Kun tuo pitkäksi venynyt poika oli reilusti alle 10 vuotias. Äiti oli paistanut silakoita. Jostakin syystä söimme pojan kanssa kahdestaan. Otin omalle lautaselleni perunaa, vihanneksia ja paistettuja silakoita. Poika otti kaikkea muuta, mutta ei silakoita. Kehoitin poikaa ottamaan silakoita. Poika puisteli päätään ja kieltäytyi ottamasta. Hetken päästä kehotin uudelleen. Jälleen poika ravisteli päätään. Lopulta sanoin hänelle, että kato nyt ku iskäkin syö silakoeta! Siihen poika totesi "Kyllä minä sen ymmärrän, että sinä tykkeet niistä, mutta ossootko sinä ajatella sitä, miltä silakat maistuu lapsen suussa?" Niinhän se asia on, että tuota toisen asemaan asettumista edellyttää jo moraalinen ajattelukin. Kumma vain on, että jo nuo pienet pojat ja tytötkin osaavat ottaa huomioon toisen ihmisen tunteet ja tilanteen. Siinä on yksi arvokas asia meille vanhemmillekin muistettavaksi.
Pojan arvokas tiedustelu
Osafo
0
409
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad741290- 43921
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360753- 127709
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584