koska uskaltaa

lapsen mahdollisen kotiinpääsyn? Nyt ei ole vielä kertaakaan käynyt kotilomilla vaikka on ollut sij.perheessä 4kk.Isänpäivä kortissa oli kirjoittanut että ois kivaa et kotiin pääsisin mut ensi vuonna ehkä sit..Kyllä pistää tunteet mylläämään ja kyyneelet poskelle...
4270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

pitäis käynnistyä se kotiinpaluusuunnitelma samaan aikaan, kuin sijoitus alkaa.
Lähtökohtahan on, että sijoitus on tilapainen ja pitäisi heti ruveta kartottamaan vanhempien tilannetta ja miten saadaan tilanne kotona turvalliseksi.
Sehän on vanhemmista hyvin paljon kiinni. Voi ruveta heti tekemään niitä suunnitelmia ja ruveta tekemään töitä myös itsensä kanssa, että lapsi pääsis mahd.pian kotiin.
Minusta on aivan turhaa ruveta puhumaan mistään, jos itsekin tietää, ettei tilanne kotona ole parantunut. Monesti se lähtee vielä menemään huonompaan suuntaan, kun ei ole enää pelkoa lapsen menetyksestä, kun se on jo tapahtunut.
Jos lapsi on siis aivan aiheesta huot. otettu, niin tulkitsen tuon lapsen viestin teille siten, että voisittekohan nyt mitenkään laittaa niitä asioita kuntoon, että edes vuoden päästä vois jo palata kotiin, kun hän sitä niin toivois.

Äänestä
  • Ihan hyvä kirjoitus amalialta MUTTA ei aina asiat ole noin. Lapsi voi olla sijoitettuna myös omien ongelmien takia...jotka ei aina johdu millään tavoin vanhemmista tai kotioloista. Eli silloin on hyvin paljon lapsestakin kiinni koska lomille/kotiin pääsee.

    Äänestä

  • sijoitetun äiti kirjoitti:

    Ihan hyvä kirjoitus amalialta MUTTA ei aina asiat ole noin. Lapsi voi olla sijoitettuna myös omien ongelmien takia...jotka ei aina johdu millään tavoin vanhemmista tai kotioloista. Eli silloin on hyvin paljon lapsestakin kiinni koska lomille/kotiin pääsee.

    tiedän, että jokainen tapaus on erilainen, siksi tosi vaikea antaakaan mitään yleispätevää neuvoa.
    Ymmärsin kuitenkin alottajan kysymyksessä, että jotenkin vanhemmat olisi osallisia huostan syihin. Siksi tuollainen vastaus.

    Äänestä

lastensuojelusossujen avustamana ja tukemana saamaan esimerkiksi kotoa johtuvat huostaanottoon johtaneet syyt poistumaan.
Hoito- ja kasvatussuunnitelma on laadittuna erikseen lapsille tai nuorille
joiden omasta käytöksestä jne johtuen
on tehty huostaanotto. Aina on oltava edes jonkinlaista aikataulua tehtynä sijoituksen kestosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ottaa puheeksi kirjoitti:

lapsen mahdollisen kotiinpääsyn? Nyt ei ole vielä kertaakaan käynyt kotilomilla vaikka on ollut sij.perheessä 4kk.Isänpäivä kortissa oli kirjoittanut että ois kivaa et kotiin pääsisin mut ensi vuonna ehkä sit..Kyllä pistää tunteet mylläämään ja kyyneelet poskelle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu