Meillä on 17.12 4-vuotta täyttävä seropi narttu, (saksanpaimenkoiraa/lapukkaa/dalmatialaista) ja hän tuli meille tämän vuoden maaliskuussa. Entisellä omistajallaan ollut vallan pihassa narussa, ja pitkiäkin aikoja yksin. Meille tullessaa opetettiin heti olemaan pihassa vapaana (piha aidattu) ja tietenkin silloin kun ollaan itsekin pihalla. Yksin hän ei joudu olemaan kuin pakolliset työajat, ja nekin hän viettää sisällä. Hyvin siisti koira, ja kiltti, mutta on nyt huomattu että jotenkin pelkää yksin jäämistä.
Myös lenkkeileminen on kova ongelma, ei ole koskaan opetettu remmiin, onko enää mitään mahdollisuuksia?? Lenkille kun lähdetään hyppii ja poukkoilee niin paljon ettei remmiä tahdo saada paikoilleen. Lenkillä ei keskity ollenkaan haistelemiseen vaan pitäisi päästä kauheeta vauhtia eteenpäin. Kaikki äänet,ihmiset,eläimet sekoittavat täysin ja jos hänen mielestään mennään hitaasti alkaa kummallisesti hyppimään tasajalkaa,kuin kenguru...onko se ihan normaalia vai joku hänen oma reaktionsa?
Ensinnäkin hänellä oli alkuun vain fleksi, vaihdettiin se nahkaiseen remmiin. Ja kun hän vetää niin paljon oli pakko ostaa sellainen kuonopanta, olen kokeillut nameillakin, mutta kun ei häntä kiinnosta mitkään nämut. onko vinkkejä??
Olisi niin kiva saada se oppimaan lenkillä olemaan, kun muuten niin ihana ja hellyyttävä koira. Hän on myös hyvin hellyydenkipeä, koko ajan tarvii silittää ja rapsuttaa, ja ängetä oikein syliin..ehkä siinäkin on peruja yksinolemisesta??
Nyt on viimeiset 5viikkoa lähtenyt karvaa, voiko se johtua ruokavaliosta? soitin jo eläinlääkäriin ja siellä sanottiin ettei ole ihan normaalia että niin kauan, että tarvii antaa jotain rasvahappo-kapseleita, ajattelin vain kysyä kokemuksia onko jotain muita vaihtoehtoja, kun olen kuullut myös rypsiöljyn sekoittamisesta ruokaan,voiko niin tehdä? Hän syö hyvin ja monipuolisesti,samaa ruokaa kuin mekin sekä kaupan raksuja ja koiranmakkaraa.
Toivoisin pikaisesti jonkinlaisia vinkkejä, itse en ole ennen ollut koiranomistaja joten on paljon asioita joita en tiedä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei, ongelmasi kuulostaa tutulta, meillä oli ennen Sekarotuinen Uros, siinä oli saksanpaimenkoiraa ja kultaistanoutajaa. Koiramme oli 2 vuotias.
Meidän koirallamme oli jo kuonopanta, meille tullessaan, koska oli todella kova vetämään, mutta ongelmana oli se, että koira ei oikein pitänyt pannasta ja veti sen aina pois, tassuillaan tai veti maata pitkin. Ja lenkillä ollessamme huomasin sen että autot kiinnosti hirveästi, se hyppi autoja vasten ja mietin pitkään, että mitä ihmettä teen, toisten koirien kanssa ei ollut mitään ongelmaa, mutta pelkäsi sauvakävelijöitä ja pyöräilijöitä, sitten keksin keinon millä saan huomion itseeni. Mulla oli pitkän aikaa sellainen tapa(ja se toimi) että hankin pelti purkin, laitoin sinne kiven(ison) ja aina kun lähti vetämään tai yritti hyppiä autojen/ihmisten kimppuun, kolistelin sitä purkkia, joka oli taskussani, eli koira ei huomannut sitä purkkia. Ja aina koiran katse kääntyi minuun ja se istui maahan koska koiran korvalle se on liikaa.
Meidän koiramme oli myös todella hellyydenkipeä, mutta se voi johtua entisestä kodistakin, missä koira on ollut, jos ei ole annettu tarpeeksi hellyyttä/huomiota.
Tuosta karvanlähdöstä, sen verran, että nyt kun tulee talvi, koiralla irtoaa karva ja mitä paksumpi/pidempi turkki on sitä enemmän/kauemmin karvaa lähtee, mutta jos näyttää siltä että alkaa kaljuuntumaan, ni sit on joku asia tosi huonosti.
Niin onko kyse vaan remmistä eli hihnasta, ettei pannasta?
Vaikka olen näin nuori, niin olemme kaksi koiraa kouluttaneet avomieheni kanssa, että tiedän nämä asiat. :)
Jos haluat kirjoitella/kysyä enemmmän, sähköpostini on [email protected]