Mielenkiintoista on seurata sairaanhoitajien työtaistelua ja kuinka vaikeaa on heille hyväksyä palkankorotusta.
Sairaanhoitajat huolehtii meistä syntymästä hautaan ja heitä on aina ollut alimitoitettu joukko.
Sekavan kolmivuorotyön, väsymyksen ja kiireitten seurauksena jos tulee epäonnistuminen, heitä jopa syytetään hoitovirheestä, samaan aikaan kun joku pääjohtaja kuittaa suuremmat tulot, kuin yhden sairaalan koko henkilökunta.
Ei palkan korutuksiin tarvittavasta rahasta puutetta ole, kun optioitten ja ylisuurten tulojen verotusta korjataan.
Mitäkö asian hyväksi ollaan tekemässä?
Eduskunnassa väännetään kättä pakkotoimilaista , jolla kiristetään hoitajat jatkamaan työtään entisellä palkalla.
Ei tuon tarkoitus ole, kuin murtaa työtaistelu ja mitätöidä palkankorotushaaveet.
Kansalaisten poliittinen muisti on lyhyt, siihen poliitikot luottaa.
Nyt neuvoisin keräämään asianvastustajien lehtikirjoitukset piirongin laatikkoon, jotka otetaan vaalien alla esille ja katsotaan mikä puolue saa nukutuspiikin, silloin ei kuuneella korulauseisia katteetomia vaalilupauksia, vaan muistellaan menneitä.
Epäsäännölliset työajat, alipalkkaus, määräaikaiset työsopimukset ja arvostuksen puute, millä kuvittelette nuorten hakeutuvan opiskelemaan alaa. Paskasankon kantajaksi vaaditaan vuosien koulutus.
Onko tulevaisuuden kuva, että sairaanhoitajat tuodaan Venäjältä, Malesiasta, Vietnamista, Kiinasta tai sairaat rahdataan sinne.
Mitä lopulta haluatte?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Veitpä sanat suustani!
Sitä mäkin oon miettinyt, mitä ihmiset oikein haluaa.Eivät pidä hoitajia minään, eivät arvosta, vaativat vaan parempaa ja parempaa palvelua,sättivät ja nälvivät.
Nyt hoitajat haluavat työtään vastaavan palkan, ja herranjestas, ku ollaan vihaisia.Nyt ne hoitajat, joita on pidetty yhteiskunnan alimpina pikku äiti Teresoina, kehtaavat vaatia raha.Taitavat luulla, että pelkkä kutsumus elättää.Minäkin poliklinikan hoitajana, viime jouluaattona iltavuorossa olleena,nypin lasinsippaleita juopon kasvoilta ja ajattelin, että voi....siitä aatosta jäi rahallisesti käteen 67 euroa..että kohta sanka katkeaa...
pitäiskö sinulle(kin) sanoa, että sä tiedät jo itsekin, että vaihda duunia, vaikka päivätöihin, ei tarvitse itkeä ettei lasinpalojen nyppimisestä jäänyt sen enempää käteen?
Entä pitäisikö sekin sanoa vielä, että kun bruttopalkka nousee, nousee verotkin, ja mihin sä sitten itket, kun käteen ei tule sen enempää jäämään vast'edeskään. Sä vaan nypit sirpaleita ja kannat paskasankoja kiireisempään tahtiin.
Raha varmaankin jostain otetaan, jos muu ei auta, mutta kyllä siitä tulee maksamaan myös hoitajat, joka ikisessä työvuorossa,muusta elämästä puhumattakaan.
Kansalaisten muisti on lyhyt, jopa hoitajien, ei muisteta edes sitä aikaa, kun alettiin säästämään kaikessa, johonkin ihme kirstuun, josta luvattiin antaa heti kun olosuhteet antaa myöten.
Vieläkään ei ole se hetki, että päästäisiin osastoilla edes täysmiehitykseen, tai että voisi lopettaa säästämisen. Säästöhän sekin on ollut, ettei sijaisia oteta, ja jos otetaan, määräyskirja on tehty liki tunnilleen.
Ihan varmaan tiedätte, että kohta pitää olla kaksi paskasankoa käsissä, että ennättää. Kuka uskoo, että palkankorotuksen jälkeen ennättää pitää kaksi taukoa ja ruokatauon? Laittakoon tähän vastauksen.
Entä kuka uskoo, ettei työvuoron aikana kysytä jäämään seuraavaan vuoroon, koska sijaista ei saa ottaa? Ai niin, kyllä hyväuskoisia riittää, jotkut uskovat, että tehy tulee ja auttaa.
Turha täällä on itkeä, minunkaan. Varma tieto on, että henkilökunnan selkänahasta lähtee tulevakin korotus, oli se minkä suuruinen tahansa.
hanki parempi ammatti.
kansalaisten poliittiseen muistiin, sehän itsestään selvyys...nyt on Kokoomusta vastaan tuoreessa muistissa asiat ja SDP huutelee oppositiosta vaan eivät saaneet mitään aikaan vallassa ollessaan eli ensi kerralla taas äänestetään SDP valtaan ja pääsee Kokoomus unohtumaan...loputon kierre...
toiseen, että uskoo kyllä kaikki lupauksen sen kummemmin käyttämättä älliä ja näin on hoitsuillakin käynyt...
tyhmä ei ole se kuka lupaa, vaan se kuka uskoo lupauksiin.
Olisi ollut valta äänestää toisin.
työnteko kuin sairanhoitajilla, eikä palkkaa tuu vaikka päällen seisos sen enmpää, Riekaleina tässä toistätullessa muutkin ihmiset on, kuin sairaanhoitajat.
Kaikkia tarvitaan jotta yhteiskunta pyörii, ei sairaanhoitajien tarvitse luulla itseään yli-ihmiseksi, sillä tilalle palkolliselle tulossa aina joku.
Ihminen ei tossa asiassa ole korvaamaton, aina löytyy tekijöitä jos joku uupuu, tuskin sitä uupumusta rahalla saa pois, pitää keskittyä sitten vain itsensä kuntouttamiseen.
Jos burnout vaivaa, menkää lääkärii semmoset älkääkä valittako että henkinen väsy menee rahalla ohi. Kyllä siihen tarvitaan ihan jotain muuta. Lääkettä.
Meinaako sairaanhoitaja, että kun annetaan pari sataa, niin työväsymys loppuu, vai?
Kyllä se on niin että töitä pitää sitten vähentää ja ottaa itselle aikaa, jos ei jaksa ,niin ne muutki tekee.