Rompullani ’ Tosiasioita ufoilmiöstä ’ kerrotaan ent. presidentti Jimmy Carterista ja haastattelusta jonka hän antoi joulukuussa 2005 toimittaja Wil S. Hyltonille.
Tuosta haastattelusta ilmenee kolme eri asiaa:
1. Ensinnäkin Carter puhuu omasta vuoden 1969 havainnostaan jota hän edelleen pitää tunnistamattomana lentävänä kohteena vaikka ei tiedä mikä se oli. En kuitenkaan puutu siihen nyt tässä yhteydessä koska siitä on keskusteltu niin usein muutenkin.
2. Toiseksi Carter kertoo siitä kuinka eräs lentokone putosi Afrikkaan eivätkä amerikkalaiset pystyneet löytämään sitä satelliiteillaankaan. Tällöin CIA: n johtaja oli ehdottanut että käytettäisiin Kaliforniassa asuvaa naismeediota joka kertoikin lentokoneen maahansyöksypaikan tarkat koordinaatit.
Carter on nyt kaksi vuotta myöhemmin radiohaastattelussa toistanut edellämainitut asiat sekä ufohavaintonsa että meedion osalta.
Se joka tässä nyt on mielenkiintoista on se että USA: n ent. presidentti avoimesti myöntää että viranomaiset käyttivät meediota hyväkseen sekä että meedio oli oikeassa. Parapsykologian kannaltahan tämä on varsin mielenkiintoista.
Kolmas seikka joka ilmenee Carterin lausunnoista liittyy asiaan josta Carter EI puhu.
Eli missä olivat ne kaukonäkijät jotka silloin tällöin ovat esillä eri kirjoissa ja dokumenteissa ja kertovat tehneensä työtä Pentagonille ja CIA: lle?
Missä he olivat silloin kuin käännyttiin kalifornialaisen meedion puoleen?
Tuosta haastattelusta ilmenee kolme eri asiaa:
1. Ensinnäkin Carter puhuu omasta vuoden 1969 havainnostaan jota hän edelleen pitää tunnistamattomana lentävänä kohteena vaikka ei tiedä mikä se oli. En kuitenkaan puutu siihen nyt tässä yhteydessä koska siitä on keskusteltu niin usein muutenkin.
2. Toiseksi Carter kertoo siitä kuinka eräs lentokone putosi Afrikkaan eivätkä amerikkalaiset pystyneet löytämään sitä satelliiteillaankaan. Tällöin CIA: n johtaja oli ehdottanut että käytettäisiin Kaliforniassa asuvaa naismeediota joka kertoikin lentokoneen maahansyöksypaikan tarkat koordinaatit.
Carter on nyt kaksi vuotta myöhemmin radiohaastattelussa toistanut edellämainitut asiat sekä ufohavaintonsa että meedion osalta.
Se joka tässä nyt on mielenkiintoista on se että USA: n ent. presidentti avoimesti myöntää että viranomaiset käyttivät meediota hyväkseen sekä että meedio oli oikeassa. Parapsykologian kannaltahan tämä on varsin mielenkiintoista.
Kolmas seikka joka ilmenee Carterin lausunnoista liittyy asiaan josta Carter EI puhu.
Eli missä olivat ne kaukonäkijät jotka silloin tällöin ovat esillä eri kirjoissa ja dokumenteissa ja kertovat tehneensä työtä Pentagonille ja CIA: lle?
Missä he olivat silloin kuin käännyttiin kalifornialaisen meedion puoleen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vastauksena kysymykseen numero kaukokatselijoista = remote viewers, suora lainaus kaukokatsoja numero 001:n Joe McMoneaglen kirjasta "Memoirs of a psychic spy":
"We were also tasked with other problems of an operational nature and national import-one of which was later discussed openly discussed by President Carter. During a presentation to a group of college students in 1995, he talked about a missing Soviet aircraft that had gone down over the Central African, Zaire. The Soviet bomber was thought to be carrying nuclear weapons or other technology, which would prove beneficial to anyone who could locate it-not only U.S and other country's intelligence agencies, but terrorist organizations as well. So, the were a lot of people looking for this aircraft for some period of time.
Given the square miles involved, and the difficulty of the terrain, it was difficult finding the aircraft even with the aid of overhead surveillance and photography. Search after search failed. It was brought to the Grill Flame project as a target.
This would be the perfect test. If no one else could find it, it would take some extraordinary means to locate the remains of the wreckage.
Mel, Ken, and I placed the aircraft in a specific area of Zaire, our three locations overlapping a thirtee-kilometer circle. A location given by one of the remote viewers from SRI also put it within that circle. Search teams were sent into the area and the plane was located within a kilometer of the location given by the SRI remote viewer. All locations were within eighty kilometers of the crash site. Search teams on the ground said as soon as they entered the circled area on the map they began encountering natives on the trail carrying pieces of the wreck to use in the construction or reinforcement of their village huts.
This one case was publicly known to have reached at a presidential level of interest. It also belies later CIA claims that remote viewing information was never used as standalone information, or used at national levels of intelligence importance" (jatkuu)
Muutama kommentti ylläolevasta lainauksestani ja alkuperäisestä kysymyksestä.
1) Miksi Carter puhui Californialaisesta meediosta? Valehteleeko McMoneagle yleisesti saatavilla olevassa kirjassaan? Legion of Meritin saaja - perusteluissa nimenomaisena syynä ansiot kaukokatselussa - ainoana mukana remote viewing projektin operatiivisella ja tutkimuspuolella alusta loppuun saakka eli 1978- loppuvuosi 1995.
Julkiseen tietoon Star Gate projekti tuotiin marraskuun 28. 1995. Ilmeisesti Carter piti college-puheensa ennen tätä; koska projekti salainen, hän sitten myönsi kyllä parapsykologian käytön mutta sekoitti - pakosta - muuten. Hänellä on sitten nähtävästi jäänyt levy päälle myöhemmin. Siis remote viewing projektihan on edelleen tulikuuma poliittinen aihe usassa, monet vallanpitäjät vihasivat sitä koska pelkäsivät likaisien puuhiensa takia. Voi kysyä vaikka, olisiko Bushin hallinto kyennyt toteuttamaan Irak-satupropagandaansa, jos Star Gaten olisi annettu jatkua? Carter pysyttelee tässä aidan suojaisammalla puolella.
2) McM mainitsee kirjassaan Stanford Research Instituten kaukokatselijan paikallistaneen parhaiten koneen. SRI kuului projektin tutkimuspuoleen, kun taas ns "yksikkö" joka sijaitsi Fort Meadessa keskittyi lähinnä operatiivisiin tehtäviin. Toki SRI:n siviilikatsojat usein avustivat itse operaatioissa. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että SRI:n kaukokatselijat olivat mahdollisesti keskimääräisesti lahjakkaampia kuin itse sotilaskatsojat. Tähän viitataan sotilaspuolen omissakin arvioissa. SRI:n katsojiin lukeutui muuten Jacques Valle, tunnettu ufotutkija. McMoneagle siis mukana molemmissa.
Suosittelen lämpimästi McM:n kirjaa "Memoirs of a Psychic Spy", ilmestynyt aikaisemmin kovakantisena nimellä "The Stargate Chronicles". Myös suosittelisin Paul H. Smithin kirjaa "Reading the Enemy's Mind: Inside Star Gate - America's Psychic Espionage Program", erinomainen historiikki!
Ja niinpä vielä tietysti; Stanford Research Institutehan on juuri Californiassa, lähellä San Franciscoa. Tämä oli siis yhteisoperaatio - yksi monista - kaukokatselu projektin sotilas ja siviilipuolen kesken. Ja parhaiten sillä kertaa pärjäsi McM:n mukaan tämä SRI:n siviilikatsoja, jonka identiteetti tuntematon. Sotilaskatsojat toimivat siellä Fort Meadessa, Marylandissä itärannikolla. Eli kyllä Carter ihan asiaa puhuu Californian avun suhteen. Ei kai tässä itseasiassa mitään suurta ristiriitaa tai outoa. Hän nyt vain sitten puhui meediosta kaukokatsojan, remote viewer, sijaan mikä nyt ihan ymmärrettävä pikku "moka". Kaukokatselu ja selvänäköisyyshän ovat erittäin lähellä jokatapauksessa.
Mutta yleisesti pidän kyllä sitä epäkohtana, että tämän projektin siviilipuoli on jäänyt pahasti jalkoihin julkisuudessa. Nämä Star Gaten sotilaskatsojat ovat kai vetävämpiä medialle ja suurelle yleisölle kuin tieteellistä laboratoriotyötä puurtaneet, kovin valitettavaa. Siviilipuolelta kaikki alkoi, innovaatiot tulivat sieltä, keskimääräistä paremmat katsojat, kaikki tiedemiehet siellä, operatiivinen tuki jne jne. Siviilipuolen aivan liian vähälle huomiolle jääminen projektin kokonaisuudessa on paitsi epäoikeudenmukaista myös omiaan aiheuttamaan jos jonkinmoisia väärinkäsityksiä.
Suosittelisin sivustoa: http://www.remoteviewed.com
Siellä oikealla voi klikata "CIA released remote viewing and psychic spying sessions". Erittäin paljon aikaisemmin salaisia laajoja dokumentteja sekä sotilas että siviilipuolelta!
Huomasin nyt senkin, että kun kysymyksessä nainen, ja McM:n mukaan kaukokatsoja SRI:sta osui parhaiten, kilometrin päähän - sotilaskaukokatsojat olivat 13 km:n säteellä - niin olen aivan varma, että kyseinen henkilö on nimeltänsä Hella Hammid. Hän oli todella rautainen lahjakkuus, joka taatusti oli samanvertainen kuin vaikka Ingo Swann tai McM.
Hammid oli ja on edelleen sangen tunnettu valokuvaajana, vahvana pyrkimyksenä ajaa naisten oikeuksia. Toimiminen kaukokatsojana SRI:ssä oli vain sivujuonne hänen elämässään, joskin vahva sellainen. Hän oli todella rautainen ja monipuolinen nainen, mielenkiintoinen persoona. Mitä kaikkea Carter sitten todella tiesikään; tässä on selkeästi Hella Hammid SRI:stä kyseessä.
on myönnettävä etten ole kaukokatsomisen asiantuntija vaan asia tuli mieleeni kun kuuntelin Carterin tuoretta haastattelua ( 6.11.2007) .Carterin haastattelu löytyy osoitteesta:
http://video.google.com/videoplay?docid=-4586816389422038440&q=Radio Interview with President Carter&total=2&start=0&num=10&so=0&type=search&plindex=0
Tässä haastattelussa Carter puhuu ’ pienestä koneesta ’ ( siis ei mistään pommikoneesta)
ja sanoo että ’ CIA: n johtaja oli kuullut kalifornialaista naismeediosta ’ ja otti yhteyttä häneen.
Ko. kohta löytyy suunnilleen nauhan kohdassa 6-7 minuuttia.
Todettakoon että Carter tässä itse sanoo että nainen oli ’ meedio tai jotain, en tiedä oikeata sanaa’ .
Tuossa mainitsemaassani lehtijututussa taas vuodelta 2005 Carter puhuu ’ pienestä kaksimoottorisesta koneesta’ ja tuo lehtijuttu löytyi ainakin vuonna 2005 osoitteesta:
men.style.com/gq/features/landing?id=content_4072
Toivottavasti asia seviää näiden lähteiden avulla.
1) Ensiksi puhuit meediosta ja kysyit "missä olivat ne kaukonäkijät". Nyt muuntuukin versio, että Carter kertoi "jotain, en tiedä (uskoo ken tahtoo) oikeata sanaa". Olisiko ollut reilua kertoa alusta asti, että Carter myönsi parapsykologisten keinojen käytön tapauksessa, muttei muka tiennyt oikeaa sanaa? Miten voit syyllistää kaukokatsojia "poissaolevina", kun minkäänlaisia perusteita tähän Carterin epämääräisestä kertomuksesta ei löydy?
2)Kun Joe McMoneagle kirjassaan kertoo kaukokatsojien operatiivisesta toiminnasta - samalla myöntäen että 95% Star Gaten toiminnasta on ja tulee pysymään salaisena, vain viidestä prosentista hänellä ja muilla mukana olleilla mahdollisuus puhua julkisesti - CIA:lle ja muille agentuureille, et kai tosissasi väitä etteikö CIA löisi kaveria lyttyyn, mikäli puhuisi puuta heinää - niin kuin sinun jutuistasi saa käsityksen? Vai uskotko joihinkin salaliittoteorioihin tyyliin "McMoneagle, lisenssi valehdella"?
3) Väitätkö tosissasi, että Afrikkaan pudonnut merkityksetön pienmoottorikone aiheuttaisi säpinää CIA:n pääjohtaja ja presidentti-tasoa myöten? Oh hoh!
4) Kerronpa syyn miksi Carter pysyy tässä naurettavassa pienmoottorikone-tarinassaan: Yksi keskeisimpiä syitä sille, että CIA sulki Star Gaten oli heidän VÄITTEENSÄ, että kaukokatselua ei ikinä käytetty kansallisen turvallisuuden tason asioissa eikä mihinkään konkreettisiin toimiin koskaan ryhdytty pelkän kaukokatselu-infon varassa. Jos nyt Carter kertoisi totuuden Afrikkaan pudonneesta koneesta, hän astuisi suoraan CIA:n varpaille ja heidän päätökselleen sulkea kaukokatselu-projekti.
5)Edelleen; ei voi liiaksi korostaa siviilipuolen osuutta projektissa kokonaisuutena. Tämä tarkoittaa lähinnä Stanford Research Institutea, mutta myös monia muita SRI:tä tukeneita laboratorioita. Koko projektihan oli ensimmäiset neljä ja puoli vuotta 1973-1978 CIA:n rahoittama siviiliprojekti. Tällöin tutkittiin kaukokatselun toimivuutta, mahdollisuuksia ja kehitettiin sitä. Toki alkuaikojen siviilikatsojat - Ingo Swann, Pat Price, Hammid - tekivät myös operatiivista työtä eri agentuureille. Ja sielläpä tuli usein mitä mielenkiintoisinta infoa. Sotilaskatsojat tulivat vasta 1978. Tämän jälkeenkin SRI:n siviilikatsojien merkitys säilyi huomattavana. Toki yleensä työnjako oli, että SRI:n katsojat enemmän tekivät tutkimusta sotilaspuolen keskittyessä operaatioihin, olivat yhteiset operatiiviset missiot silti sangen yleisiä. Erityisesti, jos ei vaadittu SRI:n siviilikatsojilta pitkäkestoista 24/7 sitoumusta. Heillä oli elämissään muitakin tehtäviä. Eikä ollut mikään harvinaisuus sekään, että siviilikatsoja hoiti jonkun pienen operatiivisen tehtävän sotilaspuolen edes välttämättä tietämättä. Esim presidentin turvallisuus.
Sinun jutuistasi saa vähän sen käsityksen, kuin koko Star Gatea ei olisi ollut olemassakaan tai jos oli, olivat kaukokatselijat kyvyttömiä mihinkään todellisiin saavutuksiin.
Jos vaivautuisit katsomaan seuraavan linkin, hälvenisi ainikin - toivon mukaan....- edellä mainittu kysymys pois päiväjärjestyksestä. Siinä mm ex-CIA pomo Robert Gates, joka nykyään tunnetusti harrastaa totuuden puhumista Bushin puolustusministerinä:
http://www.lfr.org/LFR/csl/media/videoclips/StarGate/nightline.html
Omalta osaltani lopetan tämän vänkäämisen TÄHÄN. Olen koettanut antaa sinulle lisätietoa parhaani mukaan. Mutta jos Carterin epämääräiset yminät ovat sinulle ainoa tie, totuus ja elämä, niin sille ei voi sitten mitään.
Muistaako kukaan suomeksi ilmestynyttä kirjaa kaukokatselusta, joku katselija oli tullut uskoon ja "tunnusteli" tekojaan ?
Carterin sanoja sanatarkasti ja lisäksi olen antanut kaksi osoitetta joista voi itse katsoa/kuunnella mitä Carter sanoo.
Jos sinun ja Carterin välillä on mielipide-eroja niin minä olen niiden ulkopuolella.
sanatarkasti Joe McMoneaglen muistelmia ensimmäisessä viestissäni. Niissä esitetty versio koneturmasta ei ole uskottava sinun mielestäsi, koska ei vastaa Carterin kertomaa. Jos periaatteenasi on kritiikittömän sanatarkasti uskoa Yhdysvaltain presidenttejä, en ota siihen kantaa.