Kuka voittaa?

Kilpailun loppu alkaa häämöttämään, kuka on ansainnut voiton? Mielestäni Sauli, Kadi tai Jarkko, ovathan olleet alusta asti mukana taistossa?
4251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei kysymys ole enää "voiton ansaitsemisesta". Subin tuotantotiimi on päättänyt, että Sauli voittaa.
Saulia puffataan koko ajan.

Että aika turhaan tuhlaatte rahojanne.

Äänestä
  • kaikki gallupit ennustavat Saulin voittoa. Myökin kaikki talosta ulos tulleet veikkaavat Saulin voittoa. Sitäpaitsi Sauli on kaikista sympaattisin henkilö ja ansaitsee EHDOTTOMASTI voiton. Olisin todella iloinen jos tänä vuonna kärjessä olisi AITO ihminen, eikä jotain sirkuspellejä kuten edellisinä vuosina.

    Äänestä

miten kauan talossa on ollut. Yhtä hyvin Riitta voi ansaita voiton enkä olisi yhtään pahoillani jos sen saisikin. Jarkon voi potkia vittuun talosta vaikka jo tänään. Hän ei ole mitenkään voittoa ansainnut. Tuollainen naisten halventaja pitäisi saada roimat sakot käyttäytymisestään ja toivon edelleenkin että Piia nostaa syytteen Jarkkoa vastaan, koska julkisesti huoritteli häntä.

Jos Niko voittaa on hän täysin voittonsa ansainnut samoin Sauli. Mieluummin annan Kadillekin voiton kuin sille viime vuoden blondivoittajalle. Kadi on kuitenkin aito ihminen. Aidoista puheenollen, myös Sauli ja Niko ovat sellaisia. Suvi ja Jarkko ovat kovan luokan teeskentelijöitä. Tosin teeskentelykin kannattaa, sillä suurin osa ihmisistä on niin tyhmiä että tuollaiset feikit uppoaa täysillä.

Äänestä

Riippuu ulkonäöstäkin. Kuka kaunein...kuka komein?? Kenen kaveri haluaisit olla? Niko, Sauli ja Kadi viimeisinä. Kuka voittaa. Jos on enemmän tyttökatsojia, niin varmaan Niko voittaa. Sauli on prinssi, mutta ei voi tietää miten paljon seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaa. Kadi on ihana. Niko on naapurin poika, jätkä ym. Stadin kundi myös. Kaikkien kaveri. Sauli myös. Jokaisessa asukkaassa on omat hyvät puolensa ja huonoja vähän. Jarkko ja Suvi ovat mokanneet. Kadi joi, niin muutkin. Kadi ei mollaa takana päin. Suviin ei voi luottaa. Suvi ja Jarkko kotiin. Miten pian Riitta nimetään. Ei ehkä olekkaan uhka äänestyksessä. Mitäs, jos vanhemmat ihmiset innostuvat äänestämään...huh. Ei Riitta jaksaisi varmaankaan jammailla keikoilla ympäri maata....;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias... kirjoitti:

Kilpailun loppu alkaa häämöttämään, kuka on ansainnut voiton? Mielestäni Sauli, Kadi tai Jarkko, ovathan olleet alusta asti mukana taistossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu