Hei,
Tulimme juuri lomalta Dunas Maspalomasta, pienen järkytyksen kera ! Nimittäin bungalovit eivät ihan vastaa neljän tähden luokitusta.
Uima-allas alueet olivat kyllä hienoja, mutta huonestot ovat melko lääviä. Ainakin kolmiot, näin yhden kaksion, joka oli hieman paremmassa kunnossa, kuin meidän kolmio, mutta finnmatkojen luokitus neljä tähteä on todella yliampuva.
Antaisin itse kaksi tähteä huoneistolle.
meillä oli esim. neljästä sängystä kolme rikkinäisiä, sohvan patja homeessa, radio puuttui, hiustenkuivaaja puuttui, vaatekaapit homeessa jne...
Kalusteet kuluneet, maali hilseili joka paikasta,
seinät rikkinäiset...
En suosittele jos olette aikeissa varata matkaa ko. paikkaan !
Onneksi ilmat suosivat, eikä tarvinnut majailla yhtään ylimääräistä huoneistoissa.
Tulimme juuri lomalta Dunas Maspalomasta, pienen järkytyksen kera ! Nimittäin bungalovit eivät ihan vastaa neljän tähden luokitusta.
Uima-allas alueet olivat kyllä hienoja, mutta huonestot ovat melko lääviä. Ainakin kolmiot, näin yhden kaksion, joka oli hieman paremmassa kunnossa, kuin meidän kolmio, mutta finnmatkojen luokitus neljä tähteä on todella yliampuva.
Antaisin itse kaksi tähteä huoneistolle.
meillä oli esim. neljästä sängystä kolme rikkinäisiä, sohvan patja homeessa, radio puuttui, hiustenkuivaaja puuttui, vaatekaapit homeessa jne...
Kalusteet kuluneet, maali hilseili joka paikasta,
seinät rikkinäiset...
En suosittele jos olette aikeissa varata matkaa ko. paikkaan !
Onneksi ilmat suosivat, eikä tarvinnut majailla yhtään ylimääräistä huoneistoissa.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Ei tuollaista pidä hyväksyä. Ihan esimerkkinä. Me varattiin majoitus toisen toimiston kautta naapurisaarelle kolmen tähden hotellista varmasti ensimmäisten varaajien joukossa, lähtö 2006 loppupuolella. Hotellin toisella puolella oli urheiluhalli, jonka äänet kantautuivat huoneisiin. Oltiin jo etukäteen saatu vihiä siitä, että joissain tapauksissa ko. toimiston matkalaisia sijoitetaan sille puolelle hotellia. Marssittiin heti ensimmäisenä aamuna toimiston tanttojen luokse viestinä se, että missään tapauksessa ei hyväksytä pallonpomputusta ja huutoa lomallamme.
Asia järjestyi hienosti ja saatiin lopulta suurempi kulmahuoneisto hotellivirkailijan neuvokkuuden ja ystävällisyyden ansiosta. Olimme todella tyytyväisiä.
En sano, että aina kannattaa valittaa, mutta jos varaat loman neljän tähden hotellista ja siellä on rikkinäisiä sänkyjä ja hometta, varusteita puuttuu jne. hei camoon. Jos et valittanut asiasta paikan päällä, se lienee nyt myöhäistä. Varmasti olisivat joutuneet tarjoamaan teille korvaavan majoituksen joko samasta hotellista tai toisaalta. Olittekohan liian kilttejä?
Hmm, aika uskomatonta tekstiä kun hotellihan on ollut aivan juuri remontissa... Kaikki muut Finnmatkojen hotellit missä olemme olleet, ovat yllättäneet positiivisesti..
no ei kyllä kuullosta kovin houkuttelevalta, itse olemme menossa ko. hotelliin huhtikuussa tosin kaksioon... ei auta kuin toivoa, että huoneistonne on ollut yksittäistapaus...
miten hotellin taso ja palvelu muutoin? Oliko allasalueella siistiä, saiko allasbaarista jotain purtavaa? testasitteko ravintoloita, mikä oli ruuantaso ja oliko kovin kallista?
