taitaa olla ihan seis ? Lehtiä kun kattelee niin samat, ihan hyviltäkin kuulostavat asunnot, ovat myynnissä kuukausia ja jotkut yli vuoden, esim. Tullisillan pari luukkua. Hinnathan ovat vielä muuhun Uudenmaahan verrattuna melko edullisia. Jos ajatellaan Helsingin kantakaupungissa sijaitsevaa 30 m2 yksiötä niin hinta on jo yli 100 000 euroa ! Ja Porvoossakin melkein satkun. Täällä saisi jonkun 80 m2. ?
Loviisan
asuntokauppa
261877
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
tullisillan myymättömät kämpät ovat suunnitteluvirheen takia jätti-ikkunoin varustettuja pihalle päin, siis aamupalaasi pääsee seuraamaan siitä metrin päästä rappuluiskalta jos jotain sattuisi kiinnostamaan. Alakerran pihanpuolelta olis saanut lattiaan asti ulottuvat ikkunat jäädä laittamatta.
Meidän rivitalojen postiluukkuihin tipahtelee välällä mainoksia että "haluatko myydä asuntosi". Ehkä edukkaammat kämpät liikkuu paremmin.
Olen käynty katsomassa Tullisillan asuntoja. yhdessä ainakin on jo vesivahinko. Rakennusvirheen takia katto on vuotanut. En kyllä itse maksaisin yli 300 000 euroa uudesta asunnosta jossa jo maallikko näkee omilla silmillään, että katto vuotaa.
Vanhoista kerrostaloasunnoista pyydetään jopa 1500 euron neliöhintoja. Tuohon kun lisää tulevat putki- ja julkisivuremontit, päästään yli kahden tonnin summaan. Suuresta osasta puuttuu vielä hissi. Huima oli yhden uuden kerrostaloprojektin vaikutus. Toivottavasti kohta tulee lisäinfoa YITn ja Skanssin suunnitelmista, ettei homma menisi pelkästään "ilosissa" merkeissä.
300 sataatuhatta euroa,100 vuotiaasta talosta..
Joo..jep.. hmm. muutaman tonnin tontti loviisasta, about 1500 neliöö.. siihen saa jo avaimet käteen talon vajaaseen satkuun..
Ja jos näkee itse vähän vaivaa.. ottaa vaikka kannustalon kolmikerroksisen talopaketin 80 tonnilla,huippuvarustein,autotalleineen sun muineen, niin pääsee vieläkin alta 300 tonnin..
Jotain rotia nyt!!
Pyydetään 290000 ja hintoja ei olla valmiita pudottamaan yhtään.. Ilmeisesti ei ees haluta myydä, kunhan kepillä koitellaan. Ihmiset eivät ole tyhmiä, sillä tuolla rahalla alkaa saamaan jo uuden kivitalon. Ja yleensä näihin vanhoihin täytyy vielä varata remonttirahaa.. HUHHUH!!
Tulisi nyt niitä tontteja jakoon, samalla tippuisi nämä hintapyynnöt ja meikäläinenkin alkaisi rakentamaan omaa unelmaani.. Näistä myytävistä rotankoloista sitä ei löydy!
arvostuskysymys.
oma asia mistä maksaa, mutta tyhjästä ei ole järkevää sitä tehdä..
Itse ainakin olen uusinut vanhasta talostani putket. on ilmastointi lämmöntalteenotolla. kaksi varaavaa takkaa, rosterihormeilla. uudet virsbot,eli vesiputket. Lisäksi taloa on sisustettu kalleimmilla mahdollisilla materiaaleilla ja mistään ei ole tingitty. On marmoria ja graniittia. Kanadantuijaa saunassa. Koristekiveä tonnikaupalla. on tiiltä ja mukulaa..
Pihalta löytyy sata timanttituijaa ja pensaita,istutuksia. kiveyksiä ja pieniä yksityiskohtia.. Kysymys onkin saanko nämä siihen uuteen taloon? tuskinpa. tässäpä on vanhan talon viehätystä teille saatanan pipertäjät. tosihan se kyllä on että suurin osa vanhoista taloista tarjoaa pelkkää paskaa.
uudessa saa uutta tai ainakin melkein uutta.. toinen asia tässäkin asiassa on laatu ja se onkin jo toinen juttu.. vanha on tällä hetkellä kalliinpi kuin uusi ja se kyllä raaka totuus. Mutta suurvelallisella kun olisi vielä varaa sitten käyttää laatumateriaaleja ja panostaa myös pihaan.. yritetään myydä vaan puolivalmista skeidaa tai lahonnutta vanhaa paskaa, uutena..
saunailta, ja sitten litkitään sitä kaljaa ja runosuoni puhkeaa. Ja jeesus että seuraavana päivänä harmittaa.
ja onhan täällä yksi uudehkokin kämppä myynnissä... alle tulvarajan, pirun pienellä tontilla ja hintaa ei ole kuin 330000€. Ei taida mennä tuolla ihan kaupaksi, sori vaan Jutta Kaksonen
niin ja rauhalassa on toinen Jutan "löytö"..
Pesurintien uudisrakennus odottaa myös sitkeästi ostajaansa, pyyntöäkin jo tiputettu. Mättääkö muukin kuin hinta? Arvelisin kuitenkin, ettei mitään Loviisa-buumia ole ollut olemassakaan - mielikuvien luontia.
uudiskerrostalo jossa neliöhinnat /- 3000 euroa !
sijantihan ei ole mikään ihmeellinen, eikä itse tönökään ulkoa päin. onnistuikohan kopiointi ?
http://www.iukvoy.fi/print_object.php?l=fi&group=kerrostaloasunto&ID=2&name=UUDISTUOTANTOA!
Esim. Porvoon Hornhattulan omakotiasuinalueelta löytyy näitä esimerkkejä hyvinkin paljon. ensin on laitettu hurja summa 400 neliön tonttiin.. bygattu siihen 200 neliön talo ja talli. kaksi tuijaa ja vähän nurmikkoa pihaksi. 2 vuotta kituutettu suurvelallisena ja lyhennetty myyntivoiton takia perse ruvella suurlainaa..
hintapyyntö pihattomasta paskasta 3-450 tonnia.
lisäksi tuolla alueella talot on rakennettu vieri viereen ja omasta rauhasta saa vain haaveilla.. no se on niin tietysti,että niin makaa kuin petaa. Jotain Rotia. Ps. jätin saunakaljat pois tänään. tv : Rreino
saunot?
Niittykadun asunnot nyt vuokralla, kun ei taida tuo kauppa oikein sujua!!! 590 ja toinen 780 euroa kk:ssa!!!! Aikas tyyriit loviisan hinnoissa....
http://kuluttaja.etuovi.com/crometapp/product/realties/common/public/search/item/item.jsp?portal=eo&.pkg=11950933678130&.pkg=11950933940960&.pkg=11950933678110&list_id=11950933964110&itemcmd=move8&itemgroup_id=50.1&itemgroup_id=50.7&item_id=41.684802
Pääkaupunkiseudun kaksion hinta.
vähintään saman verran tuohta että saat sen kuntoon. Alakerta kuulema uinut! Muutenkin karseessa 70-luvun kunnossa!
on vielä tasakatto, pihat aivan laittamatta, ikkunat mädät, autotalliin ei nykyautot mahdu... Ja radonia koko tupa täynnä!! Oikea hinta lähentelee tuolla 100000€, johon tosiaan saa laittaa toisen mokoman, että tulee asuttavaan kuntoon!
Mikä on mielekkäämpi korjata?
http://kuluttaja.etuovi.com/crometapp/product/realties/common/public/search/item/item.jsp?portal=eo&.pkg=11951247555940&.pkg=11951247739790&.pkg=11951247555910&list_id=11951247765090&itemcmd=move16&itemgroup_id=50.1&itemgroup_id=50.7&item_id=41.642325
vanha-allas on aikapommi..
ainoa järkevä ratkaisu on vuorata se ruostumattomalla teräksellä..
hintaan 30-40000 euroa ja sekään ei vielä takaa mitään. kakku on monesti kaunis vain päältä ja tähän ansaan on päätynyt moni ostaja.. sitten ihmetellään, että mitä nyt!
muutenkin tuossa näyttäis olevan rempattavaa.
hinta on jotenkin sellainen, että jotain feelua saattais olla tai sitten tuleva 200000 euron remontti on jätetty hinnasta pois.?? kuka tietää..
no ei ainakaan kiinteistövälittäjät laskimineen ja prosentteineen.. pitää muistaa että kyse on kuitenkin omasta ja tärkeimmästä päätöksestä elämässä.. ;)
tuo on vanhaa ja saa monen vanhaa arvostavan kiinnostumaan. lisäksi kohde on vanhassa kaupungissa. rakennusoikeuttakin löytyy, vaikka vanhanmalliselle uudisrakennukselle.yms..
siedettävä hinta. vaikka rauhaa hakevalle kaupunkilaiselle..
kattaa oleskelutilaksi ja lattian alle laittaa säilytystilaa. ei kallis ! niin, jos ei ole haluta pitää uima-altaana.
niksejä ja oivalluksia on varmasti monia, mutta mikään ei muuta sitä,että piirustuksissa on alunperin allas. Toisaalta hyvin tehty allas kannattaa vesieristää nykystandardein ja laatoittaa oman makunsa mukaan. Ei pidä myöskään unohtaa muita allasosaston tiloja. 10-50 tuhatta euroa riittää yleensä mukavan näköiseen ja oloiseen allasosastoon. Lisäksi altaan lämmityksen voi nykyjään hoitaa maalämmöllä varsin näppärästi. maalämpöasemakin maksaa vain 20-30 tuhatta erkkiä. Vanhan altaan pohjaan kandee porata reikiä ja seurata tilannetta. pyytää ehkä ammattilainen mittaamaan arvot..
Kyllä mielestäni loviisan asunto markkinoilta löytyy muutama aivan varteenotettava vaihtoehto, jossa hinta/laatu suhde on kohdallaan.Se minkä kuntoinen asunto on ja missä se sijaitsee on tietysti otettava huomioon hintaa mietittäessä.Silloin,kun etsimme uutta asuntoa Loviisasta Kävimme katsomassa kohteita,jotka olivat kohtuu hintaisia ja eivät heti remontin tarpeessa olevia kohteita.Meidän onneksemme sellaisia oli muutama tarjolla,täällä ainakin ollaan oltu tyytyväisiä asunto kauppoihin.
Asuntoni siten, että menin ovelta kysymään, että myytkö.. Näin jäi välittäjä pois välistä ja oli helpompi keskustella asiasta suoraan myyjän kanssa.
Nyt kun olen jatkuvasti kuitenkin mielenkiinnosta asuntoja seuraillut, ei täällä ole myynnissä juurikaan kiinnostavia kohteita. Johtunee kai siitä, ettei uudisrakentamista ole paljoakaan harjoitettu tonttipolitiikasta johtuen.
Katselin pitkään meille sopivaa taloa, ja hyvällä paikalla. Tiesin että siinä asuu mulle tuntematon iäkäs pariskunta. Soittelin ovikelloa, esittäydyin ja kerroin että olisin kiinnostunut ostamaan teidän talon. Ei ole kiirettä mutta jos joskus myytte, niin ottakaa yhteyttä. Ei mennyt puoltakaan vuotta niin soitettiin, ollaan mietitty asiaa ja kyllä me ollaan liian vanhoja näin isoon taloon. Teimme kaupat, minä sain hyvän talon ja pariskunta rivitalopätkän ja käteistä rahaa.