KOTOR 2 Console Cheat?

Eli tiedän miten KOTOR 2:ssa pystyisi käyttämään cheatteja, mutta en onnistu saamaan consolea päälle. Ohjeiden mukaan pitäisi painaa ~tildeä, mutta mitään ei tapahdu, ja pystyn liikkumaan normaalisti, kirjoittamaan en. Eli cheattien käyttö on mahdotonta. Miten näin eurooppalaisella näppäimistöllä console saadaan päälle (tiedän jo että se on joka tapauksessa näkymätön joten koodit tulee kirjoittaa täysin oikein)? Kiitän avusta jo etukäteen...
4505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

§-nappia (escin alapuolella)
useimmissa peleissä lähtee siitä.

Äänestä

Jos opettelisit pelaamaan niin et tarvitsisi koodeja

Äänestä
  • Itseasiassa peli on jo pelattu lävitse, ja olihan paljon huonompi kuin edeltäjänsä. Saman toistoa liikaa, pitkiä yksinpuheluita ja sitten taisteluita huone kerrallaan täysin samanlaisia vastustajia vastaan, etenkin aivan lopussa. Sen lisäksi vaikeustaso heittelehti koko pelin ajan, lopussa todella helppoa, mutta esim. muilla hahmoilla pelatessa vaikeaa / epäkiinnostavaa / tylsää / pakotettua. "Koodeja" hain lähinnä veljelleni joka olisi halunnut heti alussa lightsaberin käyttöönsä, kun sen saaminen normaalisti kesti hiukan. Nyt hänkin on jo pelissä riittävän pitkällä...

    ps. ärsyttävät epäloogisuudet esim. myöhemmin Jedi-robejen / lightsabereiden löytyminen sieltä täältä, esim. normaaleista säilytyslaatikoista pisti pahasti silmään... kaiken kaikkiaan peli oli pettymys myös tarinaltaan alkuperäiseen ykkösosaan verrattuna. Jotenkin väkisin tehty paistoi lävitse.

    Äänestä

kokeile: Shift ´ Välilyönti. Sitten kun olet kirjoittanut koodin niin paina: Enter

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PeePeePee kirjoitti:

Eli tiedän miten KOTOR 2:ssa pystyisi käyttämään cheatteja, mutta en onnistu saamaan consolea päälle. Ohjeiden mukaan pitäisi painaa ~tildeä, mutta mitään ei tapahdu, ja pystyn liikkumaan normaalisti, kirjoittamaan en. Eli cheattien käyttö on mahdotonta. Miten näin eurooppalaisella näppäimistöllä console saadaan päälle (tiedän jo että se on joka tapauksessa näkymätön joten koodit tulee kirjoittaa täysin oikein)? Kiitän avusta jo etukäteen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu