Inter arma

Ampuja kirjoitti:

Jussi Halla-Ahon blogista:

Epäkorrektilla hetkellä tunnen tarvetta puolustaa aseita ja aseharrastusta. Jonkun mielestä tämä voi olla mautonta, mutta paljon

mauttomampaa on se, että aseiden yksityisomistusta ideologisella raivolla vastustava suomalaismedia, Helsingin Sanomien johdolla,

käyttää häikäilemättä Jokelan verilöylyä hysterian lietsomiseen ja omien tavoitteidensa ajamiseen.

Sama ilmiö on nähty Britanniassa Dunblanen jälkeen, Saksassa Erfurtin jälkeen, Australiassa Monash Universityn jälkeen.

Mieltäkuohuttavien tekojen jälkeistä paniikkia käytetään pikaisesti hyväksi jo ennalta lukkoonlyödyn tavoitteen, aseiden

yksityisomistuksen kieltämisen, läpiviemiseksi. Ennen kuin ihmiset rauhoittuvat sen verran, että pystyvät näkemään metsän puilta ja

asettamaan tapahtumat kontekstiin.

Helsingin Sanomat kysyy gallupissaan, pitäisikö aseiden omistus kieltää. Lehti on rakentanut Jokelan tapauksesta aasinsillan myös

Suomen ja EU-komission kiistaan 15-17-vuotiaiden mahdollisuudesta pitää hallussaan asetta ja harrastaa itsenäisesti metsästystä ja

urheiluammuntaa.

Pohditaan hetki näitä kieltoehdotuksia. Ehdotukset sisältävät kajoamisen olemassaoleviin oikeuksiin (mahdollisuus

hallussapitolupaan) ja yksityiseen omaisuuteen (yksityisomistuksessa olevat aseet), mikä on sekä juridisesti että eettisesti

erittäin rankka toimenpide. Ennen kuin tällaisiin toimiin ryhdytään, on pohdittava perusteellisesti ainakin kolmea asiaa:

a) Onko ehdotus toteutettavissa? Ovatko esimerkiksi toimenpiteen aiheuttamat kulut missään suhteessa saavutettuun hyötyyn?

b) Onko toimenpiteellä saavutettu yleinen hyöty missään suhteessa sillä yksilölle aiheutettuun haittaan?

c) Osuuko toimenpide itse ongelmaan? Ts. onko realistisesti odotettavissa, että toimenpiteellä on vaikutusta siihen asiaan, johon

halutaan vaikuttaa?

Aloitetaan kohdasta a). Mitä tarkoittaa se, että kielletään aseiden yksityisomistus? Tarkoittaako se, että 1) lupien myöntäminen

lopetetaan nyt mutta jo olemassaoleviin lupiin (ja niiden käsittämiin yksityisaseisiin) ei kajota, vai että 2) olemassaolevat luvat

peruutetaan ja niiden käsittämät aseet takavarikoidaan?

Jos lähdetään linjalle 1), ei saavuteta oikeastaan mitään. Aseista ymmärtämätön ihminen ei tätä aina tiedä, mutta tuliaseet eivät

ole verrattavissa kodinelektroniikkaan, joka hajoaa kymmenen vuoden sisällä. Aseet ovat lujista materiaaleista rakennettuja, varsin

yksinkertaisia mekaanisia laitteita, joiden käyttöikä voi vähäisellä kulutuksella ja asianmukaisella hoidolla olla satoja vuosia.

Jos uusia hankkimis- ja hallussapitolupia ei myönnetä, asekaupat lopettavat toimintansa, jolloin loppuu myös ampumatarvikkeiden

(patruunat) saatavuus. Kun patruunoiden saatavuus loppuu, vähenee radikaalisti olemassaolevien aseiden käyttö, jolloin niiden

toiminnallinen ikä kulutuksen vähentymisestä johtuen kasvaa entisestään.

Jos lähdetään linjalle 2), on keksittävä, millaisella proseduurilla ihmisten aseet otetaan haltuun. Laillisesti hankitun ja pidetyn

yksityisomaisuuden takavarikointi takautuvan lainsäädännön nojalla on omaisuutta suojaavien lakien kannalta erittäin hankalaa.

Kyseeseen voisi käytännössä tulla pakkolunastus, ts. aseiden lunastaminen niiden omistajilta käypää hintaa vastaan.

Aseista mitään ymmärtämätön yleisö ei välttämättä tiedä sitäkään, että aseet ovat kalliita laitteita. Niihin on investoitu valtavia

summia. Hinnat liikkuvat 100 euron ja tuhansien eurojen välillä. Muistutetaan, että Suomessa on tällä hetkellä rekisteröitynä 1 600

000 asetta, joista n. 80 prosenttia metsästysaseita, ts. haulikoita ja kivääreitä. Esitetään erittäin maltillinen arvio, että

niiden keskihinta olisi 300 euroa. Todennäköisesti se on enemmän.

Pelkkä aseiden lunastus maksaisi valtiolle 480 000 000 euroa. Summa on verrattavissa Suomen kehitysyhteistyöbudjettiin (tai

sairaanhoitajien palkkavaatimusten kustannuksiin). Tämän jälkeen takavarikoiduille aseille pitäisi tehdä jotakin. Ne voitaisiin

joko varastoida, hävittää tai myydä. Myyminen ulkomaille tuskin tulisi kyseeseen, koska tämä olisi sen ongelman siirtämistä, joka

takavarikoinnilla haluttiin ratkaista. Puolentoista miljoonan aseen varastointi tietäisi käsittämättömiä rakennus- ja

vartiointikuluja ja muodostaisi pysyvän turvallisuusriskin. Hävittäminen maksaisi todennäköisesti vielä enemmän, koska aseet eivät

ole puhdasta romurautaa, joka voidaan heittää sulatuskattilaan. Ne sisältävät raskasmetallia, kevytmetallia, puuta, muovia ja

erilaisia komposiittimateriaaleja. Ne pitäisi purkaa käsin, yksi kerrallaan.

Miltä momentilta nämä rahat otettaisiin?

Toinen, ja epäilemättä hoplofobisen vasemmiston kannattama, vaihtoehto on, että aseet takavarikoidaan korvauksetta. Sehän olisi

oikein niille asehulluille ramboille. Viranomaisten on kuitenkin toimittava lakien puitteissa. Laillisesti hankitun ja pidetyn

omaisuuden takavarikointi korvauksetta takautuvan lainsäädännön nojalla edellyttäisi koko yksityisomaisuuden suojan murtamista.

Tällaisella reformilla ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia läpäistä parlamentaarista prosessia, jo siitä yksinkertaisesta

syystä, että aseiden omistajia ja näiden perheenjäseniä on Suomessa yli miljoona, ja he ovat äänestäjiä.

Vaikka takavarikoinnin mahdollistava laki saataisiin läpi, aseiden takavarikointi ei onnistuisi. Ryhtyessään ryöstäjäksi valtio

menettäisi legitiimin toimijan statuksensa aseenomistajien silmissä. Merkittävä osa aseista "katoaisi". Takavarikoinnin aattona

poliisi kirjaisi puoli miljoona rikosilmoitusta "varastetuista" aseista.

Yksinkertaisesti ja lyhyesti ilmaisten: Suomessa on liikaa yksityisomistuksessa olevia aseita, jotta aseiden yksityisomistus

voitaisiin millään mielekkäällä tavalla kieltää. Aseenomistajia voidaan toki menestyksekkäästi kiusata erilaisilla toimenpiteillä,

mutta tavoitteen, aseettoman yhteiskunnan, kannalta ne ovat merkityksettömiä.

Aseita ei siis voida takavarikoida. Siirrytään tämän jälkeen kohtaan b) ja siihen, miksi aseita ei pitäisi takavarikoida.

Kun ilmiön X volyymi kasvaa, myös yksittäistapauksen Y todennäköisyys kasvaa. Jos maassa on miljoona kylpyammetta, on matemaattinen

väistämättömyys, että joku hukkuu kylpyammeeseen. Jos maassa on 1 600 000 yksityistä tuliasetta ja 700 000 aseenomistajaa, on

matemaattinen väistämättömyys, että jossakin vaiheessa joku ase päätyy laillisia reittejä rikollisen tai hullun käsiin. On selvää,

että nostamalla luvan saamisen ikärajaa 20, 25 tai 30 vuoteen voidaan estää muutama onnettomuus tai rikos. Aseidenvastustajien

ikuinen argumentti onkin, että jos laintiukennuksella X voidaan estää yksikin hengenmenetys, se on sen arvoista. Tähän argumenttiin

on vaikea vastata, koska siitä seuraa lisää hysteeristä kiljumista ja sellaisia kysymyksiä kuin: "Olisitko valmis sanomaan tuon

Jokelassa kuolleiden omaisille?"

En ehkä olisi, mutta 700 000 kunniallisen ihmisen rankaiseminen takavarikoimalla heidän omaisuuttaan ja lopettamalla heille tärkeä

harrastus ei ole suhteessa siihen, että joukossa on kourallinen mätämunia. Yksikin rikos on liikaa, mutta toimenpiteiden

aiheuttaman vahingon on silti oltava suhteessa siitä saavutettuun hyötyyn. Tätä asiaa on ehkä syytä lähestyä sellaisten

vertailukohtien kautta, jotka kiihottavat ihmisten mieliä vähemmän kuin myyttistä pahaa edustavat tuliaseet.

Tilastojen mukaan 18-25-vuotiaat miehet ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa. Liikenneonnettomuuksia voitaisiin vähentää

tuntuvasti kieltämällä 18-25-vuotiailta miehiltä huviautoilu. Miksi tähän ei olla valmiita? Siksi, että kaikista 18-25-vuotiaista

miehistä vain kourallinen rumentaa tilastoja. Rangaistus olisi kollektiivinen ja epäoikeudenmukainen, vaikka jokainen liikenteessä

kuollut lapsi on liikaa.

Suurin osa pahoinpitelyistä tapahtuu iltaisin kaupungilla, ja suurin osa pahoinpitelijöistä on 20-35-vuotiaita miehiä.

Pahoinpitelyt vähenisivät radikaalisti, jos 20-35-vuotiaille miehille määrättäisiin taajamissa iltainen ulkonaliikkumiskielto.

Miksi tähän ei olla valmiita? Siksi, että silloin rangaistaisiin pääasiassa syyttömiä ihmisiä. Saavutettu hyöty ei olisi

oikeudenmukaisessa suhteessa vapaudenrajoituksen aiheuttamaan vahinkoon, vaikka jokainen nakkijonossa tehty pahoinpitely on liikaa.

Entäpä sitten alkoholi. Alkoholi tappaa Suomessa suoraan enemmän ihmisiä kuin mikään muu. Se tuhoaa perheitä enemmän kuin mikään

muu. Se tappaa ja vammauttaa välillisesti enemmän kuin mikään muu, koska se on osallisena lähes kaikkiin väkivalta- ja

henkirikoksiin. Se kuluttaa terveydenhoidon resursseja enemmän kuin mikään muu. Miksi alkoholia ei kielletä? Ampumaurheilun

puolustukseksi voidaan sentään sanoa, että se on kehittävä harrastus, joka lisäksi pitää harrastajansa poissa pahanteosta. Onko

viinan juominen kehittävä harrastus, josta alkoholin vahingot ovat siedettävä hinta? Eikö jokainen alkoholin aiheuttama kuolema tai

vamma ole liikaa? Miksi ei? Oletteko valmiit sanomaan sen juopuneen puukottamalle sivulliselle tai alkoholistin lapselle?

Alkoholia koskevaan kysymykseen ei ole olemassa järkevää vastausta. Kunhan mutistaan jotain sellaista, että alkoholi nyt kuuluu

suomalaiseen kulttuuriin. Mutta niin kuuluu myös yksityinen aseenomistus. Sillä on Suomessa pidempi yhtäjaksoinen perinne kuin

alkoholilla.

Kieltämällä metsästys 15-17-vuotiailta estettäisiin mahdollisesti yksi itsemurha kahdessa vuodessa, mutta samalla sillä

riistettäisiin tervehenkinen ja mahdollisesti ainoa harrastus tuhansilta syrjäseutujen nuorilta, joille olisi ikärajan noston

jälkeen tarjolla lähinnä hedelmäpelin pelaaminen paikallisella Essolla tai pussikaljan juominen kaverin autotallissa. Ikärajan

nostaminen 20 vuoteen, kuten jotkut ovat esittäneet, olisi estänyt Jokelan tragedian, mutta se ei olisi estänyt taannoista

Heikinlaakson ammuskelua eikä mitään muutakaan. Ikärajan nosto voisi olla perusteltavissa, jos 15-20-vuotiaat olisivat

tilastollinen riski. Mutta he eivät ole. Pekka-Eric Auvinen oli yksittäinen ja uniikki tapaus.

Aseiden kieltäminen kaikilta saattaa estää yksittäisen rikoksen. Se olisi estänyt Jokelan verilöylyn. Mutta se ei vähentäisi

väkivalta- eikä henkirikollisuutta, koska lähes kaikki väkivalta- ja henkirikokset tehdään muilla kuin tuliaseilla. Se ei

vähentäisi edes tuliaseilla tehtävien rikosten määrää, koska lähes kaikki aserikokset tehdään laittomilla aseilla. Aselakien

kiristämisellä voidaan vaikuttaa vain niihin ihmisiin, jotka noudattavat lakeja. Sillä ei merkittävästi voida vaikuttaa

rikollisiin.

Jokelan murhenäytelmän jälkeen meidän ei pitäisi juuttua kiistelemään aseista. SIG Sauer Mosquito tai Suomen aselaki eivät

tappaneet yhdeksää ihmistä. Pekka-Eric Auvinen tappoi heidät. Ase ei saanut Auvista tappamaan. Hän hankki aseen voidakseen tappaa.

Syitä siihen, että puhumme tekovälineestä emmekä tekijästä, on kaksi. Ensimmäinen on se, että näennäisestä Amerikka-vihastaan

huolimatta suomalainen (ja eurooppalainen) punaviheriäistö omaksuu oppinsa, metodinsa ja agendansa sellaisenaan ja valmiiksi

pureskeltuna Yhdysvaltain vasemmistolta. Yhdysvalloissa aseet ovat kuuma puheenaihe, koska siellä tapetaan paljon ihmisiä aseilla.

Tosin sielläkin reagoidaan useimmiten väärin hätyyttämällä laillisten aseiden omistajia, vaikka lähes kaikki rikokset tehdään

laittomilla aseilla. Alueet, joilla vallitsee huomattavasti Suomea tiukempi asekontrolli, esim. Illinois ja Washington DC, ovat

samalla aserikollisuuden synkimpiä pisteitä. Alueet, joissa aseiden omistusta ei kontrolloida juuri mitenkään, esim. Vermont ja

Alaska, kuuluvat Yhdysvaltain turvallisimpiin. Aserikollisuus liittyy Yhdysvalloissa sosiaalisiin ja etnisiin ongelmiin, ei

aselakiin tai laillisten aseiden saatavuuteen.

Koska Yhdysvalloissa on aseongelma, amerikkalaisen vasemmiston henkisessä talutusnuorassa oleva suomalaisedistyneistö on päättänyt,

että meilläkin pitää olla aseongelma. Oikeasti meillä ei ole. Meillä on suhteessa enemmän aseita kuin yhdessäkään Euroopan maassa,

mutta samalla vähemmän aseilla tehtäviä rikoksia kuin yhdessäkään Euroopan maassa. Se, että meillä tehdään paljon henkirikoksia, ei

ole oleellista tuliasekysymyksen kannalta, koska niitä henkirikoksia ei tehdä tuliaseilla.

Se, että meillä ei ole osoitettavissa olevaa aseongelmaa, häiritsee tavattomasti edistyneistöämme. He ovat odottaneet vuosikausia

vesi kielellä, että jotain Jokelan kaltaista tapahtuisi. Jotta he pääsisivät huutamaan, että "Mehän sanoimme!!" Tämä on heidän

suuri hetkensä. He mässäilevät korppikotkien lailla Jokelassa kuolleiden ihmisten raadoilla. Paitsi, että se häiritsee minua

aseharrastajana, se kuvottaa minua ihmisenä.

Toinen syy aseista puhumiseen on se, että aseet ja aseharrastajat ovat helppo kohde, johon voi purkaa vihaa, kiukkua ja

turhautumista. Yhtä helppoja kohteita ovat tietokonepelit ja heavymusiikki. Tai Pentti Linkola. Paljon ikävämpää ja hankalampaa on

kajota sellaisiin ongelmiin kuin koulukiusaaminen, koska asefoobikot ovat samoja ihmisiä, joiden maailmankatsomuksessa pahantekijä

on aina uhri. Ikävämpää ja hankalampaa on kajota myös mielenterveystyön ja kouluterveydenhuollon alasajoon. Hulluilta on helppo

ottaa rahat parempiin käyttötarkoituksiin, yhtäältä koska hullut eivät ole ihquja eivätkä he vaadi oikeuksiaan, ja toisaalta koska

mielenterveystyön laiminlyöntien seuraukset näkyvät viiveellä. Vaaliseksikkyyteen keskittyvä poliitikko ei ole kiinnostunut

mistään, minkä tulokset näkyvät viiveellä.

Jokelan tapauksesta huolimatta meillä ei ole aseongelmaa. Meillä on muita ongelmia, joiden ratkaisemiseen tarvittaisiin rahaa ja

poliittista tahtoa. Terä- ja tuliaseiden tuomista kouluihin voitaisiin vaikeuttaa vaikkapa metallinilmaisimilla ja vartiointia

lisäämällä, mutta se ei kelpaa edistyneistölle, koska se olisi ongelman yksinkertaistamista tjsp. Aseiden hankkimislupia

myöntävällä viranomaisella pitäisi olla pääsy hakijan mielenterveyttä koskeviin tietoihin, mutta sekään ei käy edistyneistölle.

Koska poliisivaltio on paha. Lupaviranomaisia pitäisi kouluttaa kunnolla. Tuusulan poliisi myönsi Auviselle hankkimisluvan sillä

perusteella, että tämä oli kuulunut muutaman kuukauden ajan helsinkiläiseen ampumaseuraan käymättä radalla kertaakaan. Laki antaa

lupaviranomaiselle mahdollisuuden harkita, onko hakija osoittanut ampumaharrastuksensa luotettavalla tavalla. Tuusulan poliisi teki

selkeän virheen, mutta siitä ei voida syyttää lakia.

Vaikka yhtä ja toista voitaisiin tehdä, jos olisi poliittista tahtoa, kaikkia rikoksia ei silti voida estää. Suomalainen

kriminaalipoliittinen ajattelu on vuosikymmenten ajan nähnyt rikollisen uhrina ja selitellyt hänen tekojaan reaktioina ulkoisiin

tekijöihin. Olemme kadottaneet kyvyn ymmärtää, että jotkut ihmiset tekevät pahaa omaa tyhmyyttään, hulluuttaan tai pahuuttaan,

täysin riippumatta siitä, mitä ympäristö tekee tai on tekemättä. Maailmaan ja maailmanhistoriaan mahtuu jos jonkinlaista

yhteiskuntajärjestelmää ja lainsäädäntöä, mutta yhtäkään rikoksetonta yhteiskuntaa ei ole nähty eikä tulla näkemään. Aina tulee

olemaan Auvisia, jotka tappavat muita ihmisiä omasta halustaan, omista motiiveistaan ja saatavilla olevia välineitä käyttäen.

Yhteiskunta voi vaikuttaa ainoastaan siihen, miten, jos mitenkään, tekijöitä rangaistaan.

Rauha kaikkien, ja kaikilla välineillä tehtyjen, rikosten uhreille. Heille tehtyä vääryyttä ei voida korjata uudella vääryydellä

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä