Vuolijokisten

Tuoltapa maakunnan sivvuilta voi lukkea siitä erinomasesta tuloksesta jonka vuolijokiset kepu-neuvottelijat ovat saavuttaneet.

Terveyssisar juttelee mukavia ja mittaapi verenpaineet ensi vuojen alusta. Helevetinmoinen mekkala mutta omat neuvottelijat pettivät atressiin nimensä pistäneet. Siitä ei nyt pääse mihinkään että Veejoen elvis teki waterloot.

Vieläköhän se kehhuu ihtiään ja antaa voitonvarmoja haastatteluja. Korpeen sais pötkiä ja pysyä siellä mokoma vouhake.

Miltähän mahtaa tuntua Teukasta, kun saa tietää tuloksen. Hävettää tuommosten ihtiään neuvottelijoiksi kuhtuvien meno. Eivät pystyneet muuhu kun herrojen peen nuoleskeluun.
12821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kekkonen sanoi aikoinaan että saatanan tunarit. Ne sanat on käyttökelposet vielä tänäkin päivänä varsinkin kun katsoo tuota vuolijokisten hölömöilyä. Rintoihisa hakaten kehuvat että on tässä pantu koko maakunnan terveysasiat kuntoon.

Paskan marjat. Pilasivat omasa ja sotkivat samalla muihenkin mahollisuuvet. Pankaa pööllön sulukia hattuunna ja vetäkää vee päähänne mokomat kääpiöt.

Äänestä
  • minäkin. Voihan perkele, nyt tuli muutto ja kauas.

    Äänestä

  • maakunnan sivuilta kirjoitti:

    minäkin. Voihan perkele, nyt tuli muutto ja kauas.

    yhteinen seppele. Eivät paskantaneet vain omiin vaan ommiin housuihisa vaan meijän kaikkien atressiin nimensa laittaneiten pöyvälle.

    Kirjotettaan siihen seppelenauhaan ne kekkosen sanat että SAATANAN TUNAREILLE!

    Suurempaa petosta saa hakea eikä löyvy, ei varmasti. Pistäiskö joku niijen neuvottelijoijen nimet näkyviin niin osattais vähä puhutella.

    Äänestä

  • neuvottelijoille kirjoitti:

    ompi Pääkkönen. Täytyy kyllä ihmetellä, miten lääkärinä toiminut ihminen puhuu aina ja vain rahasta, eikä siitä miten sairaita pitää hoitaa tasapuolisesti ja hyvin. Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut käydä hänen vastaanotollaan, en menis vaikka maksettais.

    Pysytellään terveenä.

    Äänestä

  • sadunkertoja kirjoitti:

    Vuolijoen niin sanotut neuvottelijat. Nehä ylistivät saaneensa suuren voiton. Pääkkönen hoiti hommasa ja tiesi voittaneensa jo lehteen kuvatessa. Siinähän se oli käsi pystyssä kun toinen suomussalamelainen se Kovalainen.

    Eipä oo kirjotellu se hiltunen minkälainen maakunnan mestruus tuli. Mutta onhan se Kainuun suurin paskakin iso saavutus.

    Äänestä

  • sadun kertoivat kirjoitti:

    Kun sain päivällä töissä kuulla että terveyspalvelut on maakunta määritellyt eli miten käy Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien, niin en enää hämmästynyt muusta kuin niistä väitteistä joita Pekka Hiltunen kirjoitti 26.10.

    Hiltunen kirjoitti: "Ainut asia josta on neuvoteltu maakunnan kanssa on se miten Vuolijoen ja samalla koko Kainuun terveysasemat saadaan aukaistua ja pysymään auki".

    Vaan eipä se ole totta. Siinä paperissa Hiltusen oman kirjoituksensa mukaan lukee toisin. Siinä lukee, että "3-4 viikon kuluessa maakunta määrittää sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalvelut ja osana sitä Ristijärven ja Vuolijoen terveyspalveluiden sisällön".

    Onhan noiden kahden lainauksen välillä suuri ero. Ainakin näin terveydenhoitoalalla työskentelevän näkökulmasta.

    Jos ainoa asia neuvotteluissa oli, että miten Vuolijoen terveysasema ja samalla koko Kainuun terveysasemat saadaan aukaistua ja pysymään auki, niin miksi silloin hyväksyitte paperin, jonka tekstin Hiltunen on itse näille sivuille kirjoittanut?

    Tehän annoitte maakunnalle avoimen valtakirjan tehdä mitä se itse haluaa. Ja nyt se on nähtävillä. Maakunta on sitä mieltä ettei Vuolijoen terveysaseman palveluja palauteta sille tasolle, jolla ne olivat 1.5.2007. Ei sinne päinkään.

    Miksi ette jatkaneet neuvotteluja? Ei Tehykään ole kiirehtinyt allekirjoittamaan ensimmäistä eikä vielä toistakaan paperia, joka eteen on lykätty. Ei tuollaista kahvilla käyntiä voi neuvotteluksi sanoa. Sellaista yhteen kertaan jäävää palaveria kutsutaan korkeintaan tunnusteluksi.

    Että kävi niin kuin kävi, taustalla voi olla ainoastaan poliittinen peli. Kepu piti päästää pinteestä, johon se oli Kainuussa suurimpana ja ylivaltaa röyhkeästi käyttävänä puolueena joutunut. Peli piti niin sanotusti viheltää poikki, koska Ruotsalaisen syömälakko oli noussut polttavaksi puheenaiheeksi koko maassa.

    Sääliksi käy sitä Ruotsalaista, joka altisti terveytensä ja jopa henkensä vuolijokelaisten puolesta. Saastaiset neuvottelijat pettivät hänet ja kaikki muutkin adressiin nimensä tosimielellä ja asiaan uskoa laittaneet. Yhdyn niihin mielipiteisiin, joissa kehotetaan neuvottelijoita häpeämään ja pyytämään anteeksi pettämiltään kansalaisilta.

    Äänestä

Näin kajaanilaisena ja sivusta melkein seuranneena en kyllä yhdy tällä keskustelu palstalla olleitten näkökantoihin että on petetty vuolijokiset. Miten niin petetty?
Vuolijokiset eivät tosiasiassa ole virallinen sopija osapuoli ollenkaan tässä asiasiassa, ja minusta se on kyllä edistystä vanhalle sanelupolitiikalle että sevitys aloitetaan.
Korostan että kylä kontrollin pitää toimia niinkuin olette tehneetkin.
Nyt kuitenkin ja ohan oikein kartoitetaan ne terveyspalvelut mitkä on pidettävä lähipalveluna ja mitkä ei. Mitäs väärää siinä pohdinnassa on?
Voihan olla että tulos on että kaikki palaa entiselleen jos hyvin pohtivat.
Tilannehan jatkuu myöhemmin selvityksen jälkeen niinkuin tähän asti että selvityspaperi tulee varmasti vuolijokisten ihmisten tarkkailtavaksi ja siihen otatte sitten kantaa kun sen aika on. Tuuleen on turha huutaa sen kyllä tiedätte ja se paperi millä tuo kartotus käynnistettiin EI OLE MIKÄÄN VIRALLINEN SOPIMUS,vaan hyvään suuntaan menevä edistys entiseen, koettakaa nyt käsittää tuo.

Äänestä
  • vellit ja puurot sekaisin.

    Äänestä

  • asiat tahallaan kirjoitti:

    vellit ja puurot sekaisin.

    Jos ymmärrettäsiin parantaa toiminna tuottavuutta voitaisiin hoitoväelle maksaa parempaa liksaa, ja samalla tarjota lähipalveluja.

    Kun perusturva kuitenkin pitää kynsin hampain kiinni vanhoista rakenteista, ei kehitystä tapahdu. Tärkeämpää näyttäkin olevan organisaation kuin asiakkaiden palveleminen.

    Monethan pitävät kiinni vanhasta vain säilyttääkseen oman asemansa. Voiskin harkita pitäisikö joidenkin jäärien jäädä kotiin täydelle palkalle oikeita hommia haittaamasta. Kokonaisudessa saatettaisiin näin selvitä lopulta halvemmin kustannuksin ja tehokkaammin.

    Ei selkänahasta vaan korvien välistä!

    Äänestä

Selvää ennen kuin puhut.
Vuolijoen kyläyhdistykset sopivat vain siitä että nyt määritellään ne palvelut joita kunnissa on tulevaisuudessa.
Tuo kuntayhtymän sivulla oleva esitys on vain virkamiesten oma esitys.
Vuolijokelaiset eivät sitä hyväksyneet ja tekevät oman esityksensä virkamiesten esityksen rinnalle.
Poliitikot sitten päättävät kumman esityksen hyväksyvät.
Kainarissa kyllä se Yliniemi uhosi että poliitikot päättävät niinkuin he esittävät, niinhän se on tähän asti ollut kun ei ole ollut vaihtoehtoisia esityksiä, nyt on.
Nyt nähdään ovatko meidän poliitikomme vain virkamiesten kumileimasimia niin kuin Yliniemi antaa ymmärtää vai uskaltavatko he ihan oikeasti päättää jostakin asiasta.

Äänestä
  • Kyllä PatRuuna on oikeilla jälillä. Mitä te vuolijokiset vielä jahkaatte kun teitte jo sopimuksen että määräysvalta kuuluu maakunnalle.

    Ja sotkitte vielä muutkin kunnat soppaanne mihin teillä ei ole ollut eikä tule olemaan mittään valtuuksia. Ei näitä asijoita Kainuussakaan vallankaappauksilla hoijeta. Pysykään vaan visusti omassa pilttuussanne ja sotkekoo se mikskä haluatta. Siinä on teille ihan riittävästi. Ja nähty on mihin te pystyttä.
    Ette mihinkään muuhun kun tuommoseen räkättämisseen ja uhoamiseen. Työ oletta niitä Kainuun vouhotusmestareita.

    Äänestä

  • neuvottelut kirjoitti:

    Kyllä PatRuuna on oikeilla jälillä. Mitä te vuolijokiset vielä jahkaatte kun teitte jo sopimuksen että määräysvalta kuuluu maakunnalle.

    Ja sotkitte vielä muutkin kunnat soppaanne mihin teillä ei ole ollut eikä tule olemaan mittään valtuuksia. Ei näitä asijoita Kainuussakaan vallankaappauksilla hoijeta. Pysykään vaan visusti omassa pilttuussanne ja sotkekoo se mikskä haluatta. Siinä on teille ihan riittävästi. Ja nähty on mihin te pystyttä.
    Ette mihinkään muuhun kun tuommoseen räkättämisseen ja uhoamiseen. Työ oletta niitä Kainuun vouhotusmestareita.

    nimeni adressiin ja vaatimukseni on, että Vuolijoen terveysaseman palvelut palautetaan. Tästä ei lipsuta. Kukaan muu EI saa minun puolestani mennä sönköttämään jotain muita vaatimuksia. Tietääkseni oikeudessa on papereita vetämässä asian puolesta. Minäkin maksan veroja ja haluan palveluita, enkä ainoastaan rahoittaa maakuntapomojén autonajelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

waterloo kirjoitti:

Tuoltapa maakunnan sivvuilta voi lukkea siitä erinomasesta tuloksesta jonka vuolijokiset kepu-neuvottelijat ovat saavuttaneet.

Terveyssisar juttelee mukavia ja mittaapi verenpaineet ensi vuojen alusta. Helevetinmoinen mekkala mutta omat neuvottelijat pettivät atressiin nimensä pistäneet. Siitä ei nyt pääse mihinkään että Veejoen elvis teki waterloot.

Vieläköhän se kehhuu ihtiään ja antaa voitonvarmoja haastatteluja. Korpeen sais pötkiä ja pysyä siellä mokoma vouhake.

Miltähän mahtaa tuntua Teukasta, kun saa tietää tuloksen. Hävettää tuommosten ihtiään neuvottelijoiksi kuhtuvien meno. Eivät pystyneet muuhu kun herrojen peen nuoleskeluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu