Olemme

keittiötä. Ajattelimme tehdä sinne saarekkeen, koska emme saa kaikkea tarvittavaa mahtumaan keittiölle varattuun tilaan. nyt pitäisi päättää, laitammeko vesi vai liesipisteen saarekkeeseen, onko kokemuksia, kumpi olisi kätevämpi saarekkeessa?
4381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kokemusta ei ole kummastakaan. Ajatuksia keittiön käytöstä on sen verran, että kuinka iso saarekkeesta tulee? Ja mitä on sen sivuilla ja erityisesti takana?

Sekä kokkaamisesta lieden ääressä että tiskaamisesta tulee yleensä roiskeita. Niitä tulee melkein varmasti, vaikka olisi kuinka huolellinen ja tarkka kokkaaja/tiskaaja. Eli riippuen siitä, mitä saarekkeen takana on, kummat on siitä helpompi siivota, kokkaus- vai tiskausroiskeet? Tietysti keittiön muukin asettelu vaikuttaa, eli etäisyydet eri toimintojen välillä. Mutta itseäni siisteydestä pitävänä kyllä kiinnostaisi ensimmäisenä tuo roiskeasia (tavallisestihan roiskeet osuvat altaan tai lieden takana olevaan seinään, josta ne voi siivota, mutta saarekkeessa sitä seinää ei ole).

Äänestä
  • olisi se toinen vaihtoehto eli uuni tai lavuaari. Takana on myös jäkaappi äärimmäisenä oikealla. Ihanteellisinta ilisi, jos saarekkeeseen ei tarvitsisi laittaa kumpaakaan,niin jäisi pöytätilaa jaitella salaatteja, mutta ei taida mahtua. Jos laittaisin uunin jääkaapin viereen taakse ja vasemmalle sivulle lavuaarin, niin silloin pitäisi saarekkeeseen laittaa astianpesukone, jota mahdollisuutta myös olen miettinyt.

    Äänestä

  • Joudut sitten liesikuvun ja tuulemminen laittamaan lieden yläpuolelle.Itse laittaisin asiasta enempää tietämättä vesipisteen ja altaat saaarekkeeseen, kauniit hanat, näköäkin saat pienllä suunnittelulla...

    Äänestä

  • jos saarekkeeseen liesi? kirjoitti:

    Joudut sitten liesikuvun ja tuulemminen laittamaan lieden yläpuolelle.Itse laittaisin asiasta enempää tietämättä vesipisteen ja altaat saaarekkeeseen, kauniit hanat, näköäkin saat pienllä suunnittelulla...

    laittaminen saarekkeeseen houkuttaisi, koska vesipisteen ympärillä mökillä tulee puuhasteltua enemmän kuin lieden, koska kesällä grillaillaan ulkona. Nyt pitää päättää, koska vesiputket pitää vetää saarekkeeseen, jos siihen ratkaisuun päädytään. Liesituuletin on aikamoinen rohjake, jos sen laittaisi saarekkeen ylle.Tosin mietimme että emme laittaisi siihen tuuletinta ollenkaan.Kauniita hanoja kieltämättä on olemassa ja ehkä joku taso altaan päälle, että voisi piilottaa likaisia astioita?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusimassamökille kirjoitti:

keittiötä. Ajattelimme tehdä sinne saarekkeen, koska emme saa kaikkea tarvittavaa mahtumaan keittiölle varattuun tilaan. nyt pitäisi päättää, laitammeko vesi vai liesipisteen saarekkeeseen, onko kokemuksia, kumpi olisi kätevämpi saarekkeessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu