Mikä on

syödä kaikenlaista lisävitamiinia, hivenainetta jne. Itse olen kohta viisikymppinen nainen. Mies on kohta kuusikymppinen ja lapset aikuistuvia nuoria. Aina on syöty tavallista suomalaista ruokaa, välillä itse laitettua ja välillä eineksiä. Ei koskaan mitään ylimääräistä edes lapsille. Sairastamemme tosi vähän. Lapset ovat olleet poissa koulusta varmaan kerran viidessä vuodessa ja meidän vanhempien sairastaminen samaa luokaa. Ei mitään kroonisia sairauksia. Riskitekijätkin (ylipaino, tupakka, kolesteroli, kohonnut verenpaine)vähissä. Liikuntaa voisi harrastaa enemmän.
5304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se nyt vaan on niin helppoa heittää pilleriä naaman ja kuvitella että kaikki hoituu sillä. Uskokoon ken tahtoo.

Äänestä

Se on valtavaa bisnestä tuo pillerikauppa. Uskotellaan ihmisille, jotta juuri tätä kun syöt niin ehkä ehkäisee tai saattaa auttaa.

Toiset sitten menevät halpaan.

Minä opin kyllä jo lapsena, jotta kunnolla pitää syödä ja kaikkea, jotta terveenä pysyy. Ja se liikunta myös.

Mutta osa ihmisistä uskoo, jotta jollain "ihmepillerillä" voi hoitaa tuon ruokavalion ja liikunnan.

Äänestä

Uusimmassa Hyvä Terveys-lehdessä on asiallinen artikkeli vitamiineista.

Ja eritoten siitä, että ihan normaalia ruokaa syövä ihminen ei tarvitse sieltä kaupan hyllyltä mitään pillereitä.

Kantsii lukea, jos oma terveys kiinnostaa.

Äänestä

http://koti.phnet.fi/elohim/ruokajaterveys.html

Mutta ketä uskoa, ketä kuunnella?

Valitettavasti esim. ravitsemusterapeutteja on Suomessa niin vähän että hyvin harva pystyy koskaan pääsemään ravitsemusterapeutin juttusille. Toisaalta esim. lääkäreillä on harvoin aikaa keskustella potilaan ruokavaliosta muutamia minuutteja pidempään, ei aina sitäkään. Ruokavalion suhteen lääkärit eivät käytännössä koskaan ehdi "hoitamaan terveyttä" vaan pystyvät puuttumaan tilanteeseen vasta kun tarvitsee "hoitaa sairautta" - eli kun esim. potilaan merkittävä ylipaino, tupakointi tai liiallinen alkoholinkäyttö ovat aiheuttaneet komplikaatioita, joita tarvitsee hoitaa. Ennaltaehkäisevä työ olisi tietenkin järkevintä. Ravitsemussuositusten omaksuminen on helpointa silloin kuin ihmisen elintavat eivät poikkea joka suhteessa ravitsemussuosituksista. Normaalipainon saavuttaminen ja ylläpito on helpointa silloin kun ihminen on normaalipainoinen tai ainoastaan lievästi ylipainoinen. Tupakoimattomuus on tietenkin helpointa saavuttaa sillä ettei koskaan aloitakaan tupakointia.

Tietoa ruoasta ja ravitsemuksesta on siis tarjolla kaikkialla. Ajoittain on oikeasti vaikeaa tietää mihin lähteeseen voi luottaa. Varmasti huomattavasti useammin on ongelma se että luotamme meille tarjottimella valmiiksi eteen tuotuun tietoon liian helposti, miltei sokeasti. Harvemmin ongelma on se että suhtautuisimme meille tarjottuun tietoon liian skeptisesti. Mutta silti esim. median lyhyesti uutisoimiin tutkimustuloksiin kannattaa aina suhtautua varauksella. Media ensinnäkin valitsee uutisoitavaksi ainoastaan tulokset jotka ovat riittävän "mediaseksikkäitä" eli siis mahdollisiman provosoivia. Media kertoo tutkimuksesta ainoastaan muutaman seikan, valitettavan usein jopa tutkimuksen todellisen lopputuloksen kannalta epärelevantin tiedon. Toisaalta usein jätetään kertomatta kuinka laaja tutkimus oli, kuinka pitkäkestoinen tutkimus oli, mitä virhelähteitä siinä oli jne. Sekin jätetään usein kertomatta että esim. joku yksityinen yritys oli kustantanut tutkimuksen.

Äänestä

Hei!
Nyky ihmisten ruokavalio on huono. Kaikki eivät edes osaa saati halua ruokaa laittaa. Antibiootteja syödään kuin karkkia. Joka vie sen viimeisenkin vastustuskyvyn. Suolaa ei syödä, joka sitten taas kuivattaa kehon eikä ruoka sulaa kun ei ole suolahappoa vatsassa. Rasvattomia tuotteita palvotaan ja jää kaikki tärkeät rasvat saamatta jota limakalvot, aivot ja hormonit tarvitsevat. Tarkkavaisuushäiriöt tulevat lisääntymään, hormonihäiriöt ja kaihileikkaukset. Lääketehtaat myös tulevat voimaan hyvin. Että syö sinä vaan sitä tavallista ja itsetehtyä ruokaa ja voi hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämä into kirjoitti:

syödä kaikenlaista lisävitamiinia, hivenainetta jne. Itse olen kohta viisikymppinen nainen. Mies on kohta kuusikymppinen ja lapset aikuistuvia nuoria. Aina on syöty tavallista suomalaista ruokaa, välillä itse laitettua ja välillä eineksiä. Ei koskaan mitään ylimääräistä edes lapsille. Sairastamemme tosi vähän. Lapset ovat olleet poissa koulusta varmaan kerran viidessä vuodessa ja meidän vanhempien sairastaminen samaa luokaa. Ei mitään kroonisia sairauksia. Riskitekijätkin (ylipaino, tupakka, kolesteroli, kohonnut verenpaine)vähissä. Liikuntaa voisi harrastaa enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu