hoitsujen

naurattavat toden teolla. Surkeeta joukkoa. Vaihtakoon alalaa. On niitä tulijoita, ja niillä on sadasti parempi moraali. Täälläkin on saanut lukea vaan ahneista täysin alalleen sopimattomista, kohtuuttomista hoitoalan ihmisistä. Eivät ansaitse palkkaansa. Ei tollasiin voi mitenkään luottaa. Töihin kelpaamattomia.
8378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jopa Katainen myöntää puheissaan, että hoitoalalle ei saada tarpeeksi tekijöitä. Nyt kun vielä ovat tekemässä pakkolakia, niin hoitohenkilökunta vähenee entisestään ja siitä tulee olemaan huutava pula. Siitä taas ei voi syyttää ketään muuta kuin hallitusta, sillä tällä politiikalla ei saada alalle palamaan muualle siirtyneitä. Haloo hallitus ,HERÄTKÄÄ !

Äänestä

Palkat

Halvempii virkamiehiä saataisiin pienen kieli opetuksen jälkeen vaikka vietnamista tai kiinasta tai filippiineiltä.

Myös kansanosan edustajat tulevat halvemmaksi kun niitä hoitajia voi edustaa heidän oman maan edustajat kauko-idästä, he tekee työn paljon halvemmalla.

Äänestä

missä ne tulijat piileksivät? Edes yhden vuoron sairauslomaan ei saa sijaista, pidemmistä puhumattakaan.

Äänestä

Hoitajat , lähdetään joukolla opiskelemaan insinööreiksi. Heillä on paljon parempi palkka , työ ei ruumiillisesti eikä henkisesti rasita, eikä ole vastuuta.

Äänestä
  • sori vaan, insinööriopintoihin on pääsykokeet joten ei tänne niin vaan tulla.

    Äänestä

  • heh - heh kirjoitti:

    sori vaan, insinööriopintoihin on pääsykokeet joten ei tänne niin vaan tulla.

    tullaan ja te jäätte työttömiksi...

    Äänestä

  • Tuskin olisit koskaan sairaanhoitajaksi opiskellutkaan, mikäli rahkeesi olisivat jollekin muulle alalle riittäneet.

    Jo kirjoituksesi insinöörin työstä osoittaa täydellistä tyhmyyttä.

    Äänestä

  • heh - heh kirjoitti:

    sori vaan, insinööriopintoihin on pääsykokeet joten ei tänne niin vaan tulla.

    ei taida hoitsuilta onnistua, meinaan kun noita insuliinikuolemia on viimeaikoina ollut...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suuret puheet kirjoitti:

naurattavat toden teolla. Surkeeta joukkoa. Vaihtakoon alalaa. On niitä tulijoita, ja niillä on sadasti parempi moraali. Täälläkin on saanut lukea vaan ahneista täysin alalleen sopimattomista, kohtuuttomista hoitoalan ihmisistä. Eivät ansaitse palkkaansa. Ei tollasiin voi mitenkään luottaa. Töihin kelpaamattomia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu