20 euroa/kk suomalaisen pussista on sitten kai todella liikaa pyydetty siitä, että terveydenhuolto maassamme olisi taattu-ainakin tasokas sellainen.
Jos Tehy olisi hyväksynyt palkkasopimuksen, peruspalkka sh.lla olisi kahden ja puolen vuoden sisällä noussut 1950 euroon, ollen siis edelleenkin alle 2000 euroa.
Sopii kysyä, kuka todella on ahne? käsitteet ahneus ja kohtuullisuus ovat menneet näissä keskusteluissa päälaelleen.
No, nyt sitten pakkolaki määrää töihin.ongelma ei kuitenkaan tällä ratkea.kuinka kauan todellakin aiotaan hoitaa vain välttämättömin-samalla leikkausjonot kasvavat koko ajan.
En tiedä yhtäkään ryhmää, joka 15 vuoden ajan olisi jatkuvasti jätetty välistä-tarjoten heille vain peruskorotukset.On ala-arvoista jatkuvasti jättää yksi porukka välistä. On KIRISTÄMISTÄ käyttää hyväksi suojatyövelvoitetta-siis väärällä tavalla.Demokraattiseen valtioon kuuluu kuunteleminen ja asioiden todellinen järjestelynhalu eikä se, että kuitataan vaatimukset olankohautuksella "kun homma hoituu kuitenkin suojelutyöllä".
Mitä, os Tehy olisi valinnut lakkoaseeksi ihan tavanomaiset keinot? lakon, joka "sopii kaikille osapuolille". 20 vuoden aikana on tullut selväksi, että sillä ei ole mitään vaikutusta.
Tai jos olisi sanottu-o.k, hoidetaan kiireelliset ja jätetään kiireetömät väliin-vaikapa vanhainkodit ja terveyskeskukset?AIVAN SAMANLAINEN METELI olisi tullut silloinkin, ja joku omaisista olisi naama apaattisena mummo kainalossa itkenyt sitä, kun hoitajat ovat raakoja ja ilman kutsumusta.
Ettekö todella tajua, että omaa oksaanne sahaatte.Voi tietenkin putkiaivoisesti ajatella, että "tulipa voitto, verorahoissa säästettiin". Mutta jos tulevaisuudessa hoitajia ei alalle tule ja jos leikkausjonot kasvavat tämän johdosta älyttömiksi-voi säästö koitua kohtalokkaaksi. ja tämä ei ole uhkaus-vain toteamus.
Mitä, jos kiireelliset olisi hoidettu ja Tehy olisi alkanut "normaalin lakon". Leikkausjonot olisi kasvaneet ja sairaudet saattaneet muuttua vähemmän vakavista hyvin vakaviksi. Ja taas olisi syytetty TEHYÄ murhista.
Yksi asia on varma. kansalla ei ole mitään oikeutta tämän jälkeen puhua hoitotakuista yms.Ei vähällä porukalla-yhä vähenevällä-voida antaa takuita siitä, että kaikkeen ehditään.
Veromarkat on tarkoitettu yhteiseen hyvään. Minä maksan myös veroja sellaisista asioista, joita en tod.näk koskaan tule käyttämään.Mutta maksan esim. sen takia, että ne keskoset saisivat hoitoa jne.Tai maksan nuorisohalleista yms.Ja maksan sen mielelläni.
En tajua ihmisiä, jotka ovat niin ahneita, että istuvat rahapussinsa päällätällaisissa asioissa-he ovat mielestäni ahneita.
Vastaa tähän viestiin

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jaa, kirjoitat pahoillasi että 20 e/ kk suomalaisten pussista olisi nyt ollut sitten liikaa pyydetty. Mitenkäs tuohon laskutoimitukseen päädyit?
Aiemmat laskelmat täällä on olleet että se olisi noin 700 e/vuosi eli lähemmäs 60e/kk. Ja se tosiaan on paljon.
Mutta hei, me kansalaisethan ei olla siellä neuvottelupöydän toisella puolella. Vaikka kuinka paljon meiltä pyytäisitte, ja vaikka kuinka paljon me teille haluttaisiin pusseistamme antaa, niin se ei ole meistä kiinni. Mutta silti aiotte ottaa meidät panttivangiksenne 19.11. alkaen siten, että heikoimmasta päästä alkaa tulla myös kuolonuhreja.
Ja mielestäni se on aika epäreilua.
Olisitte vaan lakkoilleet ihan normaalilla tavalla, niin tällaista "sotaa" ei olisi tullut.
Kehtaatkin puhua että suojatyön velvoite olisi kiristämistä. Mitä tuo teidän homma sitten on??
Ja sitä paitsi, mielestäni se tehyläisille alun perin tarjottu 12,7 % + jouluraha 270 e jouluraha on uskomattomin korotustarjous, mitä on ikinä nähty!
Että turha sanoa että tehylle ei ole tarjottu mitään.
Mietipäs sinä puolestasi, miten tähän on jouduttu...
Vuosikausia on KT ja valtio säästäneet rahaa varsinkin terveydenhuollossa, samalla kun sitä on tuhlattu joihinkin paljon turhempiin asioihin. Ymmärrettävistä syistä hoitohenkilökunta on todella turhautunutta, ja nyt sitten täällä kateelliset elämäänsä kyllästyneet paskat itkevät kun hoitohenkilökunta uskaltaakin vaatia asioihin kerralla korjausta. Se on tässä nähty, että hoitoalalla lakoilla ei ole mitään vaikutusta. Muistakaa vain vuosi 1995...
Kyllä, Tehylle tarjottiin 12,7% korotuksia + 270 € joulurahaa, mutta muillekin julkisen sektorin aloille tarjottiin samaa, joten hoitajien palkkakuoppa ei olisi korjaantunut kakan vertaa.
t. ei-hoitaja
sen kummemmin ottamatta kantaa sisältöön, totean vain, että onhan tässä herkuteltu hoitajien alhaisilla palkoilla jo pitempään kuin "laki sallii".
Kyllä ne fyrkat sieltä tulee.
9/11 olleesta Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojan kirjoituksesta.
"Nyt suurin osa kansasta on sitä mieltä, että hoitoalan palkat ovat liian alhaisia, ja Tehyn vaatimus on ainakin pääosiltaan oikeutettu. Tehy tavoittelee 2500 euroa, mikä on verrattavissa tohtoriksi väitelleen nuoren tutkijan palkkaan yliopistolla.
Akateemisen uran huipulla oleva professori saa kaksi kertaa enemmän, mutta kun otetaan huomioon korkeampi veroaste ja ennen kaikkea palkattomien ylitöiden määrä, tutkimuksen mukaan 650 tuntia vuodessa, niin tehtyä työtuntia kohden proffalle käteen jäävä palkka on parikymmentä prosenttia suurempi kuin hoitajalla, jos Tehyn lakko saavuttaa tavoitteensa.
Hoitajat ovat osaltaan vastuussa Suomen terveydestä, opettajat ja tutkijat Suomen tulevaisuudsta. Mikä on reilua - siinäpä viisaammille pohdittavaa."