mukaan voi omainenkin toimia henkilökohtaisena avustajana. Ja lain henki on se, että vammainen päättää itse kenet haluaa avustajakseen. Kyllä meidänkin sosku valehteli mulle, että lähiomainen ei voi toimia avustajana. Siitä on korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätös että lähiomainen voi toimia. Meillä oli pitkään päätös 12 tuntia vrk. Hoidin siis yöt omaishoidon tuella ja päivällä henkilökohtaisena avustajana silloin kun oli tilanteita jolloin ei ollut avustajaa käytettävissä kunnes muutti omaan asuntoon asumaan.
Tämä toimii siis jos lääkäri käyttää papereissa sanaa VAIKEAVAMMAINEN. Silloin kyse on subjektiivisesta oikeudesta, eli kunnilla on määrärahoista riippumaton velvollisuus myöntää vaikeavammaiselle palveluasuminen. Omaishoidon tuki ja pelkän vammaisen henkilökohtaisen avustajan palkkaaminen on määrärahasidonnainen etuus jonka kunta voi myöntää tai olla myöntämättä.
Toivottavasti selostuksestani sai jotakin selvää.
Kerron mielelläni lisää jos joku on kiinnostunut.
Ennenkaikkea tällä järjestelmällä vapautin itseni raskaasta 24 tuntia/vrk hoidosta, joten itselleni elämä muuttui vapaammaksi ja lapseni itsenäistyi. Sitä ei olisi ikinä tapahtunut jos olisin tyytynyt olemaan omasihoidon tuella lapseni kanssa aina kahdestaan. Olisi tänäkin päivänä ns, peräkammaripoika sen sijaan että asuukin itsenäisesti omassa kodissaan henkilökohtaisten avustajien turvin.
Terveisin soskun termiä käyttäen: "itsekäs äiti joka ei ajattele lapsensa parasta"
lapsen parasta = soskun rahojen säästö

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tätä täytyy nyt oikeen sulatella ja lukea uudestaan... Voiko todella olla mahdollista???
Palaan asiaan, kun olen nukkunut yön (ehkä useammankin) yli...
että sinun täytyy olla harvinaisen pitkäjänitteinen sisupussi. Toivon vain hyvää jatkossakin.TJ.