toimiko bussikuljetus rannalle? Kiitos, jos viitsit vastailla!
varmaan parempi kun joku muukin vastaa ettei sulla mene fiilikset. Mulle jäi hotellista ja erityisesti palvelusta tosi hyvä maku. Ehkä niissä huoneissa sitten on eroja, mutta itse olimme kovin tyytyväisiä. Erityisesti siisteyteen. siivoja kävi päivittäin vaihtamassa pyyhkeet ja pari kertaa lakanat ja siivosi erittäin hyvin. Katsoin pojan päiväunien aikana terassilla kun naapurimökistä vaihtuivat asukkaat kuinka siivooja putkasi asuntoa yli tunnin. Ei voinut kyllä moittia. Allasbaareista sai pieniä snacks annoksia hampurilaisaterioita yms. Buffetravintolan anti ja ruoka olivat aivan loistavia. Lounaat vitosen tienoilla ja illallinen 7-8 euron tasoa. Viinipullo 12. Rantabussilla emme kulkeneet kävellen meni vartti.
Kiitos tästä mielipiteestä ja onhan tuossa onneksi muillakin ollut ihan positiivinen kokemus hotellista... olisin vielä kysynyt, että oliko teillä pojalla vauvasänky vai lisävuode? meille tulee molemmat ja lähinnä kiinnostaa mistä tuo lisäpeti tehdään (sohvasta?) ja onko millainen eli pysyykö neljävuotias pedissä (meillä ei olla hirvittävästi unissa liikkuvaa sorttia:))
..peruttiin varaus Dunas Maspalomakseen! Ei helkkari mä olisin varmana itkenyt viikon ko. paikassa.
Varasin ensin matkat Dunakseen ( ja ne oli viimeiset Oulusta ) ja sitten mies kysyi olenko ollenkaan katsonut kuvia ko. bungaloweista. Kaksi ** olisi hänen mielestä niille huoneille riittänyt eikä myöskään ilmastointia. Mikä on aika outoa 4 tähden paikalle. Ne keltaiset puukalusteet...siis ei ne ole 4 tähden arvoisia.
Olin itse katsonut webistä ilmeisesti sviittejä ja ne oli OK. Mutta Finnmatkojen kuvat huoneista oli aika karseita ja sviitit oli meille aivan liian kalliita.
Lopulta vaihdettiin Taurito Princessiin all inclusive. Se on keskellä ei mitään mutta vuokrataan sitten auto lekotellaan altaalla.
Toivotaan, että kaikki huoneistot ei ole Dunaksessa hirveitä vaan tämä oli nyt teillä järkyttynyt yksittäis tapaus. Otan osaa ja kiitos kertomuksestasi.
Emme olleet kovinkaan kilttejä hotellissa,
kävimme valittamassa puutteellisista asioista respassa, oppaalle sekä kanarialla olevaan palvelunumeroon.
Osa puutteista / vioista korjattiin, osaa ei.
Emme saaneet vaihdettua enää parempaan huoneistoon, koska joku perhe oli sen jo ehtinyt tehdä, jäljellä oli vain näitä mörskiä.
Remontista ei ollut tietoakaan näissä huoneistoissa jotka olivat varattu suomalaisille.
Yritimme jopa maksaa lisää, mutta paremmat huoneistot eivät olleet varattuja suomalaisille !
Mitä tulee muutoin alueeseen se oli siisti ja istutukset olivat nättejä. Purtavaa sai allasbaareista, aamupala oli ok. Muita aterioita emme siellä sitten syöneetkään.
Bussi kuljetus toimi rannalle kolmesti päivässä,
klo 10, 11 ja 12 olivat lähdöt ja paluut olivat muistaakseni 14.15, 15 ja 16.15.
Ollaan lähdössä kyseiseen hotelliin kolmen viikon päästä ja kuulosti kyllä aika kauhealta. Missään nimessä en aio hyväksyä homeisia patjoja! Ollaan varattu kyseinen hotelli ja All Inclusive suurin odotuksin. Laitan vaikka viestiä palattuamme millaisen viikko meillä oli.
Laittakaa ihmeessä muutkin mielipiteitänne...meillä lähtö maaliskuussa!!!!
Olen menossa talvella tähän hotelliin ja olisi kiva kuulla, mitä kaikkea all include sisältää ja onko hintansa arvoinen. Kerrotko kokemuksesi AI:sta "odotukset korkealla", sitten kun olet kotiutunut reissusta.
Olimme vuosi sitten helmi-maaliskuussa ja menemme uudelleen maaliskuussa. Aluksi "mökkimme" (kaksio) tuntui olevan liian laidalla aluetta, mutta paikka olikin rauhallinen, juuri mainio lasten kanssa. Muutenkin huoneisto hyvä, meillä kaikki varustus kunnossa ja toimivat moitteetta.(Ystäviemmekin rikkoontunut hella tultiin korjaamaan n. vartissa.)Menoyönä meidät kaikki kyseiseen paikkaan majoittuneet saatettiin ovillemme ja silloin pimeässä kovin sokkeloiselta tuntuvalla alueella henkilökunta auttoi laukkujen kanssa, joiden kuljettamiseen oli varattuna "kärryjä". Paikka oli helppo ja siisti lasten kanssa lomailla ja palvelu hyvää. Dyynit ja meren ranta sopivan kävelymatkan päässä lapsillekkin. Ehkä jotain suomen kielistä "opastusta" olisi kaivannut, mutta suosittelen!
Lähdemme huomenna kyseiseen hotlaan ja toivottavasti kokemukset eivät tule olemaan yhtä hirveitä. Odotukset kun ovat ennakkotietojen perusteella korkealla...
Yritän muistaa kirjoitella kommentteja kun palaamme ensiviikolla.
siihen, että ette saa huoneistojanne ennen klo 14.00 sillä siivoukset ovat käynnissä siihen asti.
Riippuen tietenkin teidän lentoajoista, mutta itse jouduimme odottamaan huoneiden luovutusta meille pitkän aikaa.
Meidän huoneiston numero oli 4411 joten tiedoksi vaan, että älkää hyväksykö ainakaan sitä läävää, pyytäkää suoraan toinen huoneisto. Sillä joku saattaa pyytää myös vaihtoa ja sitten ei teille enää vaihtoehtoja.
itse olemme tehneet reklamaation huoneistostamme ja lisäksi otin kuvia varmuuden vuoksi epäkohdista.
Mitenkäs oli sen huoneiston löytämmisen laita ?
Joku jossain kirjoitti että oli hankala löytää
lukaalia vai luukkua (?) alueelta.
Antavat kartan respasta, jonka perusteella sinun tulee löytää se luukku. Matkaa n. puoli kilometriä.
Hola! laitoitko merkille kolmioissa missä huoneistossa oli aurinkoterassi koko päivän? Olisi mukava tietää etukäteen jotta voisin soittaa ja pyytää kyseistä huoneistoa....on nimittäin sairas mukana ja pitää olla aurinko terassi koko päivän jos ei pystytä kovin muualla liikkumaan!Kiitos vastauksestasi jo etukäteen. Oliko respassa suomalaisia?
meidän huoneisto oli 4411 siihen paistoi aamusta aina iltapäivään, MUTTA sitä huoneistoa siis en suosittele kenellekään ! Joka toiseen paistoi aurinko, eli meidän naapurille taas ei paistanut.
Nyt kyse oli siis kolmioista. Niiden terasseille paistoi paremmin, kuin kaksioiden koska ne oli rakennettu eri tavalla. Kaksiot ovat aina neljän huoneiston rykelmissä, kun taas kolmiot ovat vierekkäin. Ja kyllä kolmioiden nurmikko alueelle aina paistoi, kaikille terasseille tosin ei.
Suomalaisten bungalowit ovat aivan toisella puolella kuin mitä respa on, joten varautukaa raijaamaan laukkuja pitkän matkaa, useita satoja metrejä.
Aluksi paikka saattaa vaikuttaa sokkeloiselta.
Teidän täytyy esittää toive jo suomesta, koska huoneethan ovat jo jaettu etukäteen.
Pyydä vaikka matkatoimiston lähettämään sinulle valmiiksi kartta alueesta niin pystyt ehdottamaan heille haluamaasi asuntoa.
Respassa ei suomalaisia ollut, ainakaan meidän lomaviikolla.
Mitähän siitäkin tulisi kun kaikki lähtisivät karttoja pyytämään ja varailemaan haluamiaan huoneistoja. Ei millään mikään matkatoimisto/hotelli voi kaikkien halujen mukaan toimia, yleinen kaaos olisi lopputulos. Ymmärrän tietenkin jos on esim liikuntarajoitteisuus minkä perusteella halutaan jokin tietty huoneisto ja siitä tietenkin on hyvä ilmoittaa etukäteen matkatoimistoon mutta tarvittavat muutokset varmasti kyllä järjestyvät paikankin päällä vaikka kuin olisi etukäteen jaettu huoneet. Tuskin laittavat yläkertaan hissittömään paikkaa pyörätuolilla...
Nythän olikin kyse saaraasta henkilöstä, joten varmasti he saisivat erityiskohtelu. En tarkoittanut, että viestini olisi koskenut muita henkilöitä.
Sitä paitsi älä viitsi kommentoida, koska et selvästikään ole käynyt koko paikassa!
enkö viestissäsi juuri sanonut, että mikäli on liikuntarajoitteinen niin varmasti asia hoidetaan oli sitten etukäteen ilmoittanut minkä huoneiston haluaa vai ei. Tätäkin palstaa lukee varmasti moni joka innostui "hyvästä vinkistä" niin että ovat jo sankoin joukoin soitelleet Finnmatkoille ja yrittäneet valita itselleen sitä parasta mahdollista huoneistoa auringon ja päivänpaisteen puolelta. En todellakaan ole käynyt kyseisessä paikassa mutta pian lähdössä ja siksi keskusteluja seuraan
Ei nyt sentään finnmatkoille soiteta tiettyä huoneistoa haluttaessa- kyllä sitä kuule saara rukka soitetaan suoraan hotellin respaan ....
Meillä oli toissaviikolla Aurinkoinen terassi ja huoneessa ei ollut muutakaan moitittavaa, paitsi että mikroa ei vielä ehditty toimittaa. Huonekalut eivät kyllä ole uusia, mutta eipä se meidän lomaa häirinnyt. Numero oli 4518, aurinkoiset terassit ovat myös 4516, 4520, 4522 ja 4524. tosin sieltä on matkaa respaan ja ravintoloihin. suomea siellä ei puhuttu englantia kyllä. lähempänä ravintoloita ovat alle 1000 numerot. ja 5000 alkuset huoneistot.
Hola! Muakin kiinnostaa nuo aurinkoterassit...onko luettelemasi huoneistot kolmioita? Alle 1000 ja alle 5000 numeroilla- mitkä mahtoivat olla aurinkokolmioita? Huono jalkaisetkin pääsisivät helposti syömään:)
meillä ja naapurustossa oli kaksioita. muiden alueiden huoneistoista en muista miten aurinko paistoi, aika hyvin sinne keskimäärin aurinko sattui.
Ottakaa huomioon, että tuolla hotellialueella on kolme eri hotellia (Dunas Maspalomas, Dunas Esplendido, Dunas Suites & Villas Resort). Lähempänä respaa olevissa hotelleissa on esim. sviittejä.
Että ei kannata mennä toivomaan sellaista huonetta, josta ei ole maksanut.
Ai vain, olet ihan oikeassa, että aluella on "kolme hotellia", mutta finnmatkojen esitteessä/netissä mainitaan juuri Dunas Maspalomas ****tähden hotelliksi.
Palasimme juuri viikon lomalta Maspalomas Dunas-hotellista. Normimatkailijana ei todellakaan ole valittamista hotellista, henkilökunnasta tai siisteydestä. Hotellialue(johon kuuluu myös esim sviittihotellit ja bungalow-alueet huoneistojen lisäksi), vastaanotto ym tilat olivat siistit, huoneemme myös moitteeton. Edes yhtään etelästä tuttua "pikkueläintä" ei näkynyt.
Kissoja toki alueella oli, kuinka niitä voitaisiin välttää, mutta eipä sitten ollut jyrsijöitä ja sisiloískoja ovella vaanimassa.
Normaaliin tapaan pyyhkeet vaihdetaan, jos ne on jätetty selvästi vaihdettaviksi. Ei niitä naulakoista oteta muuallakaan.Siivous täysin riittävä.
Hotellialue oli iso, paikallistakaa huoneenne sijainti ja tarvittaessa pyytäkää avainkortti myös toisen puolen porttiin.(ovat saattaneet avata myös toisen puolen vastaanoton jo)
Huoneistojen välillä on kivikäytävät, roskakuskit ja siivoojat työtä tehdessään kuljettavat vaunuja, josta luonnollisesti tulee meteliä varhaiseenkiin aikaan. Korvatulpat tulevat tässäkin asiassa apuun.
Uima-altaat eivät olleet lämmitettyjä, lämpiminä päivinä kyllä pystyi uimaan, lapset illemmallakin. Hotellin ruokatarjontaan olimme hieman pettyneitä (huom! makuasioita), söimme aamiaisen vain kerran ja teimme sen jälkeen mielellämme itse. Samoin allasravintolan "buffet" jäi kertakokeilun asteelle. Muita aterioita emme sitten kokeilleet.
Paljon näytti kuitenkin ihmisiä syövän esim iltaisin Buffetissa, joten varmasti ihan ok.
(Inglesin rannalla ravintolakeskittymä Anexo II, erilaisia ravintoloita, kannattaa käydä, samoin Melonerasin puolella erilaisia kivoja paikkoja, jälkimmäiset todellakin kävelymatkan päässä).
Hotellin ilmoitettiin näet olevan kävelymatkan päässä "kaikesta" mikä piti kyllä paikkansa. Kuka sitten haluaa kävellä lomallaan kuinka paljon, on makuasia, taksit ottivat 4 hlöä ja olivat edullisia.
Lapset otettiin joka paikassa huomioon.
Finnmatkoilla oli Bamse ja Superkids- kerhot hotellissa, hauskaa näytti olevan.
Muutenkin Finnmatkat hoiti tehtävänsä kuten pitikin (meillä maksuton, tilattava guideonline).
Vesipuisto Aqualand oli kiva, vesi kylmää uimiseen, talviaikana aina, mäissä pärjäsi oikein
hyvin. Oli aika väljää, ruokatarjonta oli tyypillistä ranskalais-pizza-hammparitarjontaa,(miksi melkein joka paikassa on aina samaa mättöä???-onko meissä kuluttajissa vikaa, kun emme vaadi muuta?) meillä ainakin omat eväät mukana eikä kukaan tullut huomauttamaan. Sisäänpääsy oli kyllä kallis (22-28e/hlö), mutta riemun arvoinen.
Lomapaikkana erittäin rauhallinen, rakenteilla oleva kohde ja alue.
Hyvää lomaa teille kaikille!
oliko kuinka alkeellinen? Mitä siellä tarkalleen oli ja mitä kannattaa ottaa kotoa mukaan? Entäs oliko torakoita teidän huoneistossa? Meillä lähtö 13.12. tähän hotelliin...
Keittiö varustus suht ok, oli kaksi sähkölevyä (meillä tosin toinen ei toiminut), muutama kattila, jääkaappi jossa pakastinlokero, mikro, kahvinkeitin ja leivänpaahdin. Keittiön kaapistot olivat vanhat ja kuluneet, mutta astiat melko uusia.
Läheisestä supermarketista (joka on hotellin alueella) saa ostettua esim. tiskiaineen, harjat, shamppoot, saippuat, kertakäyttöastioita, eli mitään sellaista ei kannata roudata kotoa. Kauppa on auki muistaakseni 8-20, eivätkä muistaakseni pitäneet kiinni siestan aikaan. Ainakaan meidän huoneistossa ei ollut mitään pesuaineita hotellin puolesta.
Torakoita näkyi uima-allasalueella muutama ja muutaman tapasin ystäväperheemme kaksiossa. Mitään suurempaa vaellusta ei ollut. Meidän ulko-ovi oli hieman "vino", rakoa parikin senttiä alakulmasta, joten yöksi tilkitsin raon aina pyyhkeellä, ettei torakat tulisi sisälle. Samoin laitoin viemärin tulpat kiinni ja jätin valot yöksi vessaan. Enemmän itseäni otti päähän muurahaiset joita sitten vilisi enemmänkin. Esim vaatekaapit olivat täynnä pieniä keltaisia muurahaisiskekoja, joten vaatteet pidin muovipusseissa, joita olin tuonut kotoa.
Toivottavasti ilmat suosivat, että pääsette nauttimaan uima-allasalueista, jotka ovat kyllä tähtensä ansainneet. Erityisesti kaksi isointa uima-allasaluetta ovat parhaimmat. Siellä on lämmitetyt altaat, "suomalaisten" allas-alueilla ei lämmitystä ollut ainakaan vielä viime viikolla, vaikka niin annettiin esitteessä ymmärtää.
Nyt, kun tiedätte ettei asunnot sisältä ole ehkä neljän tähden tasoa ja olette jo osanneet varautua siihen "henkisesti", ei pettymys ole niin kova ja lomanne varmasti onnistuu hyvin.
Hei, nostan sulle vilpittömästi hattua siitä, että pettymyksistä huolimatta jaksat olla noin rakentava ja asiallinen. Jokainen odottaa lomaltaan saavansa sen, mistä on maksanut, mikä on tietysti täysin oikeutettua. Mutta vain todella fiksu ihminen jaksaa suhtautua ongelmiin kuten sinä. Ei onnistuisi edes minulta. Kiitos, tässä on käyttäytymiskoodien esimerkkiä monelle kirjoittajalle.
Paljon mailmaa kiertäneenä voin kyllä sanoa että ne valittavat jotka eivät saa vaadittua hotellilta esim. kunnon patjaa, ehjää kattilaa, kunnon toimivia levyjä, kiinni menevää ovea, ehjää lamppua jne...
Moni ei uskalla avata suutaan ja sitten tullaan kotiin pettyneinä! Jos olet hotellin asiakkaana mene suoraan respaan ja älä poistu ennen kuin lupaavat laittaa asiat kuntoon!! Ja sano vielä kuuluvasti HETI niin kyllä alkaa tapahtua ...jos ei puoleen tuntiin kuulu mitään mene uudestaan respaan ja toista sanottavasi...jankuta niin kauan että asia on hoidettu!!!Hotellithan ovat kovassa käytössä ja kaikki on kuluvaa materiaalia...ei ne tiedä respassa että juuri sun levysi ei pelaa!!!SIITÄ PITÄÄ SANOA!!!!
Tervehdys kaikille,
Tulimme lomalta kyseisestä hotellista ja laitan tähän pari juttua. Alueen respa (Dunas Maspalomas) on nyt syksyllä suljettu ja palvelut on Dunas Suite Maspalomasin kautta. Finnmatkojen bungalow-alue sijaitsee perällä ja pisimpään nurkkaan on n.500m. Itse aluetta pääsee tutkailemaan satelliittikuvan kautta. Alue löytyy kun lähtee seuraamaan kanavan vartta hiekkadyynin vasenta reunaa ylöspäin. Se on siinä kahta ylösalaista J:tä muistuttavan hotellin alapuolella. Golfkenttä jää samalle kohtaa kanavan oikealle puolelle. Itse alue on ihan viihtyisä, allasalueet hyvät, samoin palvelurakennus. Huoneistot ei niin hyvät kuin odotimme, mutta menihän tuo viikko näinkin. Tuossa karttan osoite.
http://www.playademaspalomas.com/en/entorno_mapa.php
Kumma kyllä, mutta Finnmatkoille ei ole tullut kuin yksi valitus kyseisestä hotellista.
Hotellin kunto on tarkistettu paikanpäällä.
No meiltä lähtee valitus kyllä Finnmatkoille ja annoimme kyllä kovaa palautetta hotelliinkin! Samoja asioita allekirjoitan kun järkyttynyt meillä oli kyllä sviiti! Mutta kaukana sviitin tasosta!
1. odotettiin huonetta 2 tuntia joka oli väärällainen eli ei uima-allas näkymää sitten taas tunti ja huone oli sitten oikeanlainen mutta lasten vuoteet puuttuivat!
2 saimme viimeisen vuoteen 9 aikaa illalla ja oli kyseessä 1.5 vuotiaan matkasänky.
3 tilasimme mikron huoneeseen joka saatiin itsekannettuna 24 tunnin päästä!!
4. Torakoita ja muita ötököita oli jopa aamiassalissa lapsemme tuolin selkänojalla vilisti torakka kovaa vauhtia!
5. Siivous huonoa ja lakanoita ei meillä vaihdettu kertaakaan viikon aikana. Pyyhkeet kyllä vaihdettiin jos oli muistettu heittää kylpyammeeseen!
6. Henkilökunta töykeää
7. suihkukaappi haiska
8. telkkari toimi huonosti
9. siivooja oli jättänyt kerran ikkunan auki
10. Ensimmäisenä yönä tuli toinen puukattu huoneeseen sisään, onneksi oli suomalainen!
11. KISSOJA ja ei lähtenyt kunnolla edes häädettäessä pois!
Siinä listaa kerrakseen ja kyseessä oli 4 tähden sviiti! Olisin ymmärtänyt monta seikkaa jos olisin tilannut 2 tähden huoneiston!
Ja huom valitimme ja pyysimme lasten sänkyjä enemmän kun 5 kertaa! Onneksi engalanninkielemme on hyvää!
Tuskin finnmatka kertoo valittajien määrästä!
Eikö Fnmatkojen opas tai muu henkilökunta paikanpäällä reagoinut mitenkään asiaan? En ole ikinä nähnyt torakoita yms ruokasalissa, miten henkilökunta niihin suhtautui? Oliko ruoka edes hyvää? Meillä varattuna All Inclusive kyseiseen hotelliin. Onko tietoa oliko vain esim osassa huoneistoja ongelmia?
Ai..opas joku superihminen ja hoitaa pois torakat.Antakaa nauraa....kannattaa vuokrata maja ivalosta- niin ei ole torakaita!!!
Voisiko joku päivittää uusimmat tiedot ko. kohteesta? Kai ne rempat on jo edenneet suomalaistenkin asumuksiin?
olisikohan kenelläkään tosiaan päivitettyä tietoa kyseisestä hotellista.... Ollaan menossa perheen kanssa helmikuussa ja kaikki ennakkotieto otetaan vastaan. Myös positiivinen tieto :)
Kenelläkään lisäinfoa Dunas Maspalomasista? Arvotaan Koalan ja Dunasin välillä, matkaa ei ole vielä varattu..
Tässä havaintojani 5.1.-12.1.2008:
plussaa:
-ystävällinen henkilökunta
-siisti alue
-saimme nopeasti huoneen
-iso ja toimiva tallelokero omassa huoneistossa
miinusta:
-kulunut ja nuhjuinen huoneisto:
hometta kylppärin ikkunan karmissa
ruostunut kylpyamme
hämähäkkejä ja torakoita jonkin verran
kovat sängyt, joiden jalat pettää justiinsa
keittiön kaappirivi rojahtaa pian alas
viemärinhajua
seinät likaiset ja täynnä kolhuja
yölamput roikkui pelkkien johtojen varassa
hella ei toiminut (korjattiin pyynnöstä)
likaiset verhot
siivoja jätti ikkunan auki ollessamme poissa
lämminvesivaraaja alimitoitettu neljälle hengelle
ikkunoiden ja karmien välissä isot raot
pimeän oloinen luukku (varmasti kesällä hyväkin)
Hotellialue hieno, oma huoneisto pieni pettymys mutta matka kokonaisuutena onnistunut.