Wolfgang Amadeuksen tarkoitus ja hänen teoriansa jumalaisesta ilmestyksestä.
Wolfgang Amadeus
Huone - jos sitä nyt voi huoneeksi sanoa - oli tyhjä. Koppi oli äänieristetty, oveton, ikkunaton teräspalikka. Muodoltaan kuutio, kantiltaan noin kolme metriä - ehkä, ehkä juuri hieman yli kolme. Jos joku olisi sen vaivautunut mittaamaan mittanauhalla, olisi hän saanut tulokseksi noin kolme metriä, neljätoista senttiä, 1,6 millimetriä. Jos tämä joku ei olisi ollut tyytyväinen tuloksen tarkkuuteen ja hakenut nykyaikaiset lasermittalaitteet sieltä, missä lasermittalaitteita yleisesti säilytetään, eli varastosta, olisi hän hämmästyksekseen huomannut, että kuution särmän pituus on 3,141592653589 m - pii metriä, tai ainakin hyvin, hyvin lähellä piitä metriä.
Huone oli tyhjä ulkopuolisen silmään ja korvaan ja nenään ja sormiin ja maailman mittalaitteisiin, mutta kerrottakoon, ettei se ollut sisäpuolelta lainkaan niin yksiselitteinen.
Sen sisällä oli mies - tai ei ollut. Kuitenkin mies, joka siis joko oli, tai ei ollut, kuvitteli, tai ei kuvitellut nimekseen Wolfgang Amadeus. Koska meidän ei ole mahdollista tietää, kuvitteliko mies nimekseen Wolfgang Amadeus, vai kenties ei, kutsukaamme häntä yksinkertaisuuden vuoksi kuitenkin Wolfgang Amadeusiksi. Kun mies liikkui, laatikon painopiste olisi muuttunut, jollei siinä olisi ollut painoa tasaavaa laitteistoa, jossa oli monia hammasrattaita, jotka pyörivät Wolfgang Amadeuksen liikkeen tahdissa. Hammasrattaat liikuttivat silmälle näkymättöjä metallilevyjä kuution seinäin sisällä. Levyt liukuivat miltei äänettömästi hyvin rasvatuilla urillaan; vain joskus koneistosta kuului hurinaa.
Wolfgang Amadeus tiesi, että asui laatikossa. Hän tiesi, että hänen laatikkonsa tilavuus oli pii kolmanteen kuutiometriä ja että sen kokonaispinta-ala oli kuusi pii toiseen neliömetriä. Hänellä ei ollut mittalaitteita tietonsa varmistukseen, eikä käsitystä siitä, mikä oikeastaan oli 'metri'. Toistaiseksi hän oli kuitenkin tyytyväinen tietojensa
tarkkuuteen.
Wolfgang Amadeus tiesi myös omalaatuisen tarkoituksensa: hän oli laatikossa odottamassa jumalaista ilmestystä, jota toistaiseksi ei ollut tullut. Teoriaa tulevasta jumalaisesta ilmestyksestä hän kuitenkin pitää lukuisista henkisistä saavutuksistaan suurimpana. Laatikossa ei juuri ollut muuta tekemistä, kuin saavuttaa henkisesti.
Joskus laatikko hyrisee ja Wolfgang Amadeuksen mieleen tulvii tehtäviä, jotka hän ymmärtää matematiikaksi.
Tehtävä 1: Miten lähimmäiset suhtautuvat K.:n piirakkaan?
Tehtävä 2: Pitääkö Rouva Mooneyn kissa lihanuijain varsista?
Tehtävät eivät ole vaikeusjärjestyksessä.
Wolfgang Amadeus ei ymmärtänyt matematiikasta yhtään mitään.
K.
K. ei ollut itävaltalainen, ei liioin tsekkiläinen. Hän oli tsekkiläis-itävaltalainen ja kuolee nuorella iällä tuberkuloosiin.
- Olen kotoisin magneettiselta etelänavalta, hän sanoo, jos kysytään. Sitä ei tietenkään kukaan usko. Kuten ei sitäkään, että hän kuolee nuorella iällä tuberkuloosiin.
K. rakastaa istua ja syödä piirakkaa, tyystin välittämättä muusta maailmasta. Joskus tosin hänen näköpiiriinsä työntyy - kuin tyhjästa - teräksinen laatikko, tilavuudeltaan pii kolmanteen kuutiometriä ja kokonaispinta-alaltaan kuusi pii toiseen neliömetriä. K. ei juuri pidä laatikosta.
- Se häiritsee ruokailuani, hän sanoo, jos kysytään. Sitä ei tietenkään kukaan kysy, ja siitä K. on hyvin iloinen.
Eräänä iltana - vaikka toisella puolella maapalloa on aamu - K. istuu ja syö piirakkaa puistonpenkillä.
- Tämä on loistavaa piirakkaa, hän sanoo, jos kysytään. Joskus kysytäänkin, mutta K.:n mieleen on, ettei usein. Pusikossa rapisee jotakin ja K. tietää katsomattakin, että teräksinen laatikko (tilavuudeltaan pii kolmanteen kuutiometriä, kokonaispinta-alaltaan kuusi pii toiseen neliömetriä) sieltä pyyhältää, jälleen. Se työntyy esiin pusikon takaa häpeissään - kuin elefantti, joka on yrittänyt piiloutua sormustimeen.
K. katsoo sietäneensä laatikkoa kyllin ja puhuttelee sitä:
- Olkaa hyvä ja poistukaa, hyvä herra laatikko. Olen kovin harmissani, kun
ruokailuani häiritään.
Laatikko seisoo järkähtämättä. Puistossa käyskentelevät lähimmäiset langettavat ihmetteleviä katseita K.:hon.
- Minä puhun herra laatikolle, hän sanoo, jos kysytään. Kukaan ei kuitenkaan
kysy.
- Olkaa ystävällinen ja poistukaa
Laatikko seisoo järkähtämättä.
Laatikko seisoo järkähtämättä.
Laatikko seisoo järkähtämättä.
K. harmistuu.
- Hyvä herra laatikko, poistutteko, jos annan teille palan piirakkaa?
Laatikko seisoo järkähtämättä.
- Tässä, hyvä herra laatikko, pala piirakkaa, olkaa niin ystävällinen
Laatikko ilmeisesti syö piirakan; piirakka ainakin katoaa.
Laatikko seisoo järkähtämättä.
Laatikko seisoo järkähtämättä.
Laatikko seisoo järkähtämättä.
K.:n valtaa "tilapäinen mielenhäiriö", niin kuin nykyään on muotia ilmaista.
- Johan nyt on kumma, ettei tässä maailmassa saa edes piirakkaa rauhassa syödä ilman, että kaiken maailman herra laatikot suvaitsevat tulla sitä häiritsemään, K. raivoaa.
Sinipukuinen, koppahattuinen, pampulla varustautunut lähimmäinen tarttuu K.:hon yllättäen.
- Hyvä herra. Rauhoitutaanpas nyt, hyvä herra, lähimmäinen kehottaa.
K. ei pidä siitä, että häneen tartutaan yllättäen, hän ei myöskään pidä sinisestä väristä ja protestoi:
- Minä en rauhoitu, ennen kuin herra laatikko on pysyvästi poistunut näköpiiristäni!
- Missä sanoisitte, hyvä herra, tämän herra Laatikon, kuten suvaitsitte, täsmällisesti sijaitsevan?
- Pusikon takana, herra koppahattuinen lähimmäinen. Pusikon takana, kuten norsu sormustimessa, K. selostaa, koska kerta kysytään.
Mutta laatikko ei ole siellä. Koppahattuinen lähimmäinen luulee, että K. pitää häntä pilkkanaan. Sellaista ei hevin suvaittane koppahattuisten lähimmäisten keskuudessa, jos tämän nimenomaisen koppahattuisen lähimmäisen toiminta voidaan yleistää koko koppahattuisten lähimmäisten joukkoon. Tietenkin havaintoaineisto on liian pieni, jotta tällainen yleistys voidaan täydellisen tarkasti tehdä.
Koppahattuinen lähimmäinen toimii asianmukaisesti.
Wolfgang Amadeus
Laatikko hyrisee. Koska Wolfgang Amadeus on ikänsä asunut laatikossa, hän on huomannut hyrinässä säännönmukaisuuksia, jotka hän tulkitsee kieleksi. Hyrinä vihjaa hänelle vastauksesta kysymykseen yksi ja terävänä miehenä Wolfgang Amadeus luulee vastuksen ymmärtävänsä.
Rouva Mooney
Rouva Mooney on omituinen rouvasnainen, joka lähes sokeutuu vanhalla iällä. Silmiään hän kuitenkin yrittää käyttää. Ja tajuntaansa.
Rouva Mooney hakkaa pihvejä mureaksi lihanuijalla. Häntä on häirinnyt outo kuutio pitkin päivää, mutta hän yrittää olla välittämättä siitä. Nytkin hän tietää, että kuutio on hänen selkänsä takana, mutta hän vain hakkaa pihvejä yhä raivokkaammin.
- En voi kertoa kuutiosta kellekään, hän ajattelee ääneen
- Pitävät hulluna, pitävät. Ja hullu ehkä olenkin
Hän alkaa esitää itsekseen kuviteltua puhelinkeskustelua
- Päivää, haluaisin tehdä ilmoituksen.
- [muminaa]
- Selkäni takana on teräskuutio, jonka tilavuus on pii kolmanteen kuutiometriä, pinta-ala kuusi pii toiseen neliömetriä.
- [muminaa?]
- Niin, sisällä talossa.
- [muminaa?!]
- Ei, en tiedä miten se on tänne päässyt. Nytkin se paistaa munia
Kuutio ei oikeasti paistanut munia. Mutta kuvitellun puhelinkeskustelun kuvitellun osapuolen kannalta, se olisi voinut niin yhtä hyvin tehdä. Kuution aktuaaliseen kykyyn paistaa munia ei voida ottaa näissä olosuhteissa kantaa.
Tämä Rouva Mooneyn huomautus kuvitellun puhelinkeskustelun kuvitellulle osapuolelle heijastaa juuri sellaista huumorintajua, joka tekee Rouva Mooneyistä niin omalaatuisen.
- Se taitaa väijyä minua.
- [muminaa!,muminaa!]
- Klik
- Niinhän siinä kävisi, niinpä niin.
Rouva Mooney lyö pihviä
MÄTS
MÄTS
MÄTS
MÄTS
KRAK
- Ei MÄTS? Rouva Mooney ihmettelee ja tarkistaa tilanteen - huomaa tarvitsevansa uuden nuijan. Nuijan varren voidaan katsoa menneen äkisti epäkuntoon, jota termiä voi käyttää, jos varsi ei täytä alkuperäistä tehtäväänsä.
Varrella voi edelleen esimerkiksi tökkiä Rouva Mooneyn kissaa, mutta sitä ei ole hankittu siihen nimenomaiseen tarkoitukseen, joten sen voidaan sanoa menneen epäkuntoon. Eikä Rouva Mooneyn kissa katso mitenkään äärettömän suopeasti itseensä kohdistuneeseen tökkimisaktiin, sekään. Varsi on siis hyödytön, jollei joku katso Rouva Mooneyn kissan epäsuopeutta itsensä kannalta positiiviseksi tapahtumaksi.
Kuutio hyrisee tuskin havaittavasti; Rouva Mooney kuulee sen siitä huolimatta, mutta niin hiljainen se ääni on, ettei hän kiinnitä siihen suurta huomiota.
- Korjatako varsi, vaiko eikö, pohtii Rouva Mooney. Availee pöytälaatikoita siinä kovin rajoitetussa tilassa, jonka muodostaa itse huoneen avaruudellisten rajojen ja sen sisältämän kuution, jonka tilavuus on pii kolmanteen kuutiometriä, sivujen, niin ikään avaruudellisen, sijainnin väliin jäänyt alue. Laatikon saa alueen sisällä täpärästi raolleen. Rouva Mooney ottaa sieltä harmaan, metallinhohtoisen ja pehmeänoloisen rullan, josta saa vedettyä suikaleita, joiden toinen puoli on tahmea.
- Näin
Rouva Mooney ottaa suikaleen, kiertää sitä ympäri ja ympäri ja ympäri ja ympäri nuijan irronneen vasaraosan ja katkenneen varren liittäen ne yhteen jälleen täydellisen nuijan ideaa jollakin tasolla muistuttavaksi kokonaisuudeksi. Hän kolauttaa korjatulla nuijallaan krominikkeliteräskuutiota, jonka tilavuus on pii kolmanteen kuutiometriä ja kokonaispinta-ala kuusi pii toiseen neliömetriä. Kuuluu ääni, jota voidaan kuvata onomatopoeettisella sanalla klonk. Nuijan pää retkahtaa ja heiluu harmaan, tahmean suikaleen varassa. Rouva Mooneyn ilmeestä voi ihmisilmeitä usein tulkitseva päätellä, ettei hän ole täysin tyytyväinen tulokseen.
- Täytynee ostaa uusi nuija, hän harmittelee.
Ei liene huomauttamisen arvoista, mutta Rouva Mooneyn kissa, joka ymmärtää ympäröivästä maailmasta sangen vähän, pitää siitäkin huolimatta Rouva Mooneyn etunimeä huomattavan omituisena. Se on nimittäin 'Rouva'.
Kuutio katoaa.
Wolfgang Amadeus
Kuutio, aina niin täydellinen, oli saanut lommon - tosin niin pienen, että sen pystyi vain uudenaikaisilla lasermittalaitteilla toteamaan. Olettaen, että joku hakee varastosta tuon tarvittavan laitteiston. Epäkelpo nuija oli aiheuttanut sen, että kuutioon ei enää voi viitata sanoen, että sen tilavuus on pii komanteen kuutiometriä, sillä lommon johdosta se on vähemmän, eikä myöskään, että sen kokonaispinta-ala on kuusi pii toiseen neliömetriä, sillä lommon johdosta se on enemmän.
Tavalliselle olemassaolevalle ihmiselle ei suuremmin tee hallaa se, että hänen kotinsa tilavuus pienenee tuskin havaittavasti pinta-alan kasvaessa, mutta kuutiossa asuva mies, jota siis tuttavallisesti olemme päättäneet nimittää Wolfgang Amadeukseksi, onkin henkilönä lähinnä teoreettinen ja siksi hänen on hyvin vaikea sietää ympäristönsä muutoksia. Myös nuijan aiheuttama hetkellinen värähdyspulssi, jota voidaan kuvata sanalla klonk, aiheutti Wolfgang Amadeukselle suurta mielipahaa.
Kuitenkin hänen mieltään askarruttaa, mistä moiset muutokset johtuvat. Hänen tietonsa ulkomaailmasta ovat perin rajoitetut, sillä perustuvat ainoastaan hänen itse keksimäänsä legendaan. Nyt hän kuitenkin vakuuttuu jumalallisen olemassaolon teoriastaan, jota hän piti merkittävimpänä henkisenä saavutuksenaan, vaikkei ollut varma, oliko kyseinen olemassaolo lopulta hyvän- vaiko pahansuopa. Ainakin se on hänelle vieras ja pelottava.
Kuutio hyrisi. Wolfgang Amadeus uskoi saaneensa vastauksen myös kohtaan kaksi.
Hänen olemassaolon tarkoituksensa oli siis kokonaisuudessaan täytetty.
Wolfgang Amadeus
Huone - jos sitä nyt voi huoneeksi sanoa - oli tyhjä. Koppi oli äänieristetty, oveton, ikkunaton teräspalikka. Muodoltaan kuutio, kantiltaan noin kolme metriä - ehkä, ehkä juuri hieman yli kolme. Jos joku olisi sen vaivautunut mittaamaan mittanauhalla, olisi hän saanut tulokseksi noin kolme metriä, neljätoista senttiä, 1,6 millimetriä. Jos tämä joku ei olisi ollut tyytyväinen tuloksen tarkkuuteen ja hakenut nykyaikaiset lasermittalaitteet sieltä, missä lasermittalaitteita yleisesti säilytetään, eli varastosta, olisi hän hämmästyksekseen huomannut, että kuution särmän pituus on 3,141592653589 m - pii metriä, tai ainakin hyvin, hyvin lähellä piitä metriä.
Huone oli tyhjä ulkopuolisen silmään ja korvaan ja nenään ja sormiin ja maailman mittalaitteisiin, mutta kerrottakoon, ettei se ollut sisäpuolelta lainkaan niin yksiselitteinen.
Sen sisällä oli mies - tai ei ollut. Kuitenkin mies, joka siis joko oli, tai ei ollut, kuvitteli, tai ei kuvitellut nimekseen Wolfgang Amadeus. Koska meidän ei ole mahdollista tietää, kuvitteliko mies nimekseen Wolfgang Amadeus, vai kenties ei, kutsukaamme häntä yksinkertaisuuden vuoksi kuitenkin Wolfgang Amadeusiksi. Kun mies liikkui, laatikon painopiste olisi muuttunut, jollei siinä olisi ollut painoa tasaavaa laitteistoa, jossa oli monia hammasrattaita, jotka pyörivät Wolfgang Amadeuksen liikkeen tahdissa. Hammasrattaat liikuttivat silmälle näkymättöjä metallilevyjä kuution seinäin sisällä. Levyt liukuivat miltei äänettömästi hyvin rasvatuilla urillaan; vain joskus koneistosta kuului hurinaa.
Wolfgang Amadeus tiesi, että asui laatikossa. Hän tiesi, että hänen laatikkonsa tilavuus oli pii kolmanteen kuutiometriä ja että sen kokonaispinta-ala oli kuusi pii toiseen neliömetriä. Hänellä ei ollut mittalaitteita tietonsa varmistukseen, eikä käsitystä siitä, mikä oikeastaan oli 'metri'. Toistaiseksi hän oli kuitenkin tyytyväinen tietojensa
tarkkuuteen.
Wolfgang Amadeus tiesi myös omalaatuisen tarkoituksensa: hän oli laatikossa odottamassa jumalaista ilmestystä, jota toistaiseksi ei ollut tullut. Teoriaa tulevasta jumalaisesta ilmestyksestä hän kuitenkin pitää lukuisista henkisistä saavutuksistaan suurimpana. Laatikossa ei juuri ollut muuta tekemistä, kuin saavuttaa henkisesti.
Joskus laatikko hyrisee ja Wolfgang Amadeuksen mieleen tulvii tehtäviä, jotka hän ymmärtää matematiikaksi.
Tehtävä 1: Miten lähimmäiset suhtautuvat K.:n piirakkaan?
Tehtävä 2: Pitääkö Rouva Mooneyn kissa lihanuijain varsista?
Tehtävät eivät ole vaikeusjärjestyksessä.
Wolfgang Amadeus ei ymmärtänyt matematiikasta yhtään mitään.
K.
K. ei ollut itävaltalainen, ei liioin tsekkiläinen. Hän oli tsekkiläis-itävaltalainen ja kuolee nuorella iällä tuberkuloosiin.
- Olen kotoisin magneettiselta etelänavalta, hän sanoo, jos kysytään. Sitä ei tietenkään kukaan usko. Kuten ei sitäkään, että hän kuolee nuorella iällä tuberkuloosiin.
K. rakastaa istua ja syödä piirakkaa, tyystin välittämättä muusta maailmasta. Joskus tosin hänen näköpiiriinsä työntyy - kuin tyhjästa - teräksinen laatikko, tilavuudeltaan pii kolmanteen kuutiometriä ja kokonaispinta-alaltaan kuusi pii toiseen neliömetriä. K. ei juuri pidä laatikosta.
- Se häiritsee ruokailuani, hän sanoo, jos kysytään. Sitä ei tietenkään kukaan kysy, ja siitä K. on hyvin iloinen.
Eräänä iltana - vaikka toisella puolella maapalloa on aamu - K. istuu ja syö piirakkaa puistonpenkillä.
- Tämä on loistavaa piirakkaa, hän sanoo, jos kysytään. Joskus kysytäänkin, mutta K.:n mieleen on, ettei usein. Pusikossa rapisee jotakin ja K. tietää katsomattakin, että teräksinen laatikko (tilavuudeltaan pii kolmanteen kuutiometriä, kokonaispinta-alaltaan kuusi pii toiseen neliömetriä) sieltä pyyhältää, jälleen. Se työntyy esiin pusikon takaa häpeissään - kuin elefantti, joka on yrittänyt piiloutua sormustimeen.
K. katsoo sietäneensä laatikkoa kyllin ja puhuttelee sitä:
- Olkaa hyvä ja poistukaa, hyvä herra laatikko. Olen kovin harmissani, kun
ruokailuani häiritään.
Laatikko seisoo järkähtämättä. Puistossa käyskentelevät lähimmäiset langettavat ihmetteleviä katseita K.:hon.
- Minä puhun herra laatikolle, hän sanoo, jos kysytään. Kukaan ei kuitenkaan
kysy.
- Olkaa ystävällinen ja poistukaa
Laatikko seisoo järkähtämättä.
Laatikko seisoo järkähtämättä.
Laatikko seisoo järkähtämättä.
K. harmistuu.
- Hyvä herra laatikko, poistutteko, jos annan teille palan piirakkaa?
Laatikko seisoo järkähtämättä.
- Tässä, hyvä herra laatikko, pala piirakkaa, olkaa niin ystävällinen
Laatikko ilmeisesti syö piirakan; piirakka ainakin katoaa.
Laatikko seisoo järkähtämättä.
Laatikko seisoo järkähtämättä.
Laatikko seisoo järkähtämättä.
K.:n valtaa "tilapäinen mielenhäiriö", niin kuin nykyään on muotia ilmaista.
- Johan nyt on kumma, ettei tässä maailmassa saa edes piirakkaa rauhassa syödä ilman, että kaiken maailman herra laatikot suvaitsevat tulla sitä häiritsemään, K. raivoaa.
Sinipukuinen, koppahattuinen, pampulla varustautunut lähimmäinen tarttuu K.:hon yllättäen.
- Hyvä herra. Rauhoitutaanpas nyt, hyvä herra, lähimmäinen kehottaa.
K. ei pidä siitä, että häneen tartutaan yllättäen, hän ei myöskään pidä sinisestä väristä ja protestoi:
- Minä en rauhoitu, ennen kuin herra laatikko on pysyvästi poistunut näköpiiristäni!
- Missä sanoisitte, hyvä herra, tämän herra Laatikon, kuten suvaitsitte, täsmällisesti sijaitsevan?
- Pusikon takana, herra koppahattuinen lähimmäinen. Pusikon takana, kuten norsu sormustimessa, K. selostaa, koska kerta kysytään.
Mutta laatikko ei ole siellä. Koppahattuinen lähimmäinen luulee, että K. pitää häntä pilkkanaan. Sellaista ei hevin suvaittane koppahattuisten lähimmäisten keskuudessa, jos tämän nimenomaisen koppahattuisen lähimmäisen toiminta voidaan yleistää koko koppahattuisten lähimmäisten joukkoon. Tietenkin havaintoaineisto on liian pieni, jotta tällainen yleistys voidaan täydellisen tarkasti tehdä.
Koppahattuinen lähimmäinen toimii asianmukaisesti.
Wolfgang Amadeus
Laatikko hyrisee. Koska Wolfgang Amadeus on ikänsä asunut laatikossa, hän on huomannut hyrinässä säännönmukaisuuksia, jotka hän tulkitsee kieleksi. Hyrinä vihjaa hänelle vastauksesta kysymykseen yksi ja terävänä miehenä Wolfgang Amadeus luulee vastuksen ymmärtävänsä.
Rouva Mooney
Rouva Mooney on omituinen rouvasnainen, joka lähes sokeutuu vanhalla iällä. Silmiään hän kuitenkin yrittää käyttää. Ja tajuntaansa.
Rouva Mooney hakkaa pihvejä mureaksi lihanuijalla. Häntä on häirinnyt outo kuutio pitkin päivää, mutta hän yrittää olla välittämättä siitä. Nytkin hän tietää, että kuutio on hänen selkänsä takana, mutta hän vain hakkaa pihvejä yhä raivokkaammin.
- En voi kertoa kuutiosta kellekään, hän ajattelee ääneen
- Pitävät hulluna, pitävät. Ja hullu ehkä olenkin
Hän alkaa esitää itsekseen kuviteltua puhelinkeskustelua
- Päivää, haluaisin tehdä ilmoituksen.
- [muminaa]
- Selkäni takana on teräskuutio, jonka tilavuus on pii kolmanteen kuutiometriä, pinta-ala kuusi pii toiseen neliömetriä.
- [muminaa?]
- Niin, sisällä talossa.
- [muminaa?!]
- Ei, en tiedä miten se on tänne päässyt. Nytkin se paistaa munia
Kuutio ei oikeasti paistanut munia. Mutta kuvitellun puhelinkeskustelun kuvitellun osapuolen kannalta, se olisi voinut niin yhtä hyvin tehdä. Kuution aktuaaliseen kykyyn paistaa munia ei voida ottaa näissä olosuhteissa kantaa.
Tämä Rouva Mooneyn huomautus kuvitellun puhelinkeskustelun kuvitellulle osapuolelle heijastaa juuri sellaista huumorintajua, joka tekee Rouva Mooneyistä niin omalaatuisen.
- Se taitaa väijyä minua.
- [muminaa!,muminaa!]
- Klik
- Niinhän siinä kävisi, niinpä niin.
Rouva Mooney lyö pihviä
MÄTS
MÄTS
MÄTS
MÄTS
KRAK
- Ei MÄTS? Rouva Mooney ihmettelee ja tarkistaa tilanteen - huomaa tarvitsevansa uuden nuijan. Nuijan varren voidaan katsoa menneen äkisti epäkuntoon, jota termiä voi käyttää, jos varsi ei täytä alkuperäistä tehtäväänsä.
Varrella voi edelleen esimerkiksi tökkiä Rouva Mooneyn kissaa, mutta sitä ei ole hankittu siihen nimenomaiseen tarkoitukseen, joten sen voidaan sanoa menneen epäkuntoon. Eikä Rouva Mooneyn kissa katso mitenkään äärettömän suopeasti itseensä kohdistuneeseen tökkimisaktiin, sekään. Varsi on siis hyödytön, jollei joku katso Rouva Mooneyn kissan epäsuopeutta itsensä kannalta positiiviseksi tapahtumaksi.
Kuutio hyrisee tuskin havaittavasti; Rouva Mooney kuulee sen siitä huolimatta, mutta niin hiljainen se ääni on, ettei hän kiinnitä siihen suurta huomiota.
- Korjatako varsi, vaiko eikö, pohtii Rouva Mooney. Availee pöytälaatikoita siinä kovin rajoitetussa tilassa, jonka muodostaa itse huoneen avaruudellisten rajojen ja sen sisältämän kuution, jonka tilavuus on pii kolmanteen kuutiometriä, sivujen, niin ikään avaruudellisen, sijainnin väliin jäänyt alue. Laatikon saa alueen sisällä täpärästi raolleen. Rouva Mooney ottaa sieltä harmaan, metallinhohtoisen ja pehmeänoloisen rullan, josta saa vedettyä suikaleita, joiden toinen puoli on tahmea.
- Näin
Rouva Mooney ottaa suikaleen, kiertää sitä ympäri ja ympäri ja ympäri ja ympäri nuijan irronneen vasaraosan ja katkenneen varren liittäen ne yhteen jälleen täydellisen nuijan ideaa jollakin tasolla muistuttavaksi kokonaisuudeksi. Hän kolauttaa korjatulla nuijallaan krominikkeliteräskuutiota, jonka tilavuus on pii kolmanteen kuutiometriä ja kokonaispinta-ala kuusi pii toiseen neliömetriä. Kuuluu ääni, jota voidaan kuvata onomatopoeettisella sanalla klonk. Nuijan pää retkahtaa ja heiluu harmaan, tahmean suikaleen varassa. Rouva Mooneyn ilmeestä voi ihmisilmeitä usein tulkitseva päätellä, ettei hän ole täysin tyytyväinen tulokseen.
- Täytynee ostaa uusi nuija, hän harmittelee.
Ei liene huomauttamisen arvoista, mutta Rouva Mooneyn kissa, joka ymmärtää ympäröivästä maailmasta sangen vähän, pitää siitäkin huolimatta Rouva Mooneyn etunimeä huomattavan omituisena. Se on nimittäin 'Rouva'.
Kuutio katoaa.
Wolfgang Amadeus
Kuutio, aina niin täydellinen, oli saanut lommon - tosin niin pienen, että sen pystyi vain uudenaikaisilla lasermittalaitteilla toteamaan. Olettaen, että joku hakee varastosta tuon tarvittavan laitteiston. Epäkelpo nuija oli aiheuttanut sen, että kuutioon ei enää voi viitata sanoen, että sen tilavuus on pii komanteen kuutiometriä, sillä lommon johdosta se on vähemmän, eikä myöskään, että sen kokonaispinta-ala on kuusi pii toiseen neliömetriä, sillä lommon johdosta se on enemmän.
Tavalliselle olemassaolevalle ihmiselle ei suuremmin tee hallaa se, että hänen kotinsa tilavuus pienenee tuskin havaittavasti pinta-alan kasvaessa, mutta kuutiossa asuva mies, jota siis tuttavallisesti olemme päättäneet nimittää Wolfgang Amadeukseksi, onkin henkilönä lähinnä teoreettinen ja siksi hänen on hyvin vaikea sietää ympäristönsä muutoksia. Myös nuijan aiheuttama hetkellinen värähdyspulssi, jota voidaan kuvata sanalla klonk, aiheutti Wolfgang Amadeukselle suurta mielipahaa.
Kuitenkin hänen mieltään askarruttaa, mistä moiset muutokset johtuvat. Hänen tietonsa ulkomaailmasta ovat perin rajoitetut, sillä perustuvat ainoastaan hänen itse keksimäänsä legendaan. Nyt hän kuitenkin vakuuttuu jumalallisen olemassaolon teoriastaan, jota hän piti merkittävimpänä henkisenä saavutuksenaan, vaikkei ollut varma, oliko kyseinen olemassaolo lopulta hyvän- vaiko pahansuopa. Ainakin se on hänelle vieras ja pelottava.
Kuutio hyrisi. Wolfgang Amadeus uskoi saaneensa vastauksen myös kohtaan kaksi.
Hänen olemassaolon tarkoituksensa oli siis kokonaisuudessaan täytetty.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mielenkiintoinen novelli. Ehdottoman hämärä. Nuo taiteilut eivät oikein vedonneet minuun, mutta sinänsä tätä oli piristävää lukea. Pointti vain jäi vähän hakuseen.
Ja kuten otsakkeeni jo ilmentää, vanha Kafkahan tästä tuli mieleen. Toisaalta jossain kohdin D. Adams. Mutta minun lukeneisuuteni onkin rajoittunut varsin pieneen piiriin.
Tuo oli ollut vahvasti keskeneräisenä jo turhauttavan kauan - väänsin sen sitten väkisin loppuun varttitunnissa ja tungin tänne; saattoi mennä yliyrittämiseksi. Mitenkään erityisen tyytyväinen en tuohon ole.
Pointti? Mitä, mitä - pitääkö sellainenkin olla?
Juu, ja olen minä Kafkani lukenut - ja D. Adamsinikin.
ei voi olla totta... ei voi olla totta... EI VOI OLLA TOTTA... upeaa XD (yritän ilmaista k.o. hymiöllä suurta mielipuolisuuden tunnetilaa)!!! Mä hauan lukea lisää justiinsa tämmöisiä tekstejä. Lisää! Mistä näitä löytyy? Mä haluun joskus lukee sun kirjoja ;) Toi teksti oli... siis... en osaa sanoin kuvailla sitä euformista tunnetta jonka koin lukiessnai tekstiäsi :D Erityisesti tekstin rouvan huumori kolahti mukavasti. pointti- mikä se on? kuka sitä jää kaipaamaan, vaikka se jäisi koko jutusta paitsi! Alotin just lukemaan D. Adamsia, mutta ainakaan vielä en oo löytäny sen teksteistä mitään aivan yhtä upeaa kun tosta novellista. Mutta pirun lähelle se on päässy :)
Tosi ihana palaute.
Inspiroit minua suuresti.
Juuri äsken laitoin uuden tekstin tänne, lue se. Täytyy kyllä myöntää, että pidän tästä enemmän. Tuo uusi ei ole aivan yhtä hyvä - valitettavasti.
97% teksteistäni on keskeneräisiä. Eikä missään niistä ole tämän enempää järkeä. Ehkäpä minulla on nyt syy keksiä niihin loput.