Kirjoitan typerästä aiheesta.Kaikillahan meillä on ystäviä. Porukkaa pörrää ympärillä, tekemistä ja menemistä riittää. Suosiota ja menestystä mitataan ystävien ja lähetettävien joulukorttien määrällä. Kaikki siis hyvin.
Entä sitten, jos näin ei ole. Jos ei ole ketään kenelle soitat, jos haluat puhua. Jos kukaan ei reagoi sinuun. Jos olet muille näkymätön. Jos omista pyrkimyksistäsi huolimatta olet yksin. Osaat alkeelliset käytöstavat ja osaat huomioda muita. Mutta silti ei synny ystävyyttä. Mikä kaikkein pahinta, tunnet joukossakin olevasi yksin. Tunnet, että et osaa omaa itseäsi ilmaista niin, että sinua ymmärrettäisiin ja voisi syntyä vuorovaikutusta kahden ihmisen välille. Tai teet sen jotenkin väärin. Ärsytät ihmisiä? Loukkaat heitä? Et vaan löydä niitä sanoja, joita ystävyyden rakentamiseen tarvitaan. Uskot liian helposti ihmisiä, jotka huutavat: soitellaan! Eivätkä tarkoita sillä yhtään mitään. Jotain karmaisevaa vikaa täytyy ihmisessä olla!
Onko ongelma yksin kyseisen piru-paran? Omapahan on asiansa, jos ei sopeudu mihinkään joukkoon. Eläköön elämänsä yksin ja miten parhaaksi tahtoo. Kuukaudet kuluvat, vuodet kuluvat. Lumi tulee, lumi menee, aurinko paistaa, sataa... Joka päivä sama yksinäisyys. Helppo on tokaista yksinäiselle, kuule lähde harrastamaan, mene ja tee. Yksinäinen, tarpeeksi pettynyt ei enää jaksa. Yrittää... Liian monta takapakkia vie uskon ystävyyteen. Ihmiset ovat yhdessä vain hyötyäkseen toisistaan jotain.
Kun liikut ystäväporukkasi kanssa, miten olisi jos huomioisit sen mahdollisen lauman ulkopuolella olevan. Heittäisit muutaman ystävällisen sanan, vaikka mitä puuta heinää? Ei maksa sinulle kovin paljon? Mitä jos tänä jouluna lähettäisit sen joulukorttisi kummin kaiman serkulle Perä-Hikiälle. Yhden kortin saaja voisi ilostua enemmän, kuin ihminen jolla niitä on täysi tusina. Yksinäisen ihmisen pää sekoaa helposti. Silloin syntyy Jokelan koulu tragedian kaltaista jälkeä. Silloin yksinäisyys ei enää olekaan yhden ihmisen ongelma, vaan koko yhteisön. Onko kaikilla ihmisillä asiat niin hyvin, että on täysin mahdotonta pureutua toisen tuskaan. Luulisi juuri sellaisen ihmisen jaksavan, jolla itsellään on kaikki hyvin. Hukkuuko nyky-ihminen narsismiin? Sillä taakkahan yksinäisyys on. Taakka, joka ripustetaan selkään joka ainoa päivä. Yksinäistä piru-parkaa ei tarvitse ruveta säälimään. Muutama ylimääräinen sana voi vain joskus pelastaa jonkun päivän, ehkä kokonaisen elämän. Onko tässä elämässä mitään asiaa, joka menisi ylitse sen, että ollaan ihmisiä toisillemme? Paskapuhetta kaikki! Turhaa filosofiaa. Kaikki jatkuu niinkuin ennenkin... sataa, paistaa, pyryttää lunta..
Entä sitten, jos näin ei ole. Jos ei ole ketään kenelle soitat, jos haluat puhua. Jos kukaan ei reagoi sinuun. Jos olet muille näkymätön. Jos omista pyrkimyksistäsi huolimatta olet yksin. Osaat alkeelliset käytöstavat ja osaat huomioda muita. Mutta silti ei synny ystävyyttä. Mikä kaikkein pahinta, tunnet joukossakin olevasi yksin. Tunnet, että et osaa omaa itseäsi ilmaista niin, että sinua ymmärrettäisiin ja voisi syntyä vuorovaikutusta kahden ihmisen välille. Tai teet sen jotenkin väärin. Ärsytät ihmisiä? Loukkaat heitä? Et vaan löydä niitä sanoja, joita ystävyyden rakentamiseen tarvitaan. Uskot liian helposti ihmisiä, jotka huutavat: soitellaan! Eivätkä tarkoita sillä yhtään mitään. Jotain karmaisevaa vikaa täytyy ihmisessä olla!
Onko ongelma yksin kyseisen piru-paran? Omapahan on asiansa, jos ei sopeudu mihinkään joukkoon. Eläköön elämänsä yksin ja miten parhaaksi tahtoo. Kuukaudet kuluvat, vuodet kuluvat. Lumi tulee, lumi menee, aurinko paistaa, sataa... Joka päivä sama yksinäisyys. Helppo on tokaista yksinäiselle, kuule lähde harrastamaan, mene ja tee. Yksinäinen, tarpeeksi pettynyt ei enää jaksa. Yrittää... Liian monta takapakkia vie uskon ystävyyteen. Ihmiset ovat yhdessä vain hyötyäkseen toisistaan jotain.
Kun liikut ystäväporukkasi kanssa, miten olisi jos huomioisit sen mahdollisen lauman ulkopuolella olevan. Heittäisit muutaman ystävällisen sanan, vaikka mitä puuta heinää? Ei maksa sinulle kovin paljon? Mitä jos tänä jouluna lähettäisit sen joulukorttisi kummin kaiman serkulle Perä-Hikiälle. Yhden kortin saaja voisi ilostua enemmän, kuin ihminen jolla niitä on täysi tusina. Yksinäisen ihmisen pää sekoaa helposti. Silloin syntyy Jokelan koulu tragedian kaltaista jälkeä. Silloin yksinäisyys ei enää olekaan yhden ihmisen ongelma, vaan koko yhteisön. Onko kaikilla ihmisillä asiat niin hyvin, että on täysin mahdotonta pureutua toisen tuskaan. Luulisi juuri sellaisen ihmisen jaksavan, jolla itsellään on kaikki hyvin. Hukkuuko nyky-ihminen narsismiin? Sillä taakkahan yksinäisyys on. Taakka, joka ripustetaan selkään joka ainoa päivä. Yksinäistä piru-parkaa ei tarvitse ruveta säälimään. Muutama ylimääräinen sana voi vain joskus pelastaa jonkun päivän, ehkä kokonaisen elämän. Onko tässä elämässä mitään asiaa, joka menisi ylitse sen, että ollaan ihmisiä toisillemme? Paskapuhetta kaikki! Turhaa filosofiaa. Kaikki jatkuu niinkuin ennenkin... sataa, paistaa, pyryttää lunta..
Vastaukset 15
Vanhimmat
Oon hyvin läheltä seurannut erästä ihmistä, joka on helposti syrjään vetäytyvä ja kuitenkin aina auttamassa muita, kun tarvis on. Mutta oliko hänen ns. ystävistään apua silloin kun tällä ihmisellä yksinäisyys kalvoi miltei mieleen ja sieluun reiän? Ei, eipä tosiaankaan, kyllä siinä kohdin kun hyötyä ja apua ei ollut, sai toinen jäädä yksin pärjäämään, ilman että kukaan itseään ystäväksi kutsuva edes soitti hänelle!
Kuinka usein kuulin tämän ihmisen sanovan "tänäänkään ei kukaan soittanut".....
"Muutama ylimääräinen sana voi vain joskus pelastaa jonkun päivän, ehkä kokonaisen elämän."
Edellinen lause on niin totta kuin olla voi, ei tarvia maratonpuhelua tai pitkää juttutuokiota, riittää sana-katse-se että huomaa ihmisen....pieneltä tuntuvan eleen vaikutus voi olla tosi mahtava...
on ystäviä, saa kutsuja joka kissan kekkereihin.pum.!!!elämä sinkoaa raiteeltaan.mammona katoaa ei ole sen jälkeen kenenkään ystävä.todellinen ystävyys on kultaakin kalliimpaa.ei ystävän tarvitse ratkoa mun ongelmia,vaan kun hän kuuntelee ja istuu vieressäni ja tahdon itse tehdä samoin,silloin kun hän tarvitsee minua. sekään ei maksa mitään jos on kuuntelija niille ketkä kuuntelijaa tarvitsevat.hymyillään toisilemme .
sinä ystäövä on
'ota käsi, anna käsi. halaa. ole vain siinä silmät auki" lähelläni,. ilman sanomisia, sanoen, ilman mitään muuta turhaa, tuskaa tai tarvetta , siinä vain.
sinä
"vain
elävä ihminen #ystävällinen silmä"
Arvokasta asiaa,niinkuin sinulta aina.Kiitos.Minulla oli hyvä ystävätär,oikein semmoinen hengen-heimolainen.Hänkin omisti sen kuudennen aistin.Tutka pelasi.Mutta kolme vuotta sitten hän sairastui syöpään,joka levisi joka puolelle.Hän kuoli.Siitä asti olen ollut ilman sellaista tosi ystävää,joka kuuntelisi,puhuisi,vaikenisikin.Jakaisi salaisuudet,riitelisi.Ystävä on arvokas omistaa.Mutta niin se vaan on,että lainaa me ollaan,lainaa vain.Hetkisen käymässä,tulimme-lähtiäksemme.Olen iloinnut että romanipalstan puheenaiheet ovat kovasti parantuneet.Pahemmin en ole törmännyt asiattomuuksiin.Hyvää illan alkua sinulle,pieni kulkija.
siunausta ja kaikkea hyvää sulle .jumala on sun kanssani ,,,,,,elä ole hulissasi ,,muistan sua rukouksissa,,,,,,siunausta sulle paljon
Sitä osaa pelataan elämässä minkä on saanut suuremmassa jaossa. Minullekin on jätetty tuolainen "jämäelämä".
Oma yksinäisyyteni on alkanut hyvin kauan sitten. Ensimmäinen kosketus perheen ulkopuoliseen ihmiseen oli kun sellainen alkoi peittämään minua hiekalla. Se oli leimaus kyläni (ja eteenkin tieni) tenavalaumassa oltuani 3-4 vanha. Tämän jälkeen seuraavat tuttavuudet olivat päivähoidossa 4-6 vuotiaana... jep taaskin olin se jonka kädestä vietiin ehjät lelut ja tungettiin käpylehmiä tilalle. Olin liian hyvätahtoinen ja helppo kohde sillä uskoin vain parasta ja halusin olla osa porukasta.
Olin joskus yksinäinen ja kaipasin ihmistä lähelleni... vielä ala-asteellakin. Ala-asteella oli vain henkistä kiusaamista ja selän takana nauramista, mutta yläasteella tuli sitten yksinäisyyden tilalle erakoituminen väkivallan takia.
Silloin "kotitien lapsille" ei riittänyt enää vain solvaukset vaan nyrkein ja toisinaan puukoin kerrottiin minun olevan se ulkopuolinen, jonka on parempi viettää roskiksen takana piilossa välitunnit.
Silloin opin pelkäämään ihmistä ja nauttimaan yksinäisyydestä. Silloin myöskin menetin luottamukseni ihmiseen. Vaikka miten haluaisin uskoa parasta niin aina kun minua kohtaan esitetään hyväntahtoinen ele epäilen siinä olevan jotakin takana. Niin oli aina ennenkin.
Nykyisin internet onkin ainoa "yhteys" muihin ihmisiin niinä hetkinä kun kaipaan toista ihmistä lähelleni.
Pari yritystä ystävystyä on ollut, mutta suureen porukkaan en sopeudu ollenkaan vaan mielummin liukenen paikalta vähin äänin. Muut nuoret menevät ja elävät, itse istun kotona ja teen asioita mistä erakoitunut saa lohtua... kirjoittaminen, lukeminen, maalaaminen, pelaminen jne.
Yksinäisyys, erakoituminen ja kiusaaminen jättää aina jälkensä. Jokelan ampumavälikohtaus oli kamala ja sellaisesta on aina ikävä lukea, mutta se ei koskettanut sydäntäni siitäkään huolimatta. Se on jossakin vaiheessa elämää karaistunut liiaksi sellaiseen "hempeilyyn".
Kun oppii olevansa erilainen omituisine tapoineen ei ole mikään ihme, että "mökkihöperöityy" tai äärimmäisissä tapauksissa alkaa ampumaan kouluissa... Itse olen kehittänyt siitäkin huolimatta elämän, josta voin jopa toisinaan sanoa nauttivani. Siihen osaan on tyytyminen mikä on annettu minun tapauksessani.
Mutta moni ei ole erakkoluonne, jolle riittää vähäinen kontakti ihmisiin. Monelle se on pahinta mitä vaan voisi olla. Olla yksin ja tuntea ettei kukaan välitä. Ei olisi ketään jolle soittaa kun kaipaisi ystävää tai neuvoa.
Itse olen tuohon "kasvanut sisälle" ajan kuluessa enkä muunlaista elämää voisi kuvitella enää eläväni, mutta monelle asia on eri.
Mielestäni aihe, jonka otit esille ei ole typerä.. ehkäpä tuosta ongelmasta kärsii vain hyvin pieni porukka, mutta yleensä se pieni porukka on oppinut yksin ollessa näkemään elämän kauneudet ja kauheudet toisella tavalla kuin ihmiset, jotka ovat aina olleet menossa... Omat tuttavuuteni (netin välityksellä), jotka ovat joutuneet kärsimään yksinäisyydestä ovat usein hyvinkin kauniita ja ajattelevia personia, joista saisi mitä parhaimman ystävän mikäli joku heille alkaisi juttelemaan... mutta kukapa "outolinnulle" juttelisi?
mun seura kelpas lapsena naapurin tytölle ,aina silloin kun ei ollut muita.kun kuvioon tuli ruottin serkut olin ilmaa ja pilkan kohteena.no elämä ei ole hellin käsin mua muutenkaan kohdellut.katkera en ole.oppinut olen paljon elämän myötä.tämä sananlasku pitää muuten paikkansa.kellä onni on se onnen piilottakoon.
Kerrottakoot, että itselläni oli myöskin naapurin tyttö ystävänä pienenä. Tielle en uskaltanut mennä kiusaamisen pelossa, mutta naapuriin pääsin aidan yli. :)
Hänellä toki oli muitakin ystäviä ja minä kelpasin silloin kaveriksi kun muuta seuraa ei ollut. Sitä en silloin tajunnut että olin hätävaraystävä, joka on aina saatavilla jos meinaa yksin jäädä päiväksi. Hauskaa olikin niin pitkään kunnes hän meni ensimmäiselle luokalle ja minun seurani "pikkulapsena" ei kelvannut hänelle enää (meillä oli 1 vuosi ikäeroa).
Kaikki tuollainen opettaa ja antaa aihetta ajatella kun se tapahtuu omalle kohdalle. Jokainen tapahtuma ja muisto muovaa meitä kuitenkin ihmisenä. Toivotaan, että jokainen yksinäinen näkisi maailman sellaisena kuin se todellisuudessa on. Jokaisessa surullisessakin asiassa on jotakin kaunimpaa... ja jokaisesta asiasta voi oppia jotakin uutta.
erikoisesti yksinäisyyteen vetäytyjä on tuskainen, mutta olen ollut yksin ja tuntenut rikkautta elämässä ja elämän ja toivon kantamana olen sosiaalisena uskonut olevan i latautumisen tarpeeessa,. sitten luovuus vaatii myös omaa rauhaa, mutta nyt sitten olen huomannut että ei ujo eikä hiljaa oleva eikä aktiivi höpöttäjä tai muukaan adhd ole suotavaa, kärsitään hiljaa, ollaan sitten kuin "pellon viljaa,siellä kasvaa missä on muita"
...vanhana on viisaampi,. menettettyä elämää ei surrakaan !
taivaan isän suurta siunausta ,,,,,,,
Tai uusi mersu, niin pääset porukoihin porukkaan eikä tunnun yksinäiseltä porukassa vaan on osa porukkaa... eli typerä ja ajattematon ihminen.
Käytä omia aivoja vaan
kyllä se helpottaa, joskin rahasta sanassa sanottiin sattuvasti ettei se rikas saata nukkuakaan yötään rauhassa koska murehtoo huomisen päivänsä. inflaatiota.
JOSKUS TUNTUU ETTÄ UKKI YMMÄRSI KUN SANOI NÄLKÄISTÄ EI NUKUTA; NAUTTIKAA SYÖKÄÄ HALULLA JUO MITÄ MUUTA IHMISEN ELÄMÄ KAIPAA: siitä elää.
kultaseni. olen ehkä köyhä enkä ehjä uin kuitenkin syvissä vesissä vain tahdostani, entä sitten kun muiltakin menee kaikki,. minulla on vielä hymy-
ei ole turhaan touhuttu ,eikä väärästä hyvä mieli-
siinä se tuli" taas"
meinnasin mennä käymään tuolla tereveyskeskuksessa, kuka tätä järissään kestää?
kun niin teki mieli soittaa yhelle rakkaalle"ihmiselle" että
mieli on varmaan saanut sekaisin elämän, tai sitten on niin "että se telepatia toimii?
mutta kun ei #niin odotellaan ja jauhetaan sitten niitä menneitä"
EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ; SULLE MITÄ MINÄ LUULEN: AJATTELEN; TEEN; OLEN ; MITEN TUNNEN; HIMSKATTI SUA......................................mies....
*********************************************'***
....et sinä tule. ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
tulee joulu,menee vuosi, samaa rataa tuo kuu kulkee...........................................
Kaipaustani et tunne, ei ole tietoa miten vaivaa........................................... taas valitan v a i n tekee loputtoman kipeää . rakakudesta sairastuu ..................
kaipauksesta tulee hassuksi,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
sua vain ei kukaan hae, tulisit jaloillas ???? kun
elämässä on vielä toivoa, elämää , on vielä päiviä
*************************************************
riipii................................................yksin olemassa olo---------------------------nyt me lumisella säällä kastutaan sinä siellä minä täällä, miksi ei tuvan lämpimään edes pyritä
-------------------------------------------------
ITSEKYYS TEKEE IHMISESTÄ VAJAAN, tulee sellainen olo että mitä tässä menee väärin?----------------
.................................................
mistäs niitä tulemaan saa?
-------------------------------------------------
MÄKI MENI ,toinen tuli.
SAAVUN RISTEYKSEEN;TUONNEKO VAI TUONNE?
_________________________________________________
älä humalaan juo
älä yksinään syö
tule mun luo
tuota vain
vajaana
hain
ikävä tekee huurua ikkunaan
taitaa kevään tuulet tulla tupaan
ajatella aika vierii näinkiivaana
opin olemaan huolehtimatta turhaan
milli elämän arvoisesta vihjeestä.
tunteet, turhat toiveen
tupakkatauot.
käsissäni värien kirjavat kirjat,
maalipurkit- tyhjyyttään pois haluisina huokaillen.
sävelten-ässähihaiset tivoli miehet-
lapselliset toivelistat ja
tv n tylsät asiapuheet,
poliitisesti olen olemassa, olen mukava minä
ei suinkaan sinulle tullut turhaan tarvetta herättää, jestas,,: "hampurilaisenne olkaa hyvät"
EI TOSIAANKAAN OLE TYLSÄÄ; SIITÄ TÄÄ EI OO KII.
ELÄMÄN IHANUUS; ajopeli ratio, akka ja muut tekee kaikesta yhtäältään kokoajan tekemistä. mutta on mukava ku näkee tuolla muita ,autokaupoissa.
"EI OLE UNTA TÄÄ " tangot tahtia hakkaa oikeesti,
olin vain loppuun palanut , tanssini loppuun saakka tanssinut, aina vanhojen naisten tiellä
jos mull aäiti olisi ollut opettanut kauniita sanontoja, olisi äidin kädet- äitini sanomassa menepä puita nyt pilkkomaan, haihattelemasta .
naiset ne tietävät, me teemme kuten tahdomme.
syömään !