niin minulla uusioperhe eli 15 vuotias adhd diagnoosin omaava murkkuikäinen poika ja 14 vuotias tyttö, sitten uusio isä jolla tytär myös murkku ikäinen (asuu äitinsä kanssa), minun ja hänen tyttöjen koulumenestys on ok, oikeastaan tosi hyvä ja muutenkin käyttäytyvät ihan ok, ei ole mitään sen erikoisempaa, mutta ylivilkas poikani, uusio isän mielestä ei osaa mitään ja on ihan häiriintynyt, no minun mielestäni ikäisekseen ja ylivilkkaaksi on ihan ok, koulun käynti ei ole milloinkaan ollut hirmu hyvää, mutta on kuitenkin mennyt luokalta toiselle ja käyttäytymiseen on saanut puuttua paljonkin ollut jos kuinka monta palaveria ja niin, on ollut aika rankkaa, kun lapsen oma isää ei juurikaan kiinnosta, mutta en ole siis nykyiseltäkään juuri tukea asioihin saanut, mutta niin poikani on sitten ollut mielestäni hänen onnekseen töissä siis sellaissessa apuhommissa jossa tehdään maatalon töitä jo kahtena kesänä ja myös satunnaisesti viikonloppuisin ja pärjää noissa hommissa. Kotona kaikista asioista saa sanoa esim. jälkien siivoominen moneenkin kertaan ja kyllä hän tekee, hän sanoo aikas kovasti minulle vastaan, mutta kuitenkin tottelee, periaatteellinen vastarinta.
Mutta minusta on alkanut tuntuu että mä en enää viitsi kuunnella ainaista lapseni haukkumista, ei siis yhtään ymmärrystä vaikka tietää että hän on ylivilkas. Hän ei kuitenkaan pojalle suoraan valita ja sano vaan minulle, olisin kyllä jo lähtenyt jos niin olisi. Onko kellään kokemusta tällaisesta?
Mutta minusta on alkanut tuntuu että mä en enää viitsi kuunnella ainaista lapseni haukkumista, ei siis yhtään ymmärrystä vaikka tietää että hän on ylivilkas. Hän ei kuitenkaan pojalle suoraan valita ja sano vaan minulle, olisin kyllä jo lähtenyt jos niin olisi. Onko kellään kokemusta tällaisesta?
Vastaukset 13
Vanhimmat
En minäkään miehesi tilalla kestäisi, on aika pala jo sinänsä huonosti käyttäytyvä poika joka ei ole edes oma. Eli häneen ei ole samanlaista kiintymyssuhdetta kuin omaan lapseen.
Elämänne on toistaiseksi päivästä toiseen samanlaista väkisinvääntöä. Sinä kestät sen, kun lapsi on sinun, mutta 24/7 sellaista elämää ulkopuoliselle. En kadehdi miestä, varmaankin liukenisin kuvioista tuota pikaa.
tosi törkeesti..ei taida olla sulla kokemusta vast.tilanteesta!ois ehkä ollu parempi et oisit pitänyt mölyt mahassa!
itse elän uusioperhees ja minulla 6v. adhd poika edel.liitossa ja mieheni rakastaa häntä kuin omaansa,kestää hänen vaikeat pulmansa jne,hänellä on 2 lasta edel.liitosta jotka asuvat myös meidän luona ja poikia hekin eli vilinää on meijän perheessä.
Minusta uusioperheessä jokainen lapsi on samanarvoinen oli se sit oma tai kumppanin mut silti,otettava huomioon lapset sellasena kuin he ovat ja ymmärtää,eihän se sen lapsen vika ole tai ylinpään kenenkää!!
Vieraaseen lapseen on hitaampi tutustua ja jos on jollain lailla "vaativa lapsi" vaatii kypsää luonnetta ko. aikuiselta. Kaikista ei siihen ole.
Voisitko puhua miehesi kanssa ja pyytää tätä suhtautumaan poikaan neutraalimmin? Sanoa että haukkuessaan tätä sinulle, loukkaa sinua, poika on sinun lapsesi (Osaako kuvitella osanne toisin päin, sinä haukkuisit hänen tyttöänsä hänelle?) ja sinunhan pitäisi olla miehellesi rakas?
Jos ei ole mitään positiivista sanottavaa, pitäkööt mölyt mahassaan. Älä odota mieheltäsi liikaa panostusta poikaasi, hän ei ole siihen nyt valmis ja odotuksesi/ vaatimuksesi saattaa tuntua miehestäsi "ikeeltä" jota vastaan hän kapinoi. Anna miehesi "rentoutua" suhteessaan poikaan. Heidän suhteensa muotoutuu ja syvenee ajan kanssa, ei pakottamalla.
Voi olla että miehestäsi ei ole teidän perheenne toiseksi aikuiseksi. "Vaikea" vanhempi lapsi on vieraalle ihmiselle kovempi kynnys, varsinkin jos oma lapsi on vaivaton.
Kyllä nyt on puntarissa teidän parisuhde, minkä painoarvon tässä yhtälössä sille annatte...
Olisiko paha asia jos menisitte parineuvontaan? Tai sinä yksin juttelemaan jonnekin? Saisit työkaluja selvitä sekä poikasi että miehesi asenteen kanssa?
Niin no me ollaan asuttu noin 5 vuotta jo yhdessä, ja hän kyllä tiesi mihin ryhtyy ja tiesi myös sen että koko paketti tulee mukaan, niin ehkä ei olisi pitänyt vaan uskoo, mutta kun mies on jo 40 ja risat, niin ei ihan äkkiä voisi ajatella että puhuu mitä sattuu, ja tiedän että on myös olemassa vaikeempiakin murkku ikäsiä ilman adhd.... no mutta tuhannet kiitokset kannanotoista ja toivottavasti saan lisää, täytyy harkita tota pariterapiaa...
itse olen kokenut aikamoiset "tsempalot" näitten asioiden kanssa. omatlapseniovat nyt aikuisia ja pärjäävät erittäin hyvin, mutta aikoinaan...-97 kun tapasin tulevan mieheni, hänen ex oli aivan kauhea!!!lapseni ovat taiteellisia niin käsin kuin ihmis-suhteissakin! mieheni mollasi poikani "mokia"aina kun siihen olijokin pienikin syy!hänen omat lapset eivät tervehtineet minua viikonloppuisin meille tullessa, olin kuin ilmaa!!!lasten äitilähetti viestin, että he vihaavat minua!yritin olla hyvä, aikani!!!kaikki kesälomat, viikonloput ym. meni mieheni lasten kanssa, heidän äidin piti "pitää hermolomaa"!omat lapseni olivat mukana, isällään tai vanhempieni luona, mutta nämä kaksi aina mukana!kyllä hammasta purtiin ja räjähdinkin!!!sanoisin, että lasten äidin käyttäytyminen ratkaisee hyvin paljon!isänpäivää vietettiin ja kaikki neljä olivat syömässä ja kakkukahvilla, kivaa oli!!!
tilanteessa (nainen siis). aliksi minunkin oli aika vaikea suhtautua adhd lapseen ja totta saahan adhd lapselle sanoa joo monta kertaa ja olen sanottu ja puolison kanssa ollaan sanottu ;D (puolison lapsi):)
jos miehesi ei kunnolla tunne poikaasi voi olla vaikea suhtautua niihin hyviin puoliin.. sanotaan näin että minunkin oli aluksi vaikea nähdä mieheni lapsen hyviä puolia ja motkotinkin monesti..
MUTTA nykyään meillä menee ihan hyvin ja kivasti kun olemme tutustuneet PUOLIN JA TOISIN:) ja ihan mukavaa on vaikka vielläkin saa sanoa/siivota jälkiä mutta ei enään niin paljon:D kun jaksaa vaan sanoa ja toisinaan taipua siivomaan sotkuja xD
SANO miehellesi että on niitä pahempiakin tapauksia kun poikasi MUTTA! muista tosiaankin että sitä katsoo oman lapsen tekosia enemmän sormien välistä kun joku sivullinen MUTTA eiköhän se tasapaino löydy:D
Kiitos viestistäsi!
Tuo oli kannustava, täytyy vaan yrittää kertoa enemmän uusiolle. Minulla itsellä kun vaan on jotenkin se että lapset on lapsia ja heitä on vaan jaksettava ja yritettävä positiivisesti, olipa ne omia tai toisen, no ehkä tuo asenne tulee minulle jo työnikin puolesta kun olen paljon lasten ja nuorten kanssa tekemisessä.
Totta, työsi voi vaikuttaa ja se, että adhd-lapsi on OMA lapsesi. Omansa "toilauksia" katselee ja sietää vähän eri mittakaavalla. Se on hyvä muistaa ja yrittää ymmärtää sitä toista aikuistakin.
painotan tuota tutustumista:) ja rennompaa asennetta mieheltäsi koska tottahan se on että adhd lapselle pitää ja saakin sanoa mutta meillä toimii positiivinen sanonta:D
eli ystävällinen sävy. ja TOTTA! lapsi kun lapsi ilman mitään keskittymishäiriötäkään kyllä kokeilee rajojaan ja sekin on totta että lapset on lapsia:)
myöskin siskollani on adhd lapsi mukava hänkin vaikka hiukan hekkura xD että kyllä aikuisen itsekkin on osattava suhtautua "aikuisena":)
ja uudella miehelläni ei lasta lainkaan. Sama tilanne oli meillä, mutta sitten minulla paloi päreet. En hyväksy lapsen jatkuvaa moittimista tai panettelua. Lapsi ei sillä saa kuin huonon itsetunnon. Niinpä laiton miehen järjestykseen ja nyt huolehtii lapsesta ja ottaa huomioon, neuvoo ja ohjaa. Tosin jouduin miehen ottamaan lujille, kunnes alkoi aikuisen käytös.
Eiköhän miehesi kiukutellut lapsellesi sen takia,ettei vaan kestänyt sitä silmissään.Toisen lasta.Ilmeisesti kuitenkin rakastaa sua niin paljon,että on valmis hyväksymään lapsesi vaikka pitkin hampain ja jonakin päivänä muuttaahan se lapsi omilleen..
On ihan eri asia tavata toisen lasta silloin tällöin kuin asua saman katon alla, etenkin jos lapsi on vielä kaikenlisäksi haastava.
Itse valitettavasti yliarvioin omat kykyni ja voimavarani ja lopputuloksena olen alkanut vihata lasta, syyttä. Hän on viaton omiin arviointivirheisiini.
Meistä kaikista ei ole tähän osaan, vaikka olisimme miten aikuisia ja fiksuja ja menestyviä työalämässä. Itselläni on vaativa työ ja kun kotonakaan ei ole koskaan hetken rauhaa ja rentoa, on tämä liian haastava kuvio. Elämästä puuttuu lataus- ja lepopaikka.
Siksi, vaikka rakkautta puolisoa kohtaan olisikin, on pakko ottaa etäisyyttä tähän perheeseen, meidän jokaisen mielenterveyden vuoksi. Anteeksi, olen erehtynyt ja luullut itsestäni liikoja.
erittäin törkeitä,heti kun lapsi ei ole oma niin liekit leiskuu ympärillä ja näätte vain oman napanne ja omat lapsenne jos sellasia teillä on.
mitä helvettiä olette alkaneet seurustella jos kumppanin lapsella erityistarpeita ja ette kestä niitä